Hyppää pääsisältöön

Sininen hetkinen

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Sininen hetkinen

Meille cityjänishousuille kun on ollut välillä liian paljon pakkasta, niin olen piillyt vapaa-ajat sisällä, kuunnellut ja väsännyt musiikkia, lukenut. Miettinyt, mitä voisi tulostaa neliulotteisella tulostimella. Ja katsellut kuvia. Valo- ja taidekirjojen.

Ja päivitellyt pakkasta.

Ja noitunut sitä, kun ei pakkasherkät näpit kestä mennä rautakameran kanssa valokuvia ottamaan, vaikka olisi justiin erityisen kuvaukselliset kelit, upea päivänvalo, ja vielä upeampi valo tiivistetysti pari kertaa vuorokaudessa.

Valo alkuillankähmään niin sinistä, että henkeä salpaa, ja haluaa yhtä aikaa elää ikuisesti ja kuolla sillä silmänräpäyksellä. Varsin sinistä se valo siis.

Ja siellä asunnon sisällä yksin aaveillessa koko ajan kasvoi syyllisyys sisällä olosta, vaikkei ollut ketään siitä syyttämässä, paitsi oman itsen psyykkinen mieli.

Läksin lopulta ulos. Puut kuin joulusuklaarasian kannesta.

Bussilla keskikaupunkiin.

Hampsin puiston suuntaan.

Siellä sininen loppuiltapäivä vain sineni ja sineni, yhä enemmän ja enemmän kohti Chagallin sinisiä taivaita, ja mieleeni nousi kaipuu nähdä joku lentämässä taivahalla! Jospa, kunpa vain!

Pakkasta oli -11°C, ja kylmä tuntui niin, että jo ulko-olentani melko aluksi oli pakko hyppiä vähän paikallaan.

Jalkakäytävällä, leikkipuiston vieressä olin, nenä taivaita kohti.

Kauaa en ehtisi supersinistä taivasta katsella, enkä sinne lentelijää etsiä, arvelin. Sen verran holotnensi. Harmitti, etten älynnyt ottaa korvaläppiä huopahattuni alle.

Odottelin.

Sitten, kulman takaa.

Jalkakäytävää narskuttaen tuli näköpiiriini nainen. Melko pitkä. Ikää 21 tai 54 tai 30, ei voi tietää. Vaatteista ainakaan: talvella suomalaiset ovat joko lapsia tai aikuisia. Ja aikuiset joko enemmän miehen tai enemmän naisen näköisiä.

Kuitenkin, koivissa tällä oli talvikengät joissa lisänä jotkut villasäärystimet tai mitkä damaskit ne nyt lienivätkään, ja paksu, punaisella kirjailtu harmaanvihreä talvitakki, jonka alta näkyi ruosteen- tai oranssinväristä villapaidan helmaa. Harmaat tumput, pitkä kaulahuivi samaa pahvinkellertävää väriä jommoista näkee brittiläisissä voikeksilajitelmissa aina - ja peräänantamaton etenemisen meininki; lumikiteet rouskivat ja rauskivat kenkäin alla.

Sininen hetki, Tuulen puhaltamia kanjoneita ja dyynejä hangessa; yksittäisiä kiviä "kanjoneissa"
MK - Vallée de Joux nähtynä tamperelaisessa lumi- ja hiekkakasassa iltapäiväaikaan. Sininen hetki, Tuulen puhaltamia kanjoneita ja dyynejä hangessa; yksittäisiä kiviä "kanjoneissa" talvi,Sininen hetki,lähikuvat,lumi,Hanki,2017,tammikuu

-Iltapäivää, sanoin.

Nainen pysähtyi. -Niin?

Jotenkin yllätyin naisen äkkipysäyksestä, "äkkitapaamisesta", ja sijaistoimintona pyyhkäisin hanskalla nenänalustaani, ja osoitin sitten kohti taivasta.

-Kun on niin sininen taivas, nuin tumman ja intensiivisen sininen, ja kun katselin hiljattain Moiše Shagallin maalauksia, niin tuli olo että olisi kiva jos näkisi jonkun lentämässä taivaalla. Ennen kuin pimenee.

-Hmm, sanoi nainen.

Hän katsoi taivaalle, sitten minuun, ja sanoi -On kyllä aika sikakylmä. Sitten hän kysyi -Mikset lennä itse?

-Mitenkäs minä muka voisin olla täällä katsomassa, taivaalla lentämistä. Kun itse olisin se lentäjä.

-Totta, totta.

-Sitä paitsi naiset ovat parempia sosiaalisissa ja henkimaailman ja kaiken sorttisissa ennustus, ja horoskooppi, ja humpuukiasioissa.

-Horoskooppi- ja humpuukiasioissa?

Nyökkäsin. -Niin, niissäkin. Naisten alaa, selvästi. Ei miehet tutki horoskooppeja. Tai osta silkkisiä aluspaitoja. Tai käy ennustajalla kyselemässä henkien mielipiteitä.

-Että peräti henkien mielipiteitä. Sinä se osaat motivoida nais-ihmistä.

-En minä pahalla. Sitä paitsi, kuten jo totesimme, minä en kelpaa lentäjäksi, tässä, Olinpa ennustajiin ja paranormeihin höyrähtänyt tai en.

Nainen katseli minua. Ja taivasta. Sitten hän tuntui tehneen jonkinlaisen päätöksen, ja sanoi -Oli miten oli, kohta alkaa pimetä. Jos kuvitellaan, että minä lentäisin, niin olisiko herralla suojalaseja lainata? Pakkasta on sentään toista kymmentä ja lentoviimat tulee vielä päälle.

Mietin kuumeisesti. -Ei ole edes aurinkolaseja. Mutta autossa mulla olisi kyllä ampujanlasit.

-Ja auto on missä, nainen kysyi.

-Niin se on toisella puolella kaupunkia kyllä. Bussilla tulin keskustaan kävelylle. Kun täällä on hiekoitettu.

-Voi teidän miesten kanssa. Ei käytännön järkeä yhtään. Pelkkää haavetta hatun alla.

Nostin fedoraani ja kumarsin: -Mea culpa.

Nainen huokaisi, ja alkoi kieputtaa kaulaliinaa päänsä ympärille. -Eiköhän tästä sen verran läpi näe, kuin tarvitsee, hän sanoi. -Sentään vähän suojaa silmiä.

Sitten hän nyhti vaatteitaan sieltä täältä paremmin paikoilleen, teki oikean käden tumpullaan kunniaa kaulahuivimuumiopäähänsä, ja suokaisi taivaalle.

Sininen hetki oli hetkisen sinisimmillään. Nainen lensi taivaalla laajoja kaaria kädet vartaloaan vasten painettuina, ja teki uusia kaaria niin, että pyöri pituusakselinsa ympäri kädet levällään, ja sitten leijui selällään, kädet niskan takana, toinen jalka heitettynä toisen polven yli, kuin olisi sängyssä makaillut ja haaveillut. Sitten hän leijui tovin pystyasennossa, ensin pää ylös-, sitten alaspäin, ja alkoi sitten lentää yhä laajenevaa “jousen” kuviota; suurenevaa tötteröä tavallaan.

Vähän matkaa minusta isänsä kanssa käsi kädessä kulkeva pieni tyttö oli huomannut että katselin taivaalle. Tyttö seurasi katsettani ja sanoi isälleen -Isä isä, joku lentää!
-Joo joo, hienosti lentää isä sanoi taivaalle katsomatta ja kiskoi tytön mukanaan leikkipuistoa kohti, puiden taa näkymättömiini. Aivan liian vähän oli miehellä päällä.

Viittilöin lentäjänaiselle käsivarret levällään, ja hän suhahti taivaalta viereeni. Kaulahuivipunoksen sisältä hänen puheensa kuulosti jotenkin pumpuliselta. 
-Jösses että on kylmä. Näitkö kun loikoilin?

-Näin. Tuli chagallit mieleen heti! Mutta kuule, voisitko vielä tehdä matalan ohilennon, niin että lumi pöllyää oikein kunnolla!

-Toki. Mutta paljon muuta ei tarkene enää, näissä kamppeissa.

-Juu, ymmärrän, nyökkäsin, ja koetin hyppiä itseäni lämpimäksi.

Nainen pyyhälsi uudelleen taivaalle, lensi siellä kahdeksikon, ja kaahasi sitten jonkinlaista paraabelikäyrää alas, ja ujelsi vain parikymmentä senttiä jalkakäytävän reunan yläpuolella kiitäen, ja vohahti ohitseni, niin että lumi tuprusi varmaan kolmen-neljän metrin korkeudelle. Ja kun hän näkyi enää nyrkinkokoisena pisteenä lumipöllyn keskellä, hän teki uukkarin, ja pyyhälsi takaisin viereeni.

Nainen punoi kaulahuivin pois kasvojensa ympäriltä ja aukoi ja sulki suutaan ja teki suulla liikettä joka näytti hymyilyn opettelulta. Sitten hän sanoi, kuin pakkasen ihastuneena -Aivan jäässä naama. Ihan puuta. Mutta hienoa oli kyllä!

-Niin oli, sanoin, ja kiittelin naista moneen kertaan. Ja kerroin, että olin tulla mökkihöperöksi pakkas-eksiilissäni, ja että hän pelasti päivän.

-Ei kestä! sanoi nainen -Mutta täytyy mennä. Koira sontii joka paikan, jos jää liian kauaksi aikaa yksin. Pakko kipittää, kun ei tarkene lentääkään.

Kättelimme, ja nainen poistui suuntaansa, minä omaani.

Taivas poistui valon piiristä, kadun pienpainenatriumlamput syttyivät, syöden värien maailman keltaiseen kitaansa.

Vain kaiken rungot, varjot ja pakkanen jäivät.

Aamuruskoon saakka ainakin.

-

  • Hetkinen - pinkki!

    Kajo luotailee pinkin värin suhdetta itsetuntoonsa

    Miten huoleton ja onnellinen olisinkaan nyt, jos vain ei olisi uinneet ne pinkit jutut tykötarpeistooni! Ja miten miehekäs ja itsetunnollinen!

  • Sininen hetkinen

    Kajo pakenee pakkaskelin yksitoikkoista sisäelämää

    -Hmm, sanoi nainen. Hän katsoi taivaalle, sitten minuun, ja sanoi -On kyllä aika sikakylmä. Mikset lennä itse?

  • Mikähän tuli päähän yhtäkkiä, kun...

    Askartelua ja presidentillinen kirje

    Teillä on varmaan siellä Linnassa vielä tiskit menossa. Jos on teillä joskus siellä sinkeä rahatilanne, niin varmaan voisi tienata vähäsen tekemällä astianpesukonemyrkkymainoksen Linnanjuhlien presidentillisistä tiskeistä.

  • Joululomaisia ajatteita

    Mielen mietteitä ties mistä, ja muusta.

    Jos sanoisi sieraimiaan nenä-sieraimiksi, niin äkkiä joku irvailisi, että onko sulla kropassasi sieraimia paljonkin jossain muualla kuin nenässä. Mutta kun joku puhuu polvilumpiosta, sille ei irvailla siitä, vaikka ihmisellä ei tietääkseni ole polvilumpion lisäksi muita lumpioita, kuten ei ole hänellä aivolumpiota tai maha- .

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Sininen hetkinen

    Kajo pakenee pakkaskelin yksitoikkoista sisäelämää

    -Hmm, sanoi nainen. Hän katsoi taivaalle, sitten minuun, ja sanoi -On kyllä aika sikakylmä. Mikset lennä itse?

  • Riina Katajavuori: Dari, hindi, urdu ja suomi

    Monikielisyys on yleisempää kuin arvaammekaan.

    Meillä Suomessa lisääntyy sellaisten lasten määrä, jotka elävät sujuvasti monikielisessä maailmassa ja tulevat toimeen useilla eri kielillä, vaikka eivät ehkä osaa mitään näistä kielistä täydellisesti. Monikielisyys on yleisempää kuin tulemme äkkiseltään ajatelleeksi, pohtii kirjailija Riina Katajavuori.

  • Mikähän tuli päähän yhtäkkiä, kun...

    Askartelua ja presidentillinen kirje

    Teillä on varmaan siellä Linnassa vielä tiskit menossa. Jos on teillä joskus siellä sinkeä rahatilanne, niin varmaan voisi tienata vähäsen tekemällä astianpesukonemyrkkymainoksen Linnanjuhlien presidentillisistä tiskeistä.

  • Joululomaisia ajatteita

    Mielen mietteitä ties mistä, ja muusta.

    Jos sanoisi sieraimiaan nenä-sieraimiksi, niin äkkiä joku irvailisi, että onko sulla kropassasi sieraimia paljonkin jossain muualla kuin nenässä. Mutta kun joku puhuu polvilumpiosta, sille ei irvailla siitä, vaikka ihmisellä ei tietääkseni ole polvilumpion lisäksi muita lumpioita, kuten ei ole hänellä aivolumpiota tai maha- .

  • Harhailua aikaan jäätyneiden, särkyneiden ja muiden toiveiden kaupungissa

    Kaupungin kadut kuin aikaan puhallettu Kleinin pullo..

    "Toteutumistaan odottavien murheiden ylimaallinen kaleidoskooppi, sekin jossain tuon kaiken sekalaisen seassa ajansärmien säpäleiksi särkemänä piilee, syväpakastettuna, ja sen vastakohta myös: unohduksen lohdun kaleidoskooppi, tai mikälie: sellainen kuin kvantti, pysyy ennallaan vain jos siihen ei katso! "

  • Antti Heikkinen: Jag är en juntti!

    Puikulaperuna nenään ja loukkaantumaan.

    Lukeudun niihin juntteihin, jotka kouluaikoina näyttivät ruotsinkielelle keskisormea ja tuumivat, että ei jumalauta sisämaassa asuvan savolaisen tarvitse länsinaapurin kanssa kommunikoida.

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • Riina Katajavuori: Varokaa nakuja lapsia!

    Voiko lastenkirjoissa nakuilla?

    Mikko Maitomies on riemastuttava kirja, jota sukupolvet toisensa jälkeen jaksavat lukea. Mutta pelkään pahoin, että tänä päivänä se jäisi julkaisematta. Syy on paljas kuin Mikon peppu, kirjailija Riina Katajavuori pohtii kolumnissaan.