Teemalla tutustutaan 24.1. alkaen seitsemänosaisessa sarjassa Ellan matkassa Etelä-Italian ankaraan historiaan ja monipuoliseen kulttuuriin. Tätä nojatuolimatkaa tuetaan viidellä elokuvalla samaisen alueen nykypäivään ja historiaan.
keskiviikko 24.1. klo Suburra (16) Areenassa 30 päivää
Kun muinaiset roomalaiset lähtivät iltamyöhäisellä viettämään paheellista elämää, osoite oli kaupunginosa, jota kutsuttiin Suburraksi. Mielikuvana paikalle jossa kaikki on sallittua, Suburra on myös Carlo Boninin romaanin nimi, johon Stefano Solliman elokuva perustuu. Ikuisen kaupungin ikuiset eturistiriidat yhdistävät mafian, Vatikaanin, Rooman kaupunginhallituksen, maan parlamentin ja erinäisen joukkion pikkuroistoja, joiden kaikkien intohimojen kohde on omistusoikeus arvokkaaseen rakentamattomaan maa-alueeseen Ostiassa, meren rannalla. Sollima kuvaa häkellyttävän rajua tapahtumaketjua, joka viedään loogiseen päätökseen ja kaikki mikä jää jäljelle on lunastamaton lupaus siitä mikä olisi voinut olla mahdollista.
torstai 25.1. klo 21.05 Rosvopäällikkö Salvatore Giuliano (12) Areenassa 30 päivää
Francesco Rosin ohjaama elokuvaklassikko Rosvopäällikkö Salvatore Giuliano (Salvatore Giuliano, 1962) kertoo 1940-luvulla kansansankariksi nousseesta sisilialaisrosvosta. Dokumentaariseen tyyliin toteutettu elokuva kietoo Giulianon tarinan ympärille saaren poliittisen valtapelin luodaten samalla mafian, korruption ja köyhyyden yhteisiä juuria.
Giuliano on elokuvan päähenkilö mutta häntä ei nähdä elokuvassa kuin ruumiina tai kaukokuvissa. Elokuva käynnistyy Giulianon kuolemasta heinäkuussa 1950 ja palaa sitten hänen vaiheisiinsa yrittäen selvittää, kuka tai mikä hän oikeastaan oli. Eri ihmisten mielestä Giuliano kun oli rosvo, vapaustaistelija, pelätty tappaja, Robin Hoodin kaltainen kansansankari, vallankumouksellinen, maanomistajien käskyläinen tai mafian käsikassara.
Elokuvan näkemyksen mukaan Giuliano oli tätä kaikkea koska hänen palvelujaan käyttävät hyväkseen yhtä lailla Sisilian itsenäisyyttä ajaneet separatistit ja rikkaat maanomistajat samoin kuin mafiosot ja poliitikot, jopa viranomaiset. Kaikilla tuntuu olevan käyttöä miehelle, joka on maksusta valmis kääntämään aseensa yhtä lailla fasisteja, kommunisteja, viranomaisia, poliiseja ja sotilaita kuin tavallisia kansalaisia vastaan.
Lisäksi koska Giulianon kaltaiset lainsuojattomat asuvat ja piileksivät tavallisten ihmisten parissa, viranomaisten vastatoimet kohdistuvat väistämättä kaikkiin kansalaisiin. Kun syntinä tuntuu olevan pelkkä syntymäpaikka, muuttuvat lainsuojattomat helposti kansansankareiksi ja viranomaiset vihollisiksi. Niinpä mafian ja korruption on helppo istuttaa lonkeronsa kansan pariin.
Rosvopäällikkö Salvatore Giuliano oli napolilaisen ohjaajan Francesco Rosin läpimurtoelokuva. Se sai Hopeakarhun Berliinin filmijuhlilla ja nosti Rosin yhdeksi Euroopan tunnetuimmista ohjaajista, asemaan, jonka hän säilytti usean vuosikymmenen ajan elokuvillaan, kuten Kaupungin valtias, Mattein tapaus ja Kristus pysähtyi Eboliin. Martin Scorsese on lukenut Salvatore Giulianon paitsi suurimpiin elokuvasuosikkeihinsa, yhdeksi tärkeimmistä tyylillisistä esikuvistaan.
Rosi kuvaa tapahtumia hyvin realistisesti, usein kuten uutiskameroiden välityksellä. Hän istuttaa elokuvansa tukevasti sisilialaisen karun komeisiin maisemiin - kaupunkeihin, kyliin, maaseudulle, vuorille - mutta myös ihmisten sielunmaisemaan. Elokuvaa on filmattu Montelepren kylän seudulla, missä Giuliano syntyi ja hallitsi, jopa samassa talossa missä hän sai surmansa.
Kuvasto ja tematiikka tuovat väistämättä mieleen myös Francis Ford Coppolan Kummisetä-elokuvien Sisilia-jaksot. Mario Puzo kirjoittikin myös Giulianon tarinasta romaanin, josta Michael Cimino filmasi vuonna 1987 elokuvan Sisilialainen.
Keskiviikko 31.1. klo 21.30 Tunkeutuja (12) Areenassa 30 päivää
Leonardo di Costanzon draama Tunkeutuja (L’Intrusa) sai ensi-iltansa 2017 Cannesin “Quinzaine des réalisateurs”-sarjassa ja on täten erittäin tuore tv-tarjonnan näkökulmasta. Se on realistisella, lähes dokumentaarisella otteella toteutettu koruton tarina siitä miten järjestäytynyt rikollisuus tunkeutuu niin halutessaan ulkopuolisten elintilaan.
Raffaella Giordano esittää vähäosaisten lasten päiväkerhon johtajaa, napolilaisen asuinalueen takapihojen ympäristössa. Kun draama alkaa, Giovanna on sallinut nuoren naisen, Marian, majoittautua turvakodiksi luonnehdittavaan hökkeliin lastensa kanssa. La Masseria-kerhon päivittäiset rutiinit keskeytyvät kun poliisi tekee sinne aseistetun rynnäkön ja pidättää Marian miehen joka on salaa piileskellyt siellä. Hän kuuluu Camorraan, ja on osallinen viattoman miehen murhassa.
Tapahtuma tietenkin aiheuttaa hämmennystä ja Giovanna joutuu puolustuskannalle kun hän lasten vanhempien vastustuksesta huolimattaa sallii Marian jäävän paikalle vauvan ja kouluikäisen tyttönsä kanssa. Lapset rakentavat kerhossa tulevaa juhlaa varten mekaanista, liikuteltavaa jättiläishahmoa. Kanssakäynti Marian kanssa on jatkuvasti kireää ja aiheuttaa lopulta sen että muut vanhemmat eivät enää anna lastensa osallistua toimintaan. Tarinan edetessä Giovannasta tulee nykyaikaisen Antigonen kaltainen hahmo.
Torstai 1.2. klo 21.00 Il postino - posteljooni (S) Areenassa 30 päivää
Procida on pieni paratiisisaari Napolinlahdella kuuluisimpien ja hieman suurempien Caprin ja Ischian vieressä. Saarella kuvatuista elokuvista tunnetuin lienee Michael Radfordin ja Massimo Troisin ohjaama Il postino – posteljooni (Il postino, 1994), jonka juuret johtavat kuitenkin Chileen.
Chileläinen kirjailija Antonio Skármeta oli tehnyt vuonna 1983 elokuvan runoilija Pablo Nerudan ja nuoren postinkantajan ystävyydestä ja muokkasi tarinasta myös romaanin paria vuotta myöhemmin. Siitä omaa elokuvaversiota tehdessään italialainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Massimo Troisi siirsi tapahtumat luontevasti chileläiseltä rannikkosaarelta Napolinlahdelle.
Troisi otti itselleen myös postinkantajan roolin mutta elokuvan teko viivästytti kohtalokkaasti hänen suunniteltua sydänleikkaustaan. Kuvausten päättymistä seuranneena päivänä Troisi menehtyi sydänkohtaukseen.
1950-luvun alkuun sijoittuvassa elokuvassa maanpakoon lähtenyt Neruda (Philippe Noiret) asettuu vaimonsa kanssa italialaiselle pikkusaarelle, jossa mestarirunoilija on lähes ainoa lukutaitoinen ihminen. Niinpä hän on käytännössä postinkantajaksi ryhtyneen nuorukaisen Mario Ruoppolon (ainoa asiakas. Heidän välilleen kehittyy yllättävä ystävyys, kun Mario hakee Nerudan apua ilmaistakseen tunteensa kaunista Beatricea (Maria Grazia Cucinotta) kohtaan.
Sekä kuviltaan että tarinaltaan kaunis ja lyyrinen elokuva oli maailmanlaajuinen menestys ja keräsi jopa viisi Oscar-ehdokkuutta. Palkinto tuli musiikista, jonka säveltäjä Luis Bacalov menehtyi viime marraskuussa.
Lauantai 10.2 Teemalauantai: Luchino Viscontin Sisilia
klo 16.30 Luchino Visconti – intohimon ohjaaja Areenassa 90 päivää
klo 21.00 Tiikerikissa (12) Areenassa 30 päivää
Tiikerikissa (Il Gattopardo, 1963) on Luchino Viscontin ohjaama mahtava historiallinen fresko Sisilian muutoksista 1800-luvun jälkipuoliskolla. Burt Lancaster, Claudia Cardinale ja Alain Delon johtavat hienoa ja laajaa näyttelijäkaartia elokuvassa, joka voitti Cannesin elokuvafestivaalin pääpalkinnon Kultaisen Palmun vuonna 1963.
Burt Lancasterille elokuva oli uusi aluevaltaus: toiminnallisista rooleista tunnettu entinen sirkusakrobaatti joutui italialaisen aristokraatin ja patriarkan osaan. Hän sai roolin vastoin Viscontin tahtoa ja tietämystä, kun amerikkalainen tuotantoyhtiö suostui rahoittamaan kallista elokuvaa vain jos siinä olisi iso amerikkalainen tähti.
Tuottajat valitsivat Viscontin selän takana Lancasterin, ja vaikka ohjaaja oli tästä aluksi raivoissaan, tulos oli niin hyvä, että Visconti ja Lancaster uudistivat yhteistyönsä 1970-luvulla elokuvassa Intohimo ja väkivalta.
Toimintasankareita nähtiin myös sivurooleissa: “miekka ja sandaali”-elokuvien tähti Giuliano Gemma sekä Terence Hill, joka tuolloin esiintyi vielä oikealla nimellään Mario Girotti. Molempien tulevaisuus oli italowesterneissä.
Tiikerikissa sijoittuu Italian historian suureen murroskauteen, “risorgimentoon”, eli Italian yhdistymiseen vallankumousten ja sotien kautta yhdeksi valtioksi. Vuonna 1860 Giuseppe Garibaldi on tuonut joukkonsa Sisiliaan tukemaan saarella puhjennutta kapinaa. Tapahtumia tarkkaillaan rikkaan sisilialaisen ylimysperheen näkökulmasta.
Sukua johtava Salinan ruhtinas Don Fabrizio ei halua aluksi edes myöntää, että jonkinlainen muutos, saati sisällissota, olisi käynnissä. Mutta ylpeä aristokraattikin joutuu lopulta tunnustamaan, että hänen edustamansa elämäntapa on arvoineen pyyhkiytymässä pois uuden valtion ja ajan tieltä. Mutta vaikka vanha tiikerikissa näkee tulevaisuuden, ei hän halua jakaa sitä lampaiden ja sakaalien kanssa.
Muu suku ei tunnu ymmärtävän tapahtumien väistämättömyyttä. Poikkeus on opportunistinen veljenpoika Tancredi, jonka rakastettu, rikkaan kauppiaan tytär Angelica edustaakin jo nousevaa porvaristoa ja tarjoaa tietä myös politiikan pariin.
Kuvallisesti loistokas elokuva huipentuu pitkään tanssiaisjaksoon, joka on kuin aristokratian viimeinen loiston- ja voimannäytös. Ei ole mikään yllätys, että juuri Visconti – Milanon hallitsijasuvun jälkeläinen ja Modronen herttua – saattoi tehdä näin kauniin, älykkään, monitahoisen ja muhkeasti toteutetun analyysin Italian yhdistymisen vaikeudesta ja eurooppalaisen aristokratian jäähyväisistä ennen sen kuihtumista 1900-luvulla.
Tiikerikissan musiikin sävelsi Nino Rota. Elokuvasta esitetään komeasti restauroitu kopio.
HUOM! Tiikerikissa-elokuvan keston (yli kolme ja puoli tuntia) vuoksi Teemalauantaihin liittyvä ohjaajamuotokuva Luchino Visconti – intohimon ohjaaja (2016) esitetään poikkeuksellisesti Teemalla 10.2. jo iltapäivällä klo 16.30. Elisabeth Kapnistin ohjaama tv-dokumentti myös uusitaan sunnuntaina 11.2. klo 13.30.
Esittelytekstit: Vesa Nykänen ja Johan Förnäs
