Hyppää pääsisältöön

Horros on lepakoille kriittistä aikaa ja siihen liittyy myös vaaroja

Ripsisiippa (Myotis nattereri)
Ripsisiippa (Myotis nattereri) Ripsisiippa (Myotis nattereri) Kuva: Anna Blomberg Ripsisiippa,lepakot,Minna Pyykkö

Kylmänkosteassa katonrajassa kököttää pieni karvapallo, korvayökkö. Miten ja miksi lepakot horrostavat ja mitä vaaroja niiden talvehtimiseen liittyy? Pohjois-Amerikassa lepakkojen massakuolemia aiheuttanutta valkokuonosyndroomaa tutkitaan nyt myös Suomessa.

Minna Pyykkö lähti retkelle Porkkalaan venäläisten aikoinaan rakentamiin bunkkereihin lepakkotutkijoiden Anna Blombergin ja Kati Suomisen kanssa.

Anna Blomberg aikoo ottaa luolan seinästä sieninäytteitä väitöstutkimustaan varten. Hän tutkii lepakkojen horroskäyttäytymistä ja ympäristötekijöiden merkitystä infektiotekijöiden rajoittajina.

Lepakoiden talvenviettoon liittyy paljon mysteereitä. Vaikka lepakot ovat toiseksi suurin nisäkäsryhmä, niin niiden tutkimus on vielä hyvin pientä.

Kylmänkostea talvehtimispaikka

Tutkijoita lepakkoluolassa.
Anna, Kati ja horrostavat pohjanlepakot Tutkijoita lepakkoluolassa. Kuva: Minna Pyykkö lepakot,Minna Pyykkö,Lepakkobongaus

Metsässä luukun alta avautuu bunkkeri. Anna Blombergin mukaan ihanteellinen paikka lepakolle horrostaa on juuri tällainen kylmänkostea kellari, jossa lämpötila pysyy tasaisesti pari astetta plussan puolella läpi talven. Lisäksi se on rauhallinen ja sopivan kostea, sillä muuten lepakot voivat kärsiä horroksen aikana nestehukasta.

– Suomessa lepakkojen tunnetuimmat talvehtimispaikat ovat enimmäkseen ihmisen rakentamia – kellareita, bunkkereita ja kaivoksia. Mutta, koska lepakkojen lasketut määrät ovat aika pieniä, niin on todennäköistä, että lepakot horrostavat jossain ihan muualla, esimerkiksi kallionkoloissa ja kivikoissa.

Lisää tietoa yritetään nyt saada radiolähettimien avulla.Toisessa hankkeessa lepakoiden aktiivisuutta seurataan luonnon horrospaikoissa nauhoittamalla lepakoiden käyttämiä kaikuluotausääniä ultraäänitallentimien avulla.

Ripsisiippa (Myotis nattereri)
Ripsisiippa (Myotis nattereri) Ripsisiippa (Myotis nattereri) Kuva: Anna Blomberg Ripsisiippa,lepakot,Minna Pyykkö

Lepakot liikkuvat jonkin verran myös talvella. Esihorrospaikoissa, esimerkiksi avoimista kellareista, lepakkoja löytyy marraskuun alkupuolelta lähtien. Joulukuussa ne sitten hakeutuvat suojaisempiin paikkoihin. Monet lepakot suosivat luonnonseinämiä, koska kosteuden pitää olla riittävä.

– Suuri kysymys on edelleen, että verrattuna kesällä nähtäviin lepakkomääriin niin niitä nähdään talvella hyvin vähän. Yksi teoria on, että lepakot voisivat talvehtia vanhoissa kaivoissa.

Lepakot eivät pysty horrostamaan yhtäjaksoisesti kovin pitkään, vaan niille on tyypillistä, että ne horrostavat pari viikkoa ja sitten taas virkoavat.

– Vaikka lepakot horrostavat niin välillä ne heräävät, juovat ja liikkuvat – ja nukkuvat. Yllättäen monet lepakot kärsivät talven aikana unenpuutteesta, koska horroksen aikana ne eivät saa syvää REM-unta.

Keväällä lepakot lähtevät liikkeelle pikkuhiljaa, säätä tunnustellen ja riippuen niiden rasvavarastoista. Tämän vuoden vaihteleva talvi on varmasti hämmentänyt lepakkoja.

Katonrajassa näkyy pieni pehmeä pallo, korvayökkö

Lepakko horrostaa luolan katossa.
Korvayökkö (Plecotus auritus) horrostaa Lepakko horrostaa luolan katossa. Kuva: Minna Pyykkö lepakot,Minna Pyykkö,Lepakkobongaus

Ajatella, että Suomen luonnossa voi pärjätä talven yli nisäkäs, joka syö vain lentäviä hyönteisiä!

Lepakkoretken paikallisoppaana toimiva Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Kati Suominen on käynyt Porkkalan bunkkereissa aiemminkin lepakkoja katsomassa.

Tällä kertaa ryhmä bongaa kaksi eri lajia. Betonikaton kulmassa näkyy korvayökkö ja sivukäytävässä katon syvennyksessä horrostaa pohjanlepakko.

– Suomesta löytyy peräti kolmetoista lepakkolajia, mutta yleisin on karskea pohjanlepakko. Toinen tunnettu laji on vesisiippa. Osa lepakoista muuttaa talveksi Keski-Eurooppaan.

Lepakkojen talviset horrospaikat on syytä jättää rauhaan

Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)
Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Kuva: Urmas Ojango Pohjanlepakko,lepakot,Minna Pyykkö

Bunkkerista löytyvä lepakko on hyväkuntoisen näköinen, paksu ja kiiltävä. Se on katossa kiinni lukkiutuvilla varpaillaan. Lepakot ovat luolassa niin lähellä, että ne näkyvät ihan muutaman kymmenen sentin päässä.

Sitten lepakon hengitys selvästi kiihtyy ja ryhmä jatkaa matkaa.

– Vaikka lepakot ovat horroksessa, niin ne reagoivat ympäristöönsä. On myös syytä muistaa, että lepakot rauhoitettuja.

– Esimerkiksi lämpötilan nousu saattaa aiheuttaa sen, että ne virkoavat. Niiden aistit ovat jossain määrin toiminnassa ja siksi horrospaikoissa on hyvä liikkua hiljaa ja rauhallisesti sekä välttää kaikkea turhaa ääntä.

Horros on lepakoille kriittistä aikaa. Lepakot saattavat Suomessa joutua horrostamaan jopa puoli vuota ilman ruokaa, jolloin ne ovat todella haavoittuvaisessa tilassa. Horrospaikkojen kartoittaminen auttaa suojelemaan lepakkojen talvehtimispaikkoja.

Valkokuonosyndroomassa sieni käyttää lepakkoa ravintonaan

Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko
Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko Kuva: Ryan von Linden lepakot,Minna Pyykkö

Valkokuonosyndroomassa sieni (Pseudogymnoascus destructans) muodostaa itiöpesäkkeitä lepakon siipiin ja nenään, siitä taudin nimi. Sieni elää luolastojen seinissä ja retkellä Anna Blomberg kerää bunkkerin pinnoista pyyhkäisynäytteitä, joiden avulla on tarkoitus selvittää löytyykö täältä tautia aiheuttavaa sientä.

– Pintaa hipaistaan topsy-puikolla viisi kertaa ja sitten se suljetaan Eppendorf-putkeen. Näytteestä eristetään DNA:ta ja tutkitaan molekyyli-geneettisillä menetelmillä löytyykö sientä. Talven näytteiden tulokset selviävät keväällä.

Sieni käyttää horrostavaa lepakkoa ravintonaan ja aiheuttaa niille kudosvaurioita. Sairaat lepakot heräilevät liian usein ja nääntyvät nälkään ennen kevättä.

– Taudin dynamiikasta ei hirveästi tiedetä, mutta todennäköistä on, että jos sientä on seinissä, niin sitä on myös lepakoissa. Sientä on seinissä ympäri vuoden, mutta lepakon infektointi tapahtuu talvella.

Horrostaessa lepakkojen ruumiinlämpö laskee ja ne ovat alttiita kaikenlaisille infektioille. Annaa kiinnostaakin, että mikä on nimenomaan ympäristötekijöiden merkitys taudin synnylle.

Suomessa sieni ei ole sairastuttanut lepakoita

Luolasiippoja kasassa horrostamassa.
Terveitä amerikkalaisia luolasiippoja (Myotis sodalis) Luolasiippoja kasassa horrostamassa. Kuva: Ann Froschauer/USFWS lepakot,Minna Pyykkö

Tauti on tullut Eurooppaan jo tiettävästi pari tuhatta vuotta sitten ja todennäköisesti eurooppalaiset lepakot kävivät silloin läpi saman mitä nyt tapahtuu Pohjois-Amerikassa. Tutkimalla suomalaisia lepakoita voidaan ehkä ennustaa, mitä tulee tapahtumaan Amerikassa.

– Tutkimus on vielä uutta Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Suomessa sieni ei ole sairastuttanut lepakoita. Täältä on löydetty taudin aiheuttavaa sientä, mutta varsinaista valkokuonosyndroomaa ei ole esiintynyt.

– Yksi syy siihen, että suomalaiset lepakot eivät sairastu, saattaa olla juuri siinä, että lepakot eivät meillä talvehdi suurissa luolissa isona joukkona, vaan yksin tai pieninä ryhminä. Amerikassa lepakot horrostavat isoissa ryhmissä.

Lepakkojen haavoittuvuus on hyvin yksilöllistä, mutta esimerkiksi luolasiipat (Myotis sodalis)on yksi valkokuonosyndroomasta kovasti Yhdysvalloissa kärsinyt laji.

Kymmeniä luolasiippoja katossa horrostamassa
Kymmeniä luolasiippoja katossa horrostamassa Kuva: Andrew King/USFWS lepakot,Minna Pyykkö
Luolasiippoja lentää ja horrostaa.
Luolasiippoja lentää ja horrostaa. Kuva: Andrew King/USFWS lepakot,Minna Pyykkö

Valkokuonosyndroomasta ei tiedetty mitään ennen Yhdysvaltojen lepakkojen massakuolemia. Tautia löydettiin alun perin New Yorkin osavaltiosta luolasta, jossa käy paljon turisteja ja luolaharrastajia. Mikrosatelliittitutkimukset viittaavat siihen, että tauti on lähtöisin Keski-Euroopasta.

Euroopassa tauti ei tiettävästi aiheuta kuolleisuutta, mutta Pohjois-Amerikassa tautiin on kuollut miljoonia lepakoita. Kuolleisuuteen vaikuttaa kolme asiaa; uusi patogeeni, infektioille herkkä isäntä ja se,että kylmät ja kosteat luolat ovat sekä sienelle että horrostaville lepakoille ihanteellisia ympäristöjä.

– Tauti ei tartu ihmiseen eikä siitä tarvitse vielä omien lepakkojen puolesta olla huolissaan. Sellaista ajatusta on kuitenkin pyöritelty, että mitä tapahtuu eurooppalaisille lepakoille, jos Amerikassa havaittu tauti muuttuu patogeenisemmäksi ja siirtyy takaisin Eurooppaan.

Bongaa lepakko, auta tutkimuksessa

Turun yliopiston lepakkotutkijat toivovat nyt suomalaisilta kartoitusapua lepakoiden horrospaikkojen ja sienitaudin selvittämisessä.

Mikäli löydät horrostavan lepakon, tai tiedät entuudestaan horrospaikan, kerro siitä Anna Blombergille osoitteessa asblom@utu.fi.

Saat postissa steriilin pumpulipuikon, ohjeet näytteen ottamiseksi horrospaikan seinästä sekä palautuskuoren näytteen lähetystä varten.

Kerätyistä näytteistä määritetään valkokuonosyndroomaa aiheuttavan sienen esiintyminen. Positiivisia näytteitä lähettäneille ilmoitetaan tuloksista.

Talvehtivista lepakoista toivotaan ilmoitusta myös Suomen lepakkotieteelliselle yhdistykselle. Ilmoittaminen tapahtuu lajitietokeskuksen kautta, lomake löytyy osoitteesta www.laji.fi

Toimi näin, kun etsit lepakkoja

Viiksisiippa kolossaan.
Viiksisiippa (Myotis mystacinus) Viiksisiippa kolossaan. Kuva: Gilles San Martin lepakot,Viiksisiippa
  • Tarkista pihan perunakellari ja tuntemasi pienet luolastot
  • Otsalamppu mukaan ja katse kattoon, mutta myös seiniin
  • Liiku rauhallisesti, vältä turhaa ääntä ja sulje aina ovi perässäsi
  • Nopea kartoitus ja ulos – älä koske lepakoihin!
  • Kuvia kannattaa ottaa kännykkäkameralla tai tarkenna manuaalisesti! Järjestelmäkameran automaattitarkennus ja ulkoinen salama pitävät ultraääntä, joka häiritsee lepakkoja.
  • Suosi led-valo lamppuja, ne kuumenevat vähemmän.

Lepakot ovat yllättävän pieniä ja horrostavat koloissa. Ole tarkkana, sillä ne saattavat horrostaa myös lattianrajassa!

KUUNTELE OHJELMA:

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Kyyn hyödyllisyys yllättää

    Kyy hidastaa välillisesti puutiaisia levittämästä tauteja.

    Kyystä on ihmiselle yllättävää hyötyä. Se hidastaa välillisesti puutiaisten, eli punkkien, kantaman borrelioosin ja puutiasaivokuumeen leviämistä.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Parasta retkiruokaa – Peltsi kokeili kolmea reseptiä

    Peltsin keittiössä valmistettiin ruokaa nuotiolla.

    Peltsi kovan vuoden kolmas haaste on noin 200km hiihtovaellus Lapissa. Se ei onnistu ainakaan ilman hyvää ruokaa! Peltsin keittiössä valmistetaan kolme lukijoiden lähettämää retkiruokaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.