Hyppää pääsisältöön

Horros on lepakoille kriittistä aikaa ja siihen liittyy myös vaaroja

Ripsisiippa (Myotis nattereri)
Ripsisiippa (Myotis nattereri) Ripsisiippa (Myotis nattereri) Kuva: Anna Blomberg Ripsisiippa,lepakot,Minna Pyykkö

Kylmänkosteassa katonrajassa kököttää pieni karvapallo, korvayökkö. Miten ja miksi lepakot horrostavat ja mitä vaaroja niiden talvehtimiseen liittyy? Pohjois-Amerikassa lepakkojen massakuolemia aiheuttanutta valkokuonosyndroomaa tutkitaan nyt myös Suomessa.

Minna Pyykkö lähti retkelle Porkkalaan venäläisten aikoinaan rakentamiin bunkkereihin lepakkotutkijoiden Anna Blombergin ja Kati Suomisen kanssa.

Anna Blomberg aikoo ottaa luolan seinästä sieninäytteitä väitöstutkimustaan varten. Hän tutkii lepakkojen horroskäyttäytymistä ja ympäristötekijöiden merkitystä infektiotekijöiden rajoittajina.

Lepakoiden talvenviettoon liittyy paljon mysteereitä. Vaikka lepakot ovat toiseksi suurin nisäkäsryhmä, niin niiden tutkimus on vielä hyvin pientä.

Kylmänkostea talvehtimispaikka

Tutkijoita lepakkoluolassa.
Anna, Kati ja horrostavat pohjanlepakot Tutkijoita lepakkoluolassa. Kuva: Minna Pyykkö lepakot,Minna Pyykkö,Lepakkobongaus

Metsässä luukun alta avautuu bunkkeri. Anna Blombergin mukaan ihanteellinen paikka lepakolle horrostaa on juuri tällainen kylmänkostea kellari, jossa lämpötila pysyy tasaisesti pari astetta plussan puolella läpi talven. Lisäksi se on rauhallinen ja sopivan kostea, sillä muuten lepakot voivat kärsiä horroksen aikana nestehukasta.

– Suomessa lepakkojen tunnetuimmat talvehtimispaikat ovat enimmäkseen ihmisen rakentamia – kellareita, bunkkereita ja kaivoksia. Mutta, koska lepakkojen lasketut määrät ovat aika pieniä, niin on todennäköistä, että lepakot horrostavat jossain ihan muualla, esimerkiksi kallionkoloissa ja kivikoissa.

Lisää tietoa yritetään nyt saada radiolähettimien avulla.Toisessa hankkeessa lepakoiden aktiivisuutta seurataan luonnon horrospaikoissa nauhoittamalla lepakoiden käyttämiä kaikuluotausääniä ultraäänitallentimien avulla.

Ripsisiippa (Myotis nattereri)
Ripsisiippa (Myotis nattereri) Ripsisiippa (Myotis nattereri) Kuva: Anna Blomberg Ripsisiippa,lepakot,Minna Pyykkö

Lepakot liikkuvat jonkin verran myös talvella. Esihorrospaikoissa, esimerkiksi avoimista kellareista, lepakkoja löytyy marraskuun alkupuolelta lähtien. Joulukuussa ne sitten hakeutuvat suojaisempiin paikkoihin. Monet lepakot suosivat luonnonseinämiä, koska kosteuden pitää olla riittävä.

– Suuri kysymys on edelleen, että verrattuna kesällä nähtäviin lepakkomääriin niin niitä nähdään talvella hyvin vähän. Yksi teoria on, että lepakot voisivat talvehtia vanhoissa kaivoissa.

Lepakot eivät pysty horrostamaan yhtäjaksoisesti kovin pitkään, vaan niille on tyypillistä, että ne horrostavat pari viikkoa ja sitten taas virkoavat.

– Vaikka lepakot horrostavat niin välillä ne heräävät, juovat ja liikkuvat – ja nukkuvat. Yllättäen monet lepakot kärsivät talven aikana unenpuutteesta, koska horroksen aikana ne eivät saa syvää REM-unta.

Keväällä lepakot lähtevät liikkeelle pikkuhiljaa, säätä tunnustellen ja riippuen niiden rasvavarastoista. Tämän vuoden vaihteleva talvi on varmasti hämmentänyt lepakkoja.

Katonrajassa näkyy pieni pehmeä pallo, korvayökkö

Lepakko horrostaa luolan katossa.
Korvayökkö (Plecotus auritus) horrostaa Lepakko horrostaa luolan katossa. Kuva: Minna Pyykkö lepakot,Minna Pyykkö,Lepakkobongaus

Ajatella, että Suomen luonnossa voi pärjätä talven yli nisäkäs, joka syö vain lentäviä hyönteisiä!

Lepakkoretken paikallisoppaana toimiva Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Kati Suominen on käynyt Porkkalan bunkkereissa aiemminkin lepakkoja katsomassa.

Tällä kertaa ryhmä bongaa kaksi eri lajia. Betonikaton kulmassa näkyy korvayökkö ja sivukäytävässä katon syvennyksessä horrostaa pohjanlepakko.

– Suomesta löytyy peräti kolmetoista lepakkolajia, mutta yleisin on karskea pohjanlepakko. Toinen tunnettu laji on vesisiippa. Osa lepakoista muuttaa talveksi Keski-Eurooppaan.

Lepakkojen talviset horrospaikat on syytä jättää rauhaan

Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)
Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Kuva: Urmas Ojango Pohjanlepakko,lepakot,Minna Pyykkö

Bunkkerista löytyvä lepakko on hyväkuntoisen näköinen, paksu ja kiiltävä. Se on katossa kiinni lukkiutuvilla varpaillaan. Lepakot ovat luolassa niin lähellä, että ne näkyvät ihan muutaman kymmenen sentin päässä.

Sitten lepakon hengitys selvästi kiihtyy ja ryhmä jatkaa matkaa.

– Vaikka lepakot ovat horroksessa, niin ne reagoivat ympäristöönsä. On myös syytä muistaa, että lepakot rauhoitettuja.

– Esimerkiksi lämpötilan nousu saattaa aiheuttaa sen, että ne virkoavat. Niiden aistit ovat jossain määrin toiminnassa ja siksi horrospaikoissa on hyvä liikkua hiljaa ja rauhallisesti sekä välttää kaikkea turhaa ääntä.

Horros on lepakoille kriittistä aikaa. Lepakot saattavat Suomessa joutua horrostamaan jopa puoli vuota ilman ruokaa, jolloin ne ovat todella haavoittuvaisessa tilassa. Horrospaikkojen kartoittaminen auttaa suojelemaan lepakkojen talvehtimispaikkoja.

Valkokuonosyndroomassa sieni käyttää lepakkoa ravintonaan

Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko
Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko Kuva: Ryan von Linden lepakot,Minna Pyykkö

Valkokuonosyndroomassa sieni (Pseudogymnoascus destructans) muodostaa itiöpesäkkeitä lepakon siipiin ja nenään, siitä taudin nimi. Sieni elää luolastojen seinissä ja retkellä Anna Blomberg kerää bunkkerin pinnoista pyyhkäisynäytteitä, joiden avulla on tarkoitus selvittää löytyykö täältä tautia aiheuttavaa sientä.

– Pintaa hipaistaan topsy-puikolla viisi kertaa ja sitten se suljetaan Eppendorf-putkeen. Näytteestä eristetään DNA:ta ja tutkitaan molekyyli-geneettisillä menetelmillä löytyykö sientä. Talven näytteiden tulokset selviävät keväällä.

Sieni käyttää horrostavaa lepakkoa ravintonaan ja aiheuttaa niille kudosvaurioita. Sairaat lepakot heräilevät liian usein ja nääntyvät nälkään ennen kevättä.

– Taudin dynamiikasta ei hirveästi tiedetä, mutta todennäköistä on, että jos sientä on seinissä, niin sitä on myös lepakoissa. Sientä on seinissä ympäri vuoden, mutta lepakon infektointi tapahtuu talvella.

Horrostaessa lepakkojen ruumiinlämpö laskee ja ne ovat alttiita kaikenlaisille infektioille. Annaa kiinnostaakin, että mikä on nimenomaan ympäristötekijöiden merkitys taudin synnylle.

Suomessa sieni ei ole sairastuttanut lepakoita

Luolasiippoja kasassa horrostamassa.
Terveitä amerikkalaisia luolasiippoja (Myotis sodalis) Luolasiippoja kasassa horrostamassa. Kuva: Ann Froschauer/USFWS lepakot,Minna Pyykkö

Tauti on tullut Eurooppaan jo tiettävästi pari tuhatta vuotta sitten ja todennäköisesti eurooppalaiset lepakot kävivät silloin läpi saman mitä nyt tapahtuu Pohjois-Amerikassa. Tutkimalla suomalaisia lepakoita voidaan ehkä ennustaa, mitä tulee tapahtumaan Amerikassa.

– Tutkimus on vielä uutta Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Suomessa sieni ei ole sairastuttanut lepakoita. Täältä on löydetty taudin aiheuttavaa sientä, mutta varsinaista valkokuonosyndroomaa ei ole esiintynyt.

– Yksi syy siihen, että suomalaiset lepakot eivät sairastu, saattaa olla juuri siinä, että lepakot eivät meillä talvehdi suurissa luolissa isona joukkona, vaan yksin tai pieninä ryhminä. Amerikassa lepakot horrostavat isoissa ryhmissä.

Lepakkojen haavoittuvuus on hyvin yksilöllistä, mutta esimerkiksi luolasiipat (Myotis sodalis)on yksi valkokuonosyndroomasta kovasti Yhdysvalloissa kärsinyt laji.

Kymmeniä luolasiippoja katossa horrostamassa
Kymmeniä luolasiippoja katossa horrostamassa Kuva: Andrew King/USFWS lepakot,Minna Pyykkö
Luolasiippoja lentää ja horrostaa.
Luolasiippoja lentää ja horrostaa. Kuva: Andrew King/USFWS lepakot,Minna Pyykkö

Valkokuonosyndroomasta ei tiedetty mitään ennen Yhdysvaltojen lepakkojen massakuolemia. Tautia löydettiin alun perin New Yorkin osavaltiosta luolasta, jossa käy paljon turisteja ja luolaharrastajia. Mikrosatelliittitutkimukset viittaavat siihen, että tauti on lähtöisin Keski-Euroopasta.

Euroopassa tauti ei tiettävästi aiheuta kuolleisuutta, mutta Pohjois-Amerikassa tautiin on kuollut miljoonia lepakoita. Kuolleisuuteen vaikuttaa kolme asiaa; uusi patogeeni, infektioille herkkä isäntä ja se,että kylmät ja kosteat luolat ovat sekä sienelle että horrostaville lepakoille ihanteellisia ympäristöjä.

– Tauti ei tartu ihmiseen eikä siitä tarvitse vielä omien lepakkojen puolesta olla huolissaan. Sellaista ajatusta on kuitenkin pyöritelty, että mitä tapahtuu eurooppalaisille lepakoille, jos Amerikassa havaittu tauti muuttuu patogeenisemmäksi ja siirtyy takaisin Eurooppaan.

Bongaa lepakko, auta tutkimuksessa

Turun yliopiston lepakkotutkijat toivovat nyt suomalaisilta kartoitusapua lepakoiden horrospaikkojen ja sienitaudin selvittämisessä.

Mikäli löydät horrostavan lepakon, tai tiedät entuudestaan horrospaikan, kerro siitä Anna Blombergille osoitteessa asblom@utu.fi.

Saat postissa steriilin pumpulipuikon, ohjeet näytteen ottamiseksi horrospaikan seinästä sekä palautuskuoren näytteen lähetystä varten.

Kerätyistä näytteistä määritetään valkokuonosyndroomaa aiheuttavan sienen esiintyminen. Positiivisia näytteitä lähettäneille ilmoitetaan tuloksista.

Talvehtivista lepakoista toivotaan ilmoitusta myös Suomen lepakkotieteelliselle yhdistykselle. Ilmoittaminen tapahtuu lajitietokeskuksen kautta, lomake löytyy osoitteesta www.laji.fi

Toimi näin, kun etsit lepakkoja

Viiksisiippa kolossaan.
Viiksisiippa (Myotis mystacinus) Viiksisiippa kolossaan. Kuva: Gilles San Martin lepakot,Viiksisiippa
  • Tarkista pihan perunakellari ja tuntemasi pienet luolastot
  • Otsalamppu mukaan ja katse kattoon, mutta myös seiniin
  • Liiku rauhallisesti, vältä turhaa ääntä ja sulje aina ovi perässäsi
  • Nopea kartoitus ja ulos – älä koske lepakoihin!
  • Kuvia kannattaa ottaa kännykkäkameralla tai tarkenna manuaalisesti! Järjestelmäkameran automaattitarkennus ja ulkoinen salama pitävät ultraääntä, joka häiritsee lepakkoja.
  • Suosi led-valo lamppuja, ne kuumenevat vähemmän.

Lepakot ovat yllättävän pieniä ja horrostavat koloissa. Ole tarkkana, sillä ne saattavat horrostaa myös lattianrajassa!

KUUNTELE OHJELMA:

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.