Hyppää pääsisältöön

Horros on lepakoille kriittistä aikaa ja siihen liittyy myös vaaroja

Ripsisiippa (Myotis nattereri)
Ripsisiippa (Myotis nattereri) Ripsisiippa (Myotis nattereri) Kuva: Anna Blomberg Ripsisiippa,lepakot,Minna Pyykkö

Kylmänkosteassa katonrajassa kököttää pieni karvapallo, korvayökkö. Miten ja miksi lepakot horrostavat ja mitä vaaroja niiden talvehtimiseen liittyy? Pohjois-Amerikassa lepakkojen massakuolemia aiheuttanutta valkokuonosyndroomaa tutkitaan nyt myös Suomessa.

Minna Pyykkö lähti retkelle Porkkalaan venäläisten aikoinaan rakentamiin bunkkereihin lepakkotutkijoiden Anna Blombergin ja Kati Suomisen kanssa.

Anna Blomberg aikoo ottaa luolan seinästä sieninäytteitä väitöstutkimustaan varten. Hän tutkii lepakkojen horroskäyttäytymistä ja ympäristötekijöiden merkitystä infektiotekijöiden rajoittajina.

Lepakoiden talvenviettoon liittyy paljon mysteereitä. Vaikka lepakot ovat toiseksi suurin nisäkäsryhmä, niin niiden tutkimus on vielä hyvin pientä.

Kylmänkostea talvehtimispaikka

Tutkijoita lepakkoluolassa.
Anna, Kati ja horrostavat pohjanlepakot Tutkijoita lepakkoluolassa. Kuva: Minna Pyykkö lepakot,Minna Pyykkö,Lepakkobongaus

Metsässä luukun alta avautuu bunkkeri. Anna Blombergin mukaan ihanteellinen paikka lepakolle horrostaa on juuri tällainen kylmänkostea kellari, jossa lämpötila pysyy tasaisesti pari astetta plussan puolella läpi talven. Lisäksi se on rauhallinen ja sopivan kostea, sillä muuten lepakot voivat kärsiä horroksen aikana nestehukasta.

– Suomessa lepakkojen tunnetuimmat talvehtimispaikat ovat enimmäkseen ihmisen rakentamia – kellareita, bunkkereita ja kaivoksia. Mutta, koska lepakkojen lasketut määrät ovat aika pieniä, niin on todennäköistä, että lepakot horrostavat jossain ihan muualla, esimerkiksi kallionkoloissa ja kivikoissa.

Lisää tietoa yritetään nyt saada radiolähettimien avulla.Toisessa hankkeessa lepakoiden aktiivisuutta seurataan luonnon horrospaikoissa nauhoittamalla lepakoiden käyttämiä kaikuluotausääniä ultraäänitallentimien avulla.

Ripsisiippa (Myotis nattereri)
Ripsisiippa (Myotis nattereri) Ripsisiippa (Myotis nattereri) Kuva: Anna Blomberg Ripsisiippa,lepakot,Minna Pyykkö

Lepakot liikkuvat jonkin verran myös talvella. Esihorrospaikoissa, esimerkiksi avoimista kellareista, lepakkoja löytyy marraskuun alkupuolelta lähtien. Joulukuussa ne sitten hakeutuvat suojaisempiin paikkoihin. Monet lepakot suosivat luonnonseinämiä, koska kosteuden pitää olla riittävä.

– Suuri kysymys on edelleen, että verrattuna kesällä nähtäviin lepakkomääriin niin niitä nähdään talvella hyvin vähän. Yksi teoria on, että lepakot voisivat talvehtia vanhoissa kaivoissa.

Lepakot eivät pysty horrostamaan yhtäjaksoisesti kovin pitkään, vaan niille on tyypillistä, että ne horrostavat pari viikkoa ja sitten taas virkoavat.

– Vaikka lepakot horrostavat niin välillä ne heräävät, juovat ja liikkuvat – ja nukkuvat. Yllättäen monet lepakot kärsivät talven aikana unenpuutteesta, koska horroksen aikana ne eivät saa syvää REM-unta.

Keväällä lepakot lähtevät liikkeelle pikkuhiljaa, säätä tunnustellen ja riippuen niiden rasvavarastoista. Tämän vuoden vaihteleva talvi on varmasti hämmentänyt lepakkoja.

Katonrajassa näkyy pieni pehmeä pallo, korvayökkö

Lepakko horrostaa luolan katossa.
Korvayökkö (Plecotus auritus) horrostaa Lepakko horrostaa luolan katossa. Kuva: Minna Pyykkö lepakot,Minna Pyykkö,Lepakkobongaus

Ajatella, että Suomen luonnossa voi pärjätä talven yli nisäkäs, joka syö vain lentäviä hyönteisiä!

Lepakkoretken paikallisoppaana toimiva Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Kati Suominen on käynyt Porkkalan bunkkereissa aiemminkin lepakkoja katsomassa.

Tällä kertaa ryhmä bongaa kaksi eri lajia. Betonikaton kulmassa näkyy korvayökkö ja sivukäytävässä katon syvennyksessä horrostaa pohjanlepakko.

– Suomesta löytyy peräti kolmetoista lepakkolajia, mutta yleisin on karskea pohjanlepakko. Toinen tunnettu laji on vesisiippa. Osa lepakoista muuttaa talveksi Keski-Eurooppaan.

Lepakkojen talviset horrospaikat on syytä jättää rauhaan

Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)
Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Kuva: Urmas Ojango Pohjanlepakko,lepakot,Minna Pyykkö

Bunkkerista löytyvä lepakko on hyväkuntoisen näköinen, paksu ja kiiltävä. Se on katossa kiinni lukkiutuvilla varpaillaan. Lepakot ovat luolassa niin lähellä, että ne näkyvät ihan muutaman kymmenen sentin päässä.

Sitten lepakon hengitys selvästi kiihtyy ja ryhmä jatkaa matkaa.

– Vaikka lepakot ovat horroksessa, niin ne reagoivat ympäristöönsä. On myös syytä muistaa, että lepakot rauhoitettuja.

– Esimerkiksi lämpötilan nousu saattaa aiheuttaa sen, että ne virkoavat. Niiden aistit ovat jossain määrin toiminnassa ja siksi horrospaikoissa on hyvä liikkua hiljaa ja rauhallisesti sekä välttää kaikkea turhaa ääntä.

Horros on lepakoille kriittistä aikaa. Lepakot saattavat Suomessa joutua horrostamaan jopa puoli vuota ilman ruokaa, jolloin ne ovat todella haavoittuvaisessa tilassa. Horrospaikkojen kartoittaminen auttaa suojelemaan lepakkojen talvehtimispaikkoja.

Valkokuonosyndroomassa sieni käyttää lepakkoa ravintonaan

Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko
Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko Valkokuonosyndroomaan sairastunut lepakko Kuva: Ryan von Linden lepakot,Minna Pyykkö

Valkokuonosyndroomassa sieni (Pseudogymnoascus destructans) muodostaa itiöpesäkkeitä lepakon siipiin ja nenään, siitä taudin nimi. Sieni elää luolastojen seinissä ja retkellä Anna Blomberg kerää bunkkerin pinnoista pyyhkäisynäytteitä, joiden avulla on tarkoitus selvittää löytyykö täältä tautia aiheuttavaa sientä.

– Pintaa hipaistaan topsy-puikolla viisi kertaa ja sitten se suljetaan Eppendorf-putkeen. Näytteestä eristetään DNA:ta ja tutkitaan molekyyli-geneettisillä menetelmillä löytyykö sientä. Talven näytteiden tulokset selviävät keväällä.

Sieni käyttää horrostavaa lepakkoa ravintonaan ja aiheuttaa niille kudosvaurioita. Sairaat lepakot heräilevät liian usein ja nääntyvät nälkään ennen kevättä.

– Taudin dynamiikasta ei hirveästi tiedetä, mutta todennäköistä on, että jos sientä on seinissä, niin sitä on myös lepakoissa. Sientä on seinissä ympäri vuoden, mutta lepakon infektointi tapahtuu talvella.

Horrostaessa lepakkojen ruumiinlämpö laskee ja ne ovat alttiita kaikenlaisille infektioille. Annaa kiinnostaakin, että mikä on nimenomaan ympäristötekijöiden merkitys taudin synnylle.

Suomessa sieni ei ole sairastuttanut lepakoita

Luolasiippoja kasassa horrostamassa.
Terveitä amerikkalaisia luolasiippoja (Myotis sodalis) Luolasiippoja kasassa horrostamassa. Kuva: Ann Froschauer/USFWS lepakot,Minna Pyykkö

Tauti on tullut Eurooppaan jo tiettävästi pari tuhatta vuotta sitten ja todennäköisesti eurooppalaiset lepakot kävivät silloin läpi saman mitä nyt tapahtuu Pohjois-Amerikassa. Tutkimalla suomalaisia lepakoita voidaan ehkä ennustaa, mitä tulee tapahtumaan Amerikassa.

– Tutkimus on vielä uutta Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Suomessa sieni ei ole sairastuttanut lepakoita. Täältä on löydetty taudin aiheuttavaa sientä, mutta varsinaista valkokuonosyndroomaa ei ole esiintynyt.

– Yksi syy siihen, että suomalaiset lepakot eivät sairastu, saattaa olla juuri siinä, että lepakot eivät meillä talvehdi suurissa luolissa isona joukkona, vaan yksin tai pieninä ryhminä. Amerikassa lepakot horrostavat isoissa ryhmissä.

Lepakkojen haavoittuvuus on hyvin yksilöllistä, mutta esimerkiksi luolasiipat (Myotis sodalis)on yksi valkokuonosyndroomasta kovasti Yhdysvalloissa kärsinyt laji.

Kymmeniä luolasiippoja katossa horrostamassa
Kymmeniä luolasiippoja katossa horrostamassa Kuva: Andrew King/USFWS lepakot,Minna Pyykkö
Luolasiippoja lentää ja horrostaa.
Luolasiippoja lentää ja horrostaa. Kuva: Andrew King/USFWS lepakot,Minna Pyykkö

Valkokuonosyndroomasta ei tiedetty mitään ennen Yhdysvaltojen lepakkojen massakuolemia. Tautia löydettiin alun perin New Yorkin osavaltiosta luolasta, jossa käy paljon turisteja ja luolaharrastajia. Mikrosatelliittitutkimukset viittaavat siihen, että tauti on lähtöisin Keski-Euroopasta.

Euroopassa tauti ei tiettävästi aiheuta kuolleisuutta, mutta Pohjois-Amerikassa tautiin on kuollut miljoonia lepakoita. Kuolleisuuteen vaikuttaa kolme asiaa; uusi patogeeni, infektioille herkkä isäntä ja se,että kylmät ja kosteat luolat ovat sekä sienelle että horrostaville lepakoille ihanteellisia ympäristöjä.

– Tauti ei tartu ihmiseen eikä siitä tarvitse vielä omien lepakkojen puolesta olla huolissaan. Sellaista ajatusta on kuitenkin pyöritelty, että mitä tapahtuu eurooppalaisille lepakoille, jos Amerikassa havaittu tauti muuttuu patogeenisemmäksi ja siirtyy takaisin Eurooppaan.

Bongaa lepakko, auta tutkimuksessa

Turun yliopiston lepakkotutkijat toivovat nyt suomalaisilta kartoitusapua lepakoiden horrospaikkojen ja sienitaudin selvittämisessä.

Mikäli löydät horrostavan lepakon, tai tiedät entuudestaan horrospaikan, kerro siitä Anna Blombergille osoitteessa asblom@utu.fi.

Saat postissa steriilin pumpulipuikon, ohjeet näytteen ottamiseksi horrospaikan seinästä sekä palautuskuoren näytteen lähetystä varten.

Kerätyistä näytteistä määritetään valkokuonosyndroomaa aiheuttavan sienen esiintyminen. Positiivisia näytteitä lähettäneille ilmoitetaan tuloksista.

Talvehtivista lepakoista toivotaan ilmoitusta myös Suomen lepakkotieteelliselle yhdistykselle. Ilmoittaminen tapahtuu lajitietokeskuksen kautta, lomake löytyy osoitteesta www.laji.fi

Toimi näin, kun etsit lepakkoja

Viiksisiippa kolossaan.
Viiksisiippa (Myotis mystacinus) Viiksisiippa kolossaan. Kuva: Gilles San Martin lepakot,Viiksisiippa
  • Tarkista pihan perunakellari ja tuntemasi pienet luolastot
  • Otsalamppu mukaan ja katse kattoon, mutta myös seiniin
  • Liiku rauhallisesti, vältä turhaa ääntä ja sulje aina ovi perässäsi
  • Nopea kartoitus ja ulos – älä koske lepakoihin!
  • Kuvia kannattaa ottaa kännykkäkameralla tai tarkenna manuaalisesti! Järjestelmäkameran automaattitarkennus ja ulkoinen salama pitävät ultraääntä, joka häiritsee lepakoita.
  • Suosi led-valo lamppuja, ne kuumenevat vähemmän.

Lepakot ovat yllättävän pieniä ja horrostavat koloissa. Seinät ja katto kannattaa myös tutkia, sillä lepakot saattavat horrostaa myös lattianrajassa!

KUUNTELE OHJELMA:

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

  • Näin valitset sukset oikein

    Poimi tästä vinkit suksikaupoille.

    Kunnolliset hiihtovälineet lisäävät hiihtonautintoa tuntuvasti. Poimi tästä vinkit suksikaupoille.

  • Erikoinen kasvi kalliolla ja sieni puussa

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Mikä kasvi? Mikä sieni? Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Saimaan Kukkassalosta ja Kangasalan Sahalahdelta.

  • Kalojen talvi – elämää jääkannen alla

    Luonto-Suomessa keskusteltiin kalojen talvioloista.

    Onko kaloilla kylmä? Näkeekö ahven pimeässä? Mitä kalat talvella syövät? Jäätynyt järvi tai lampi elää talvella hiljaiseloa. Jotain siellä kuitenkin tapahtuu, mutta vain harva pääsee kurkistamaan pinnan alle

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Hoida mieltäsi, lumoudu luonnosta!

    Luontokävely hoitaa sekä sielua että ruumista.

    Haluatko lisää elämäniloa, luovuutta, paremman muistin ja keskittymiskyvyn vai ainoastaan selvitä jotenkin seuraavaan päivään? Niin tai näin, aina kannattaa mennä luontoon.

  • Erikoinen kasvi kalliolla ja sieni puussa

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Mikä kasvi? Mikä sieni? Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Saimaan Kukkassalosta ja Kangasalan Sahalahdelta.

  • Näin linnut selviävät talven yli

    Pikkulinnut tarvitsevat talvella ihmisen apua

    Pihapiirin ruokintapaikoille on tunkua, kun pakkaset paukkuvat ja maa sekä metsät ovat jäässä. Miten lintujen talvipäivä sujuu ja millaisella ohjelmalla se on täytetty?

  • Kalojen talvi – elämää jääkannen alla

    Luonto-Suomessa keskusteltiin kalojen talvioloista.

    Onko kaloilla kylmä? Näkeekö ahven pimeässä? Mitä kalat talvella syövät? Jäätynyt järvi tai lampi elää talvella hiljaiseloa. Jotain siellä kuitenkin tapahtuu, mutta vain harva pääsee kurkistamaan pinnan alle

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.