Hyppää pääsisältöön

Kotiin takaisin päättyy – Helpota haikeutta ja leivo sarjan leivonnaisia!

Kotiin takaisin -sarja.
Kotiin takaisin jää tammikuun 22. päivä tauolle. Sarjaan saadaan uusi kuudes tuotantokausi. Kotiin takaisin -sarja. Yle TV1,Kotiin takaisin

Hittisarja Kotiin takaisin päättyy ja fanit jäävät odottamaan uutta tuotantokautta. Erotuskaa voi helpottaa, kun leipoo sarjan leivonnaisia!

Australialaista sarjaa tiiviisti seuranneet ovat havainneet herkkuja kahvipöydissä. Sarjasta on pongattu ainakin italialainen pähkinäkakku eli panforte sekä omenainen struudeli.

Italialaista pähkinäkakkua on leiponut Anna, kun hän opetteli miehensä Gino Polettin tilalla emännän tehtäviä.

Omenainen kierretorttu eli struudeli on ollut Sarahin kahvipöydässä sarjan takaumassa, kun hän ikääntyneenä muisteli menneitä Olivian lapsenlapselle Samanthalle.

Pirkko on tuunannut ohjeita

Kotiin takaisin -sarjan fani Pirkko Laitinen Juvalta on testannut ja tuunaillut kahden leivonnaisen ohjeita. Hän jakaa nyt reseptinsä muidenkin fanien iloksi ja leivottavaksi.

”Ennen sarjaa en ollut kuullutkaan panfortesta. Omaan reseptiini olen lisännyt valkosuklaata, jotta siitä tulee kevyempi.”

”Kakun paistamisessa pitää olla erityisen tarkka. Ensimmäisillä kerroilla paistoin liikaa, ja sitten siitä tulee kivikova”, Pirkko nauraa.

”Struudelissa käytän leivinjauhetta, sillä taikina on saatava todella ohueksi. Kauliminen on vaativin vaihe.”

Upeita roolihahmoja

Pirkko on seurannut sarjaa alusta asti. Jaksot hän katsoo ensin telkkarista ja sitten vielä Areenasta, jossa kuvan voi pysäyttää. Hän tykkää tutkia yksityiskohtia tarkkaan.

”Paiskaudun sarjaa seuratessani täysillä mukaan. On ihanaa katsella näyttelijöiden kauniita vaatteita ja niiden yksityiskohtia. Roolihahmot pukeutuvat arjessakin niin hienosti.”

”Roolihahmoista paljastuu koko ajan uusia piirteitä, eikä sarja ole menettänyt hohtoaan. Sarja onnistuu kuvaamaan sitä, miten ihmisen kovat kokemukset seuraavat häntä, vaikka elämä menee eteenpäin.”

Loistavista roolihahmoista omaksi suosikikseen Pirkko nimeää Elizabethin. ”Hän halusi alkuun hallita kaikkea, ja ei olisi uskonut, että hänestä tuli Sarahin ystävä.”

Leivonnainen
Italialainen pähkinäkakku eli panforte. Kuva: Pirkko Laitinen Leivonnainen Yle TV1
Leivonnainen
Struudeli kannattaa leipoa happamista omenista. Kuva: Pirkko Laitinen Leivonnainen Yle TV1

Pirkon panforte

N. 150 g kuivattuja hedelmiä pienenä silppuna, hyvin sopivia ovat luumut, viikunat, taatelit ja aprikoosit
2 dl hasselpähkinä rouhetta
2,5 dl mantelirouhetta, osa voi olla mantelilastuja
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl kanelia (myös muskotti ja neilikka sopivat mausteiksi)
Nämä kuivat aineet sekoitetaan hyvin.

Laita kattilaan:
1,5 dl juoksevaa hunajaa ja 1 dl tummaa ruokokidesokeria
Kuumenna kunnes sokeri sulaa ja lisää siihen karkeana rouheena:
100 g tummaa suklaata
100 g vaaleata suklaata ja anna sulaa seokseen.

Kaada seos kuivien aineiden päälle ja sekoita tasaiseksI taikina massaksi ja levitä se leivinpaperilla vuorattuun n. 30 cm x 30 cm vuokaan.
Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia. Pitää olla tarkkana ettei pääse reunoilta kuivumaan.

Jäähdytä ja siivilöi pinnalle kaakaojauhoa tai pölysokeria. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.

Savolainen struudeli

O,75 dl lämmintä vettä
Sekoita siihen
3,5 dl vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu 1/2 tl leivinjauhetta ja ripaus suolaa
50 g voisulaa ja yksi kananmuna

Alusta taikina kimmoisaksi palloksi ja anna sen levätä puoli tuntia liinan alla.
Leipuri ei lepää, vaan suikaloi 3-4 omenaa. Pitää olla happamia, makeat eivät pehmene paistettaessa.
Laita levänneen taikinan pinnalle jauhoja ja kauli ohueksi levyksi, onnistuu parhaiten leivinliinan päällä, levitä omenat tasaisesti levylle, ripottele pinnalle sokeria ja kanelia. Kääri sitten tiiviiksi rullaksi leivinliinan avulla. Voitele voisulalla tai kananmunalla.
Voit paistaa suorana pötköna tai kääntää puoliympyräksi.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.