Keväällä 1918 säveltäjä Jean Sibeliuksen 15-vuotias tytär Katarina joutui sisällissodan silminnäkijäksi. Päiväkirjassaan hän kertoo mm. koulumatkasta luotisateessa, rakastetustaan, joka kaatui rintamalla, saksalaisista Helsingissä, punavangeista Kauppatorilla, ja isästään sinfoniakonsertin johtajana. Mitä Katarinalle tapahtui tämän jälkeen, millaisen elämän hän eli? #musiikinkevät1918
Katarina Ilveksen tyttärenpoika toimittaja Timo Kilpi ja pojanpoika viulutaiteilija Jaakko Ilves muistelevat Kaisa-mummia suurella lämmöllä. Serkukset ehtivät tuntea mummin yli 30 vuotta ja kertovat iloisesta, huumorintajuisesta pankinjohtajan leskestä, joka seurusteli vilkkaasti laiskanlinnastaan käsin elegantisti savuketta poltellen.
Isän lemmikki
Katarinan päiväkirja sisällissodan keväältä todistaa 15-vuotiaan koulutytön huomattavasta kirjallisesta lahjakkuudesta ja varhaiskypsästä, omaehtoisesta ajattelusta.
- Valkoisten voitettua sodan hän ei suhtautunut punaisiin jyrkän kostonhimoisesti ja kuvasi päiväkirjassaan kriittisesti saksalaisupseereita liehakoineita suomalaisnaisia, Timo Kilpi toteaa.
Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen ja puolisonsa Ainon viidestä tyttärestä keskimmäinen, 1903 syntynyt Katarina oli myös erinomainen pianisti.
- Häntä pidettiin Sibeliuksen tyttäristä musikaalisesti lahjakkaimpana, Kilpi sanoo.
Katarina syntyi vuosi sen jälkeen, kun Sibeliusten kolmas tytär Kirsti oli kuollut lavantautiin 1902.
Jaakko Ilves kertoo Katarinasta sisarusparven keskellä.
Katarina lähetettiin vanhempien sisartensa Evan ja Ruthin tavoin Helsinkiin käymään Suomalaista Yhteiskoulua. Sitä ennen tyttäret olivat saaneet pitkään kotiopetusta äidiltään. Syksystä 1917 Katarina asui kortteerissa Sibeliusten perhetutun Martha Tornellin luona. Martha-täti oli myös hänen pianonsoitonopettajansa.
Heti sodan alussa tammikuun 28. päivänä 1918 Katarina koulukavereineen joutui keskelle tulitusta Helsingin keskustassa. Tästä ja monista muista dramaattisista tapahtumista Katarina kertoo seikkaperäisesti päiväkirjassaan kevään aikana.
Kympin tyttö
Sotakevään jälkeen syksyllä 1918 Katarinan palasi entiseen elämäänsä koulunpenkille. Keväällä 1920 hän kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa viisi laudaturia.
- Tiettävästi hän ei edes tehnyt hirveän isoa eforttia kirjoitusten eteen - talenttia siis oli! Jaakko Ilves kertoo.
Ylioppilaaksitulon jälkeen Katarina matkusti jatkamaan piano-opintojaan Stuttgartiin.
- Saksasta palattuaan hän oli kesäapulaisena Kansallis-Osake-Pankissa ja tutustui siellä itseään 16 vuotta vanhempaan, urallaan nousukiidossa olevaan varatuomari Eero Ilvekseen, Timo Kilpi jatkaa. Ehkä hän nuoruuden traagisten ihastustensa jälkeen etsi turvallisuutta.
- Hintana oli sitten se, että hänestä tuli ladylike edustusrouva, jonka lahjakkuus ei koskaan realisoitunut omana taiteellisena urana, Timo toteaa.
Millainen oli mies, jonka 21-vuotias Katarina valitsi?
- Emme tiedä hänestä oikeastaan paljoakaan, Jaakko kertoo. Minulla ei tätä isoisää ollut, koska hän kuoli puoli vuotta sen jälkeen kun synnyin.
- Muutenkin hän on ollut minulle jotenkin enigma. Mummi ei puhunut hänestä paljoakaan, ei myöskään serkut, ei isänikään. Hän oli jollain lailla hyvin etäinen henkilö.
Pankinjohtajan rouva Kaivopuistosta
Pianonsoitto jäi vähemmälle, kun Katarina vuonna 1924 meni naimisiin. Hänestä tuli pankinjohtajan puoliso ja kotirouva. Seuraavana vuonna syntyi esikoistytär Merike ja 1927 poika Jan.
Perhe muutti 1930-luvun alussa Kaivopuiston uuteen funkkis-kerrostaloon, missä Katarina asui seuraavat 30 vuotta.
- Sitä kutsuttiin miljonääritaloksi. Se oli sellainen vallasväen gryndaus, siellä asui mm. Risto Ryti, Timo kuvailee.
Pojasta Janista tuli ekonomi ja diplomipianisti. Tyttärestä Merikestä tuli toimittaja ja kääntäjä ja hän teki uransa Yleisradiossa.
Yleisradiossa oli töissä myös Meriken aviomies, toimittaja ja SKDL:n kansanedustaja Kalevi Kilpi. Kilpi tuli tunnetusta vasemmistolaisesta perheestä, hänen vanhempansa Eino ja Sylvi-Kyllikki Kilpi tekivät näyttävät uran ensin SDP:ssä ja sitten SKDL:ssä.
Miten Katarina suhtautui siihen, että tytär valitsi vasemmistolaisen puolison?
- Ulospäin Kaisa-mummi oli aina korrekti. – Niin, me kutsuimme häntä aina mummiksi, Timo hymyilee.
- Jos hän tunsi suuttumusta tai närkästystä, ei hän sitä koskaan näyttänyt. Se tuli varmaan Järnefeltien puolelta, tämä piirre hänessä.
- Ei hän varmaan pitänyt siitä, että isäni käytti paljon alkoholia, muttei hän koskaan ainakaan meidän lasten kuullen sanonut siitä mitään.
Ainoa haastattelu, jossa voimme kuulla Jean Sibeliuksen äänen, on Kalevi Kilven tekemä radio-ohjelma säveltäjämestarista vuodelta 1948.
- Oletan, että mummi toimi silloin välittäjänä, että projekti onnistui, Timo sanoo.
Fantastinen Kaisa-mummi
Ilvesten avioliitto kesti 30 vuotta. Puolisonsa kuoleman jälkeen Katarina eli leskenä 31 vuotta. Aluksi hän asui Kaivopuistossa, mutta muutti 1956 Töölöön Valhallankadulle.
Lapsenlapsia Katarinalla oli kuusi.
- Lapsen näkökulmasta mummi oli herttainen ihminen, Timo sanoo lämpimästi.
Olohuoneessa oli flyygeli, vaikkei Kaisa-mummi sitä enää soittanutkaan – paitsi poikkeustapauksissa:
- Hänen bravuurinsa oli soittaa ja laulaa meille lapsenlapsille talonpojasta, joka meni honkametsään, jossa ampui variksen ja hirtti sen leppään, ja teki sen jälkeen linnun eri osista kaikkea mahdollista. Kertosäe oli "ranttama-ramurimu-ral-lal-lei", ja laulu loppui siihen, että variksen luista tehtiin Käkisalmen yhteiskoulu! Timo muistelee.
Jaakko kertoo, että mummi oli pianistina loistava improvisoija.
Musiikki, kirjallisuus ja teatteri olivat Katarinalle tärkeitä.
- Hän luki meille paljon satuja ja kirjoja, Timo kertoo, sellaisia kuin Kolme muskettisoturia tai Maailman ympäri 80 päivässä. Hän oikein eläytyi lukiessaan ja lukutuokiot saattoivat kestää tunteja. Näki, että hän nautti esityksistä itsekin.
Jaakko muistelee mummin lelukaappia ja joululahjoja.
Savukkeita ja sherryä
Timo Kilpi asui lähes kymmenen vuotta Kaisa-mummin vuokralaisena ja seinänaapurina pienessä yksiössä 1970-80-luvuilla.
- Mummilla oli aina ollut taloudenhoitaja, joka oli häntä kymmenen vuotta vanhempi. Kun tämä taloudenhoitaja sitten 80-vuotiaana jäi eläkkeelle, minä muutin naapuriin. Pidettiin hyvänä, että mummin lähellä asui sukulainen.
- Vasta silloin, taloudenhoitajan lähdettyä, mummi joutui opettelemaan ruuanlaiton, Timo kertoo.
- Hän laittoi kutakuinkin joka päivä samaa ruokaa.
Jaakko kerttoo lounastreffeistä mummin kanssa.
Myös Timo muistaa mummin tupakoinnin.
- Hän poltti ketjussa Kent-savukkeita. Savuke oli aina pitkän holkin päässä. Tupakasta varmaan johtui, että hän kuoli sydämen vajaatoimintaan.
Sisäisesti Katarina Ilves oli boheemi, mutta ulkoisesti hänen elämänsä oli hyvin säännöllistä.
- Kuvaavaa oli esim. se, että kun hän kävi Töölöntorin Alkossa, teki hän aina samat ostokset. Ystäväni, joka oli siellä myyjänä, ihmetteli kerran, että onko se sinun isoäitisi se rouva, joka ostaa aina Amontillado-sherryä ja Rioja Tinto –punaviiniä, eikä koskaan mitään muita merkkejä! Timo hymyilee.
- Mummi oli myös hyvin seurallinen ja utelias. Hän oli ainoa Sibeliuksen tyttäristä, joka ei tehnyt omaa työuraa, joten hänelle jäi aikaa pitää tiiviisti yhteyttä sukulaisiin, Timo kertoo.
- Hän oli paljon Ainolassa sekä säveltäjän eläessä että sitten kun Aino oli leski. Meille hän oli eräänlainen tietopankki eri sukuhaarojen tapahtumista.
Sota – aihe josta ei puhuttu
Koska Timo Kilpi halusi olla mumminsa kanssa hyvissä väleissä, bileet kavereilleen hän pyrki pitämään talon pyykkituvassa.
- Ettei tulisi sanomista.
Puhuitteko koskaan vuoden 1918 tapahtumista hänen kanssaan?
- Emme juurikaan. Minä itse välttelin aihetta. En halunnut tilannetta, että saattaisimme katsella tapahtumia hieman eri kulmista, Timo sanoo.
- Minulla on nykyisin Sibeliuksesta ja Ainolasta paljon paremmat tiedot kuin mummin eläessä. Nykytietämykselläni olisin varmasti osannut aivan toisella tavalla kysellä häneltä näistä asioista.
Myöskään Jaakko Ilves ei puhunut isoäitinsä kanssa koskaan sodasta.
- Voi olla, että mummi ajatteli, että mitäs nämä nyt nuorta Jaakkoa kiinnostavat nämä vanhat jutut.
- Ja olihan myös toinen maailmansota, ja aikuisen Katarinan kokemukset siitä. Ei me siitäkään puhuttu paljon mitään. Hän piti omat tunteensa omana tietonaan.
- Kerran hän mainitsi, että tunsi myötätuntoa punavankeja kohtaan, Timo muistaa.
- Kyllä hänessä oli sellainen hirveän voimakas empaattisuus ja inhimillisen ymmärrys. Hän ymmärsi näitä asioita, ei minkään poliittisen kytkennän kautta, vaan ihmisten asioina. Kun oli tuskaa ja hätää, hän osasi helposti ja voimakkaasti samaistua. Semmoinen hän oli, Jaakko toteaa.
Niin paljon lahjakkuutta jäi käyttämättä
Myös Katarinan ihastuksesta Erik Hernbergistä serkukset tietävät vain sen, mitä Erik Tawatstjerna on hänestä kirjoittanut.
- Ei hän puhunut Erik Hernbergistä, eikä Bobi Sivénistä, joka oli häneen ihastunut, Timo kertoo. Bobihan tappoi itsensä muutama vuosi sodan jälkeen. Katarina hävitti jälkeenpäin kaikki Bobi Sivéniin liittyvät päiväkirjamerkintänsä.
Teidän mielestänne Katarinasta ei näkynyt myöhemmin, että hän oli joutunut dramaattisten sotatapahtumien silminnäkijäksi 15-vuotiaana?
- Ehkä hän käsitteli ne asiat päiväkirjassaan, silloin kun ne tulivat ja menivät, Jaakko miettii. Voi olla, että Erik Hernberg väritti sen sodan muiston, ettei hän myöhemmin halunnut puhua siitä mitään.
- Ehkä nuoruuden dramaattiset tapahtumat näkyivät siinä, ettei hän luonut omaa uraa, Timo pohtii. Ei hän sitä koskaan myöntänyt, mutta luulen että, häntä vanhoilla päivillään vähän harmitti, että oli jättänyt niin paljon lahjakkuudestaan käyttämättä.
Jaakko Ilves kertoo mummin mielikuvituksesta.
Katarina Ilves vietti loppuelämänsä Valhallankadulla ja kuoli lokakuussa 1984.
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 28. tammikuuta.
Linkit
www.Sibelius.fi Katarina Ilves
Wikipedia: Bobi Sivén
Yle Elävä arkisto Kalevi Kilpi haastattelee Jean Sibeliusta v. 1948
