Tammikuun 28. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola kävelee Helsingin keskustassa ja kohtaa ammuskelevia punakaartilaisia. Edellisen päivän kuoroharjoitukset jäivät väliin, sillä Pesolaa ei houkutellut kulku pistinniekkojen läpi Työväentalolle. #musiikinkevät1918
Tammikuun 26. päivän iltana, lauantai-iltana 1918 kuoronjohtaja Väinö Pesola katseli vuokrahuoneensa ikkunasta, kun Työväentalon torniin syttyi tuli. Pesola tiesi, että se oli merkki vallankumouksen alkamiselle. Seuraava päivä, sunnuntai oli kuitenkin rauhallinen...
"Sunnuntai. Ei näkynyt eikä kuulunut mitään erikoista. Vain punakaartit kokoontuivat työväentalolle ja vaativat sisäänpyrkijöiltä jäsenkortin. Kun ei mulla ollut mitään, en lähtenyt H.T.Y:n mieskuoron harjoitukseen pistinmiekkojen läpi, vaikka tiesin, että portilla oli laulajia vastaanottamassa ja sisään johtamassa kuten suurlakkoviikollakin.
Sosialistien sekakuoron harjoitukseen menin, sillä sinne päästäkseen ei tarvinnut mitään punaisia kortteja."
"Maanantaina alkoi kuumeisesti.
Jo aamulla kerrottiin, että neljä ylioppilasta oli pyrkinyt jalitse Porvooseen. Punakaartilaiset yllättivät heidät. Vaativat heidän aseensa pois. He saartoivatkin nämät ja saatuaan ampuivat ylioppilaat paikalle kuin koirat. Kolme kuoli, yksi haavoittui. Häntä hoidetaan nyt jossain Helsingin sairaalassa.
Kertomus on varmoista lähteistä. Tiedonantolehti vaikenee tietysti moisesta: kerroin punakaartilaisille!!
Kulkeissani kaupungilla näkyi kaikkialla punakaartilaisia. Pankit he olivat vallanneet, senaatin, yliopiston, ylioppilastalon jne. Kadulla he pitivät järjestystä: eli missä kaksi tai kolme kokoontui, siinä oli punakaartilainen valvomassa hajaantumista ja uhkailemassa pistimellään. Kämppiä ja muita hotelleja he piirittivät ja etsivät kai senaattoreja. Espiksen varrella he ampuivat ylimpien kerroksien ikkuniin, siellä näkyi muka lahtareja.
Pahin rytäkkä oli noin 3:n tienoissa. Olin matkalla seminaarikirjastoon Hallituskadulla, kun kulkiessani Kluuvikatua yht’ äkkiä alkoi paukkua. Ihmiset, varsinkin akat, juoksemaan. Minä jäin seminaarikirjaston edustalle seuraamaan tapausten kulkua, seurassani oli tohtori Karjalainen. Ammunnan alettua Kluuvin ja Aleksanterinkaduilla levisi se Mikonkadulle ja Rautatietorille.
Punakaartilaiset ampuivat paljon ilmaan ja Ateneumin ja Lackmanin kivimuurin ylempiin kerroksiin. He kertoivat nähneensä siellä lahtareita. Tämä tuntuu johdonmukaiselta ja uskottavalta, sillä näin omin silmin, miten Argoksen kivitalon toisesta kerroksesta ammuttiin revolverilla. Kun punakaartilaiset piiloilivat saman rakennuksen suojassa, eivät he kai ammuntaa huomanneet, koska eivät suunnanneet sinne päin kiväärejään.
”Sotaa”, jossa paukkuvan sekamelskan muodostivat teräsääniset sotilaskiväärien jymäytykset, kirpeät kolt-pistoolien leikkaukset ja muun laatuisten revolverien pamahdukset, kesti noin neljännestunnin. Kenenkään en nähnyt haavoittuvan – kadutkin tyhjenivät pian – mutta taru kertoo, että eräällä Kluuvikadun pihalla haavoitettiin erästä naista – punakaartilaiset ampuivat portista pihalle - erästä herraa oli ammuttu jalkaan Kluuvikadulla ja että yksi mies oli kaatunut Rautatietorilla.
”Tiedonantolehti” ei puhu mitään. Yleensä koko taistelu vaikutti taistelulta ”tuulimyllyjä vastaan” ja lapselliselta hermoheikkoisuudelta.
Taistelun kalskeessa kävin myös puhuttelemassa punakaartilaisia. He olivat nuoria, mutta järkevää väkeä. Kun pyysin, etteivät ampuisi pitkin katuja, koskei heitäkään siellä ammuttu, lupasivat he olla sitä tekemättä ja varoittelivat lahtareista, jotka ampuisivat rakennuksista.
Näkyvimpänä tuloksena ”taistelusta” on laukausten jälkiä rappausten putoamisia huomattavissa useassa kohdin Ateneumia ja Lackmanin kivimuuria. Tämä mellakka olikin ainutlaatuinen sinä päivänä koko kaupungissa. Ja myöhemmin on kyllä kuulunut yksityisiä laukauksia, joka kuularuiskun ratinaa, mutta pahempaa melskettä ei ainakaan toistaiseksi ole kuulunut, mutta sotahan jatkuu!
Huhuja kulkee kaikenlaisia mm. että Artturi Virkkunen ja Schybergson olisivat murhattu, mutta huhut olivat perättömiä."
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 30. tammikuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
