Hyppää pääsisältöön

Tiedonjyvä - uusia jaksoja Pikku Kakkosessa

Tiedonjyvä
Tiedonjyvä Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tiedonjyvä

Tiedonjyvässä lapset tekevät tieteellisiä tutkimuksia ja etsivät uusia oivalluksia. Sarja johdattelee tieteellisen ajattelun polulle ja jakaa tiedonjyviä, jotka jäävät päähän itämään. Uudet jaksot nähdään Pikku Kakkosessa tiistaisin 16.3.2021 alkaen.

Tiedonjyvän tavoitteena on ruokkia lasten uteliaisuutta. Ohjelmasarja tutustuttaa pieniä katsojia tieteellisen ajattelun peruselementteihin. Niiden avulla voi tutkailla, miten maailma meidän ympärillä toimii.

Tiedonjyvä
Tiedonjyvä Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tiedonjyvä

Uusissa jaksoissa tutkimusten kohteina ovat muun muassa bakteerit, veden kiertokulku ja kitka. Lisäksi kokeillaan muun muassa ohjelmointia leikin avulla sekä rakennetaan laskuvarjo kananmunalle! Lähtökohtana ovat lapsia askarruttavat arkiset kysymykset, joihin aikuisten on usein vaikea muotoilla tyhjentäviä vastauksia. “Vähemmän puhetta, enemmän tekoja”, siinä Tiedonjyvän resepti. Oivallukset syntyvät parhaiten kokeilemalla itse. Kaikki sarjan kokeet voi toteuttaa kotona.

Tiedonjyvä: testitilanne
Tiedonjyvä: testitilanne Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tiedonjyvä
Tiedonjyvä: testitilanne
Tiedonjyvä: testitilanne Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tiedonjyvä

Tiedonjyvän studiossa lasten kanssa ovat tiedekasvatuksen asiantuntijat Aino Kuronen ja Jenni Vartiainen. Jenni on tehnyt väitöskirjan alle kouluikäisten leikillisestä luonnontiedekasvatuksesta. Aino on koulutukseltaan luokanopettaja ja erikoistunut lasten tarinalliseen tiedekasvatukseen. He ovat käsikirjoittaneet sarjan yhdessä ohjaaja Teemu Palosaaren kanssa.

Muokattu 11.3. Lisätty kolmannen kauden tiedot