Hyppää pääsisältöön

Kandit-jakso 8: Muru jouduttiin lopettamaan

Mustan koiran kuono lähikuvassa
Mustan koiran kuono lähikuvassa Kuva: Yle koira,Kuono

Diabetesta sairastava sokea Muru-koira oli alkanut pissailemaan sisälle. Sen vatsa oli myös turvonnut ja keuhkoista kuuluu rohinaa.

Eläinlääkäri Terhi epäili, että kyseessä voisi olla cushingin tauti. Sekä Maija että Terhi tutkivat tarkasti Murua ultaäänilaitteella.

Virtsatulehduksen lisäksi varmaa diagnosia ei ultran perusteella pystytty antamaan, mutta omistajaa suositeltiin viemään koira tutkittavaksi ja leikattavaksi isommalle klinikalle.

Muru leikattiin elokuussa Äänekoskella. Kasvainta ei ollut eikä kohdussa nestettä, vaan virtsarakko oli ylivenynyt ja se täytti koko mahan takaosan.

Lokakuun lopussa Muru jouduttiin lopettamaan. Virtsarakko taas aivan täynnä ja koira oli kivulias. Arvot olivat koko ajan kohollaan. Eutanasiaa edeltävänä päivänä Muru sai kolme epileptistä kohtausta.

Kandit