Hyppää pääsisältöön

Koulukotinuoret kostavat raiskaajalle – Kissan kuolema on nuorten tähtien elokuva

Marja Pyykkö ja Marjaana Maijala elokuvassa Kissan kuolema.
Marja Pyykkö ja Marjaana Maijala. Marja Pyykkö ja Marjaana Maijala elokuvassa Kissan kuolema. Kuva: Yle Kuvapalvelu Raimo O. Niemi,Kissan kuolema,Marja Pyykkö,Marjaana Maijala

Koulukotinuoret joutuvat tylyn arjen lisäksi selvittämään välinsä joukkoraiskaajan kanssa. Elokuvan maailma on kylmä ja yksioikoinen, mutta nuoret näyttelijät uransa alkutaipaleella tekevät hienoa työtä.

Raimo O. Niemen ensimmäinen pitkä teatterielokuva oli tavallaan suoraa jatkumoa hänen televisiouralleen: hän oli ohjannut 1980-90-luvuilla Ylen TV2:lle suositut nuortensarjat Susikoira Roi, Pirunnyrkki ja Love Story. Kissan kuolema oli tv-sarjojen tavoin suunnattu nuorelle yleisölle, ja sen päärooleissa nähtiin nuoria näyttelijänalkuja.

Taru Väyrysen nuortenkirjaan perustuva elokuva sijoittuu koulukotiin, jossa liikkuu nuoria tyttöjä raiskaava ja valokuvaava Sika. Lähimetsissä vaanii vankilasta paennut entinen koulukotiasukki Saku. Sialle kelpaa koulukodin tyttöjen ja poikien lisäksi myös johtajattaren tytär, mutta vasta kissan tappaminen saa nuorten asukkien maljan kuohumaan yli, ja he rohkaistuvat virittämään pahantekijälle ansan.

Ahdistavan väkivallan ja draaman keskellä kukkii myös epävarma lempi, kun nuori ohjaajakokelas Ari ihastuu fiksuun asukkiin Nittaan.

Niemi löysi elokuvan nuoret esiintyjät Kellariteatterista ja aikaisempien kontaktiensa kautta. Päärooliin Nitaksi valikoitui 18-vuotias Marja Pyykkö, lukuisten elokuvatuotantotiimien veteraanin Nadja Pyykön tytär, jolla oli elokuvakokemusta jo lapsirooleista saakka. Aria esittävä 22-vuotias Kalle Ahola oli ennen Don Huonot -yhtyeen perustamista näytellyt Niemen nuortensarjassa Pirunnyrkki. 23-vuotias Peter Franzèn oli esiintynyt muutamissa elokuvataiteen opiskelijoiden lyhytelokuvissa ennen Sakun roolia. Kellariteatterissa näytelleelle 25-vuotiaalle Marjaana Maijala elokuvarooli oli ensimmäinen, ja osapuilleen samoihin aikoihin hän pääsi Teatterikorkeakouluun.

Kalle Ahola Kissan kuolemassa.
Kalle Ahola Kalle Ahola Kissan kuolemassa. Kuva: Yle Kissan kuolema,Kalle Ahola
Marjaana maijala elokuvassa Kissan kuolema
Marjaana Maijala Marjaana maijala elokuvassa Kissan kuolema Kuva: Yle Kissan kuolema,Marjaana Maijala
Peter Franzen elokuvassa Kissan kuolema
Peter Franzén Peter Franzen elokuvassa Kissan kuolema Kuva: Yle Kissan kuolema,Peter Franzén
Helena Vierikko elokuvassa Kissan kuolema
Helena Vierikko Helena Vierikko elokuvassa Kissan kuolema Kuva: Yle Kissan kuolema,Helena Vierikko

14-vuotias Helena Vierikko, Vesa Vierikon tytär, sai suorituksestaan itsemurhaa yrittävänä Siruna Jussi-palkinnon. Pienemmissäkin nuorisorooleissa nähtiin uskottavia suorituksia, ja alalle sivurooleista päätyivät Sanna-June Hyde, Riku Suokas ja Petri Hanttu.

Sanna-June Hyde elokuvassa Kissan kuolema
Sanna-June Hyde Sanna-June Hyde elokuvassa Kissan kuolema Kuva: Yle Kissan kuolema,Sanna-June Hyde
Marja Pyykkö ja Petri Hanttu Kissan kuolemassa.
Marja Pyykkö ja Petri Hanttu Marja Pyykkö ja Petri Hanttu Kissan kuolemassa. Kuva: Yle Kissan kuolema,Marja Pyykkö,Petri Hanttu
Riku Suokas elokuvassa Kissan kuolema
Riku Suokas Riku Suokas elokuvassa Kissan kuolema Kuva: Yle Kissan kuolema,Riku Suokas

Ohjaajien ja opettajien ymmärtämätöntä joukkoa esittävät Rea Mauranen, Eero Saarinen, Sulevi Peltola ja Pentti Halonen. Ainoa aikuismaailman kapinallinen on nuoria ymmärtävä Liisa, jota näyttelee Kaija Kangas.

Nittaa esittänyt Marja Pyykkö ei päässyt Teatterikorkeakouluun, mutta opiskelupaikka aukesi Taideteollisen korkeakoulun elokuvaohjaajalinjalla, josta hän valmistui vuonna 2008. Hän on ohjannut elokuvat Sisko tahtoisin jäädä (2010), Kekkonen tulee (2013) ja Yösyöttö (2017) sekä tv-sarjat Mustat lesket (2014) ja Koukussa (2015). Kissan kuoleman Annaleena, eli Marjaana Maijala, näyttelee melkein jokaisessa Pyykön ohjauksessa.

  • Kissan kuolema (1994) Rooleissa Marja Pyykkö, Kalle Ahola, Marjaana Maijala, Rea Mauranen, Eero Saarinen, Kaija Kangas, Helena Vierikko, Peter Franzén, Sulevi Peltola, Pentti Halonen, Anna Rastamo, Sanna Hyde, Eero Milonoff, Harri Lehtonen, Pekko Borgar, Sanna-June Hyde, Riku Suokas ja Petri Hanttu. Musiikki Yari. Käsikirjoitus ja ohjaus Raimo O. Niemi. Tuotanto Kinotuotanto Oy.
Keskustele

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa