Tuula Viitaniemi
Yle
On veli ja sen sisko, joka oikeastaan on pikkuveli. On pikkuveljen rakastettu, joka on romani vaikka ei ihan kunnolla olekaan. On rakkaudessa pettynyt nainen, jonka sairas äiti huutelee vauvan itkuhälyttimen kautta hätähuutojaan.
Tapahtumapaikka ei ole New Orleans, vaan porilainen leirintäalue, joka kituuttaa jazzfestarien jälkeisessä hiljaisuudessa. Kaikuja Tennessee Williamsin Viettelyksen vaunusta on mukana: raskaus, raiskaus, menetetty perintö, juopottelu, öinen hulluus.
Leirintäalueen laidalla kyyhöttää lommoinen asuntoauto, jonka kyljessä lukee: Wagon de Désiré.
Leea Klemola on ohjannut ja yhdessä Miko Kivisen kanssa kirjoittanut porilaiselle Rakastajat Teatterille näytelmän nimeltä Viettelyksen asuntovaunu.
Henkilögalleria on rujo, tunnelma tuttua Klemolaa. Hänen ohjauksissaan, kuten vaikka palkitussa Myrskyn jälkeen –sarjassa, ollaan alati äärirajalla. Räjähdys on mahdollinen koska vain.
Nämä ihmiset etsivät kiihkeästi onneaan, vaikka eivät tiedä miten ja mistä. Pyrky on kova, vaikka aina puuttuu jotain: ei ole rahaa, työtä, kotia, rakkautta, oikeita tai toimivia sukupuolielimiä, yleisöä, olutta, suihkua, desibelimittaria.
Tapahtumat sysää liikkeelle taksikuski-Kari (Miko Kivinen). Hän hortoilee yömyöhällä veljensä asuntovaunulle koko elämä nokkakärryissä. Näyttämö laajenee katsomon takaiseen pimeyteen, jossa eksynyt mies kolistelee. Kari on hukassa ja koettaa löytää edes jotain, mistä pitää kiinni. Karin tarinasta selviää jatkuvasti uusia hämäryyksiä. Potkut ja vararikko niistä pienimpinä.
Nämä ihmiset etsivät kiihkeästi onneaan, vaikka eivät tiedä miten ja mistä.
Leirintäalueen omistaja Manna (Niina Hosiasluoma) koettaa laajentaa bisneksensä sesonkia – kaksi viikkoa jazzhulinaa eivät riitä kattamaan 50 viikon autiutta. Manna rakastuu Kariin ja Kari Mannaan. Kaksikon pitkä alastonkohtaus, jossa muun muassa pyritään metsäautotielle nakuajelulle, tarjoaa raikkainta ja vapauttavinta teatterialastomuutta, jota olen koskaan nähnyt.
Wagon de Désiréen asukkaat ovat Teppo (Angelika Meusel) ja Merita (Kai Tanner). Teppo, entiseltä nimeltään Teija, haluaa munat ja miehen sosiaaliturvatunnuksen. Takavuosien tangoprinsessa Merita haluaa vauvan ja nostetta nuupahtaneelle laulajanuralleen. Nainen näyttelee naista, joka on sisältä mies, ja mies näyttelee naista, joka on nainen.
Sukupuoliroolien siksakkaus ei ole tässä esityksessä mikään kliseisen huumorin lähde. Kipeä huumori nousee paljon syvemmältä: siitä, millaisia otuksia me ihmiset, miehet ja naiset, olemme, haluaisimme olla, esitämme olevamme. Ja tietysti nauru syntyy osuvista havainnoista, oivasti kirjoitetuista ja näytellyistä tilanteista. Näyttelijät ovat kaikki tolkuttoman hyviä rooleissaan.
Sukupuoliroolien siksakkaus ei ole mikään kliseisen huumorin lähde.
Angelika Meuselin Teppo ON mies, täydellisesti ruumiinkieltä myöten. Kai Tannerin Merita on samoin täysi nainen. Miko Kivisen Karissa näkyy häviyksissä oleva, työhön ja kättentaitoihin ripustaunut maskuliinisuus, jota Kari yrittää asuntoauton vessaa vimmaisesti remontoidessaan saada takaisin. Tässä tapauksessa mies siis esittää miestä, joka yrittää esittää miestä! Sukupuolirooleja sotkee vielä osaltaan Niina Hosiasluoman Manna, kaljaa kittaava, töksäytellen puhuva ylipainoinen yrittäjä.
Viettelyksen asuntovaunu jättää jäljen, näitä ihmisiä ei halua unohtaa. Huomaan muistelevani monia hetkiä ja kohtauksia vielä päiviä esityksen jälkeenkin.
Ainoa asia, joka minua katsomossa hetkittäin vaivasi, oli kauttaaltaan hitaahko tempo. Välillä olisin kaivannut riuskempaa rytmiä, vaikka pikkukaupungin autioilla, unenomaisilla laitamilla liikutaankin. Tai no, kyllä kovaan ääneen yleisössä höpisseet katsojat ärsyttivät paljon enemmän!
Esityksen päätyttyä poistumme talviseen iltaan, korvissa soi Meritan laulu, mustalaismusiikkisovitus Hotel Californiasta. Ohitsemme Porin rautasillalla ajaa täysillä iskelmää luukuttava pakettiauton romu. Pakun sivuovi on raollaan – etupenkin matkustaja pitää sitä kädellään kiinni. Nauramme seuralaiseni kanssa ääneen. Ihan kuin Merita ja Teppo olisivat viimein saaneet autonrähjänsä liikkeelle. Esityksen rosoinen tunnelma leijuu Porin yössä.
Näitä ihmisiä ei halua unohtaa.
Rakastajat Teatteri: Viettelyksen asuntovaunu. Käsikirjoitus Miko Kivinen ja Leea Klemola. Ohjaus Leea Klemola. Lavastus Annukka Pykäläinen. Valosuunnittelu Max Wikström. Äänisuunnittelu Johannes Vartola. Rooleissa Niina Hosiasluoma, Miko Kivinen, Angelika Meusel sekä Kai Tanner. Kantaesitys Rakastajat-teatterissa 2.12.2017. Esitys vierailee Espoon Kaupunginteatterissa 13.-14.4. sekä 20.-21.4.
