Hyppää pääsisältöön

Alina Tomnikov: Joskus läheiset muistuttavat ettei kaikkeen saa sanoa kyllä

näyttelijä Alina Tomnikov
näyttelijä Alina Tomnikov Alina Tomnikov

Näyttelijä Alina Tomnikovilla on nyt vientiä. Perhe saattaa muistuttaa monessa mukana olevaa näyttelijää "ei"-sanan olemassaolosta.

Downshiftaajat, Donna-sarja, Putous, elokuva Veljeni vartija, tulossa oleva oma sarja, koekuvaukset Venäjällä... Tuntuu, että tämä suomalais-venäläinen näyttelijä on nyt kaikkialla.

– Kyllä minua läheiset saavat joskus muistuttaa, ettei kaikkeen saa sanoa kyllä. Se on ollut minulle opettelun paikka. Opettelen sitä yhä.

Toisaalta kaikessa mukana oleminen voi olla näköharhaakin, sanoo Tomnikov. Moni tuotanto on jo loppunut ja nyt on aika, kun sarja tai elokuva näkyy katsojille.

– Tarvitsen paljon omaa aikaa, hän sanoo. – Se on selllainen asia, mistä en tingi. Yöunista saatan joskus tinkiä, mutta en omasta ajasta.

Kun kiire iskee, Tomnikovilla on oma työkalunsa sen taltuttamiseen. Kiitollisuus.

– Kiitollisuus maadoittaa kiireen ja rauhoittaa minua, hän sanoo. – Pitää kuunnella sydäntään.

Kun syke nousee ja ajatukset lähtevät harhateille, hän yrittää rauhoittua ja miettiä kolmea asiaa, mistä hän juuri sillä hetkellä on kiitollinen.

Kiitollisuus maadoittaa kiireen ja rauhoittaa minua.

Esimerkiksi nyt Tomnikov on kiitollinen siitä, että sai olla täysin oma itsensä Puoli seitsemän-ohjelman lähetyksessä. Kiitollisuutta hän tuntee myös siitä. että hänelle on luvassa autokyyti kotiin lumimyräkkäisessä kaupungissa.

Juuri nyt hän on kiitollinen myös siitä. että poikaystävä odottaa häntä kotona ja kohta he menevät yhdessä kauppaan ostamaan viiliä.

Onnellisuuteen ei tarvita isoja asioita.

KATSO KOKO LÄHETYS Yle Areena

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän