Hyppää pääsisältöön

Auri ja Solju - suomalaista huippuosaamista Levylautakunnassa

Juha-Pekka Sillanpää, Anne Lainto ja Harri Saksala seisomassa Radio Suomen tunnuksen edessä
Juha-Pekka Sillanpää, Anne Lainto ja Harri Saksala seisomassa Radio Suomen tunnuksen edessä Kuva: Yle/Tarja Närhi Harri Saksala,Anne Lainto,levylautakunta

Viikon levyuutuudet kuuntelivat juuri 70-vuotta täyttänyt musiikin monitoimilegenda Harri Saksala ja YleXn Uuden musiikin ohjelmia ansiokkasti luotsaava Anne Lainto sekä vakiojäsenistöön kuuluva Juha-Pekka Sillanpää.

Pisteet ja kommentteja

1. Solju: Odda Aigodat 27 pistettä

(Hilda Länsman - Ulla Pirttijärvi)

Harri: Laulussa meni rinnan kaksi elementtiä ja hieno jousiryhmä taustalla, upea sovitus. Saamen kieli kuulosti jännältä, sieltä alkoi hakea tunnistettavia sanoja. Hienon maailman tuntureineen tämä avasi silmien eteen. 9 p
Anne: Voi kumpa olisin kuullut tämän torstain lumipyryssä tarpoessani, olisi mieli kohentunut kovasti. Ihan mielettömän kauniit äänet laulajilla. Islantilainen Björk voisi innostua tästä kappaleesta. Hienosti ja kauniisti polveileva, hyvin elokuvallinen. 9 p
J-P: Tuli tarve tietää, mistä tässä laulettiin, mikä oli tarina ja viesti. Sovitus jännä, kuin klassisen musiikin maailmasta. Piti vahvasti otteessaan. Oli todella hieno ja tuo melodia toimisi hyvin ilman tätä suurta sovitustakin. 9 p

2. Auri: Night 13 22 pistettä

(Tuomas Holopainen - Troy Donockley - Johanna Kurkela)

Harri: Tällainen kertovan laulun perinne on tuhansia vuosia vanha, hyvin tuttu sabluuna, miten tämä rakennettu. Viehättävä, kaunis naisääni. Näen hänet hiukset hulmuten seisovan myrskyävän meren rannalla. 7 p
Anne: Hyvin elokuvallinen, tunnelmallinen ja hyvä. Kansanmusiikkityylinen, joka kasvoi hienosti. Oli Nightwish -fiilistä. Laulajan ääni hieno. 8 p
J-P: Satumetsä -musiikkia, tehty hobiteille ja druideille. Hienosti alkoi pelkällä laululla ja heti tiesi, että tämä tulee upeasti kasvamaan. Pitkien kamera-ajojen biisi noin visuaalisesti. 7 p

2. Kasmir: Tulla ja mennä 22 pistettä

(Thomas Kirjonen - Hank Solo - Jonas W Karlsson - Mariska)

Harri: On muuten soundimaailmaltaan sellaista, jota tuolla itänaapurissa Pietarissa radiot soittaa, mollipoppia. Todistaa, että olemme enemmän itää kuin länttä täällä. Tuollainen väsynyt tulkinta, turhautunut laulaja oli jännä ilmiö. 7 p
Anne: Hienoa, Kasmir on tehnyt Radio Suomeen sopivan biisin! Siinä oli nyt niin trendikästä lattarikitaraa ja toisaalta iskelmällisyyttä. Ja kertsi taas modernia, Justin Timerlake -tyyppistä. 7 p
J-P: Pidän tämän jampan työmoraalista, tehdään paljon töitä biisien eteen, siinä on paljon osaamista ja ajatustyötä takana. Ihan julmaa bassottelua, arvosta kovin. Eri tuotannolla tehtynä tämä olisi voinut olla vaikka Jari Sillanpään biisi. 8 p

3. Jorma Kääriäinen: Maailman tuulet 21 pistettä

(Juha Lanu)

Harri: Ihan perus suomi-iskelmää. Erottaa rokista siitä, että virvelisoundi on tuollainen dempattu. Klassiset biisin ainekset ja ihan hyvin tehty. Oli jotenkin liikaa tavaraa mukana alusta loppuun, ei dynamiikan vaihteluja. 8 p
Anne: Hyvin perinteistä ja varmaa tuotantoa, jonka tarkoituskin varmaan on olla turvallista. Mulle tämä sopii hyvin kesämökin ääniraidalle. Olis kiva, jos iskelmänkin tekijät haastaisivat enemmän itseään. 7 p
J-P: Jos heti tunnistaa artistin, niin onhan se hyvä asia. Ja kyllä tuon kompin kanssa pystyn elämään, soitto oli tuollaista 'Tom Petty' -musiikkia, tuhansia kertoja testattua. Teksti jäi aika vaisuksi tarinaltaan. 6 p

4. Autiomaa: Nelostie 16 pistettä

(Otto Mikkola)

Harri: Heti tulee mieleen tukku vanhoja biisejä, jotka on samanlaisia. Hassusti tässä tuli mieleen bluegrass-klassikko Bossen ja Robertin Nellin palmikko. Jossain baarissa tästä innostuisin kovasti. 7 p
Anne: Tämä on mulle ruisleipämainos -musiikkia, rekkamies ruokatauolla. Laulajan ääni on kiva. Kuulostaa stereotyyppiseltä genrensä musiikilta. 5 p
J-P: Keikalla tämä varmaan toimii, nyt ei lähtenyt lapasesta hyvällä tavalla. Tässä jotenkin kaikki olisi pitänyt tehdä, niinkuin Curre Lindström sanoi, 'lite bättre'. 4 p

4. Antti Paavilainen Band: Kapiaisen kakara 16 pistettä

(Antti Paavilainen - Markku Salo)

Harri: Nyt ei vanha setä jaksa, kun tätä on tehty niin paljon aikoinaan ja niin paljon paremmin. Herätkää nuoret muusikot, ja keksikää jotain uutta. 6 p
Anne: Kaikki mahdolliset kliseet, miten soitetaan, miten kertsi rakennetaan. Tarina selvästi henkilökohtainen, mutta laulajan tulkinta ei jättänyt minuun mitään tunnetta. 4 p
J-P: Tiedän tuon tarinan, mistä tässä laulettiin, duunin perässä muutettiin minunkin lapsuudessa. Nyt oli rumpalilla rokkikapulat kädessä ja duurissa mentiin. 6 p