Hyppää pääsisältöön

Hoida mieltäsi, lumoudu luonnosta!

Talvinen metsä
Talvinen metsä Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä

Haluatko lisää elämäniloa, luovuutta, paremman muistin ja keskittymiskyvyn vai ainoastaan selvitä jotenkin seuraavaan päivään? Niin tai näin, aina kannattaa mennä luontoon!

Suomalaiset ovat tienneet jo pitkään, että luonto vaikuttaa ihmismieleen. Metsään ja järven rantaan on menty surujen ja ilojen kanssa ja seinilläkin on pidetty maisemamaalauksia, jossa katse ja ajatus on voinut hetkeksi levähtää...

Nyt luonnon monista terveysvaikutuksista saadaan yhä enemmän myös tutkimustietoa. Eräs alan pioneereja Suomessa on psykologian professori Kalevi Korpela.

Mikä meihin luonnossa vaikuttaa?

Keväinen hanki
Keväinen hanki Kuva: Yle/Tiina Jensen Hanki

Moni meistä on kokenut sen, miten kimaltelevat lumikiteet aamulla pakkastalvella, tuoksuva märkä metsä tai soliseva puro valtaavat mielen vaivihkaa tai joku paikka metsässä tuntuu säteilevän energiaa. Jotain siitä kaikesta jää mieleen vielä sisään mennessäkin...

– Olen miettinyt mielipaikkojen ja ihmisen psyykkisen toiminnan yhteyksiä jo 1980-luvulta lähtien, Korpela kertoo.

– Ymmärrys luonnon suuresta merkityksestä ihmiselle tuli oikeastaan sivutuotteena, kun lähdin miettimään ihmisten stressin ja tunteiden säätelyä ja niitä keinoja, mitä me käytämme palautuaksemme pettymyksestä tai surusta.

– Periaatteessa käytössämme ovat sosiaaliset keinot, me puhumme jollekin. Sitten meillä on fysiologiset keinot, lähdemme vaikka lenkille. Tai meillä on psyykkiset keinot – me voimme käyttää ajatuksia ja mielikuvia.

– Neljäntenä meillä on sitten ympäristöllinen keino. Me voimme asettua kasvokkain jonkun paikan kanssa, mennä sinne yksin ja käydä läpi jotain tunnekokemusta. Ympäristö auttaa ja on elimellinen osa tätä säätelytapahtumaa, kun me esimerkiksi palaudumme pettymyksistä.

Koira hyppii lumisessa metsässä
Koira hyppii lumisessa metsässä Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä,talvi,lumi
Huurteinen puu
Huurteinen puu Kuva: Yle/Tiina Jensen puut,talvi

– Luonnon vaikutusta säätelee sellainen tekijä kuin luontosuuntautuneisuus. Sitä voidaan ajatella oikeastaan persoonallisuuden piirteenä. Ihmiset ovat erilaisia, pääosin varmaan lapsuuden, nuoruuden ja elämänkokemusten takia. Mitä enemmän on oppinut arvostamaan luontoa, harrastamaan tai olemaan siellä, sitä positiivisemmat ovat luonnon vaikutukset, Korpela selvittää.

Kyselytutkimuksissa on havaittu, että ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä, jos he asuvat lähellä viher- tai rannikkoaluetta. Maailmanlaajuisissa mielipaikkakyselyissä vain 10–15 % ihmisistä sanoo mielipaikakseen kaupunkiympäristön.

– Mitä kauempana viheralue on, sitä enemmän esiintyy sairastavuutta, Korpela kertoo. Yksi nyrkkisääntö on, että viheralueen tulisi sijaita 300–500 metrin etäisyydellä asuinpaikasta.

Luonto hoitomuotona ei ole aivan uusi keksintö

Metsäpolku
Metsäpolku Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä,Polku

Viime vuosina luonnon terveysvaikutusten tutkimus on kasvanut räjähdysmäisesti ja mukaan on tullut yhä uusia tieteenaloja. Ympäristöpsykologiassa tutkitaan elvyttävien ympäristöjen merkitystä ja luontoympäristöjen hyvinvointivaikutuksia. Mutta tutkimuksen historia ei ole kovin pitkä.

– Noin kymmenen vuotta sitten tulivat ensimmäiset väestötason tutkimukset siitä, miten asuinalueen viherympäristön määrä on suoraan yhteydessä kuolleisuuteen ja sairastuneisuuteen, esimerkiksi masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden määrään väestössä.

– Lääkärit ovat kuulemma passittaneet jo muinaisessa Egyptissä masentuneita faaraoita puutarhakävelyille ja sekä Euroopassa että Suomessa on rakennettu sairaaloita ja parantoloita jo pitkään luonnonkauniisiin ympäristöihin.

– Yksi teoria on, että ihminen kokee olevansa turvassa, kun se näkee vettä ja vihreää, Korpela toteaa.

Merimaisema
Merimaisema Kuva: Yle/Tiina Jensen meri,Minna Pyykkö,maisema
Kalamaja saarella
Kalamaja saarella Kuva: Yle/Tiina Jensen meri

Evoluutio on yksi lähtökohta siihen, miksi me etsimme turvallisia paikkoja luonnosta silloin, kun olemme vaarassa tai stressaantuneita.

– Vaikea sanoa mikä on evoluutiota ja mikä oppimista, mutta meillä on selvästi sellainen reaktio, että stressitilanteen jälkeen sekä fysiologiassa että ihmisen kokemuksessa huomataan, että stressi lievittyy ja ihminen elpyy nopeammin ja tehokkaammin luonnossa kuin kaupunkiympäristössä.

Myös tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky muuttuvat luontoaltistuksen seurauksena.

– Nyt on näyttöä esimerkiksi siitä, että ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla keskittymis- ja tarkkaavuuskyky on parempaa luontokävelyiden jälkeen, Korpela selvittää.

– On myös todettu, että tarkkaavuus- ja keskittymisongelmia on sitä enemmän mitä kauempana viheralue on.

Elpymisteorian yksi keskeinen tekijä on lumoutuminen

Luminen metsä
Luminen metsä Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä,talvi

Luonnon tapahtumat, eläimet ja äänet vetävät tarkkaavuuden automaattisesti puoleensa.

– Luonnossa liikkuminen ei vaadi tahdonalaista keskittymistä, vaan se mekanismi lepää. Tämä on vahvasti vaikuttava tekijä, Korpela toteaa.

– Lumoutumisen lisäksi on mitattu masennusdiagnoosin saaneiden ihmisten kielteisten asioiden vatvomista ja pyörimistä mielessä. Tämä vähenee luontokävelyn aikana. Aivotutkimuksissa on todettu aivan selkeä muutos luontokävelyn jälkeen niillä aivoalueilla, jotka ovat aktiivisia tässä vatvomisessa.

Luontokävelyillä on suora yhteys sydämen toimintaan

Kesäinen pihapiiri
Kesäinen pihapiiri Kuva: Yle/Tiina Jensen piha

Kalevi Korpela on tutkinut myös luontoa ja depressiota. Masentuneisuus ja ahdistuneisuus on sitä vähäisempää mitä vihreämpiä asuinalueet ovat.

– Ruotsissa ja Tanskassa käytetään yleisesti puutarhaterapiaa: 12 viikkoa tehdään puutarhassa erilaisia töitä, johon sisältyy puutarhassa oleilua. Masennusoireet vähentyvät selvästi.

Korpela kertoo Tampereella hoitomuotona käytetystä depressiokoulusta, jossa kokeiltiin joka toinen kerta oleilua ulkona luonnossa ja samalla tehtiin mielipaikkaharjoitteita.

– Hoidon jälkeisessä kyselyssä kävi selkeästi ilmi, että depressio-oireet olivat vähentyneet ja keskittymiskokemukset olivat vahvempia näiden luontokertojen jälkeen.

Kasvimaa
Kasvimaa Kuva: Yle/Tiina Jensen kasvimaat,Minna Pyykkö
Pinaattia kasvimaalla
Pinaattia kasvimaalla Kuva: Yle/Tiina Jensen pinaatti

Luontoympäristöillä on siis sekä keskittymiskykyä parantava vaikutus että fysiologinen stressiä alentava vaikutus. Näiden kahden kanssa tapahtuu vielä samaan aikaan mielialan parantumista.

– Tämä kaikki taas vaikuttaa onnellisuuteen, elämäntyytyväisyyteen, unen laatuun…On nimittäin tutkittu, että ihmiset, joilla on luontoa ympärillä nukkuvat pidempiä yöunia, Korpela toteaa.

Isossa englantilaisessa tutkimuksessa todettiin myös, että yhteys löytyy nimenomaan sydän- ja verisuonitautien kuolleisuuteen.

– Se liittyy juuri tähän fysiologiseen stressireaktioon, mikä näyttää elpyvän nopeammin luontoympäristöissä, Korpela selvittää.

– Näyttöä on hyvin erityyppisistä tutkimuksista. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tutkittu esimerkiksi sydämen sykevaihteluita. Luontokävelyillä on suora yhteys sydämen toimintaan.

KUUNTELE RADIO-OHJELMA:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Osaatko arvioda tuulen nopeuden? Testaa!

    Tuulen voimakkuuttaa voi arvioida itse ympäristön avulla.

    Tuulen voimakkuutta voi arvioida esimerkiksi puita ja merenpintaa tarkkailemalla. Pystytkö päättelemään kuvista, kuinka voimakkaasti tuuli puhaltaa?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.