Hyppää pääsisältöön

Hoida mieltäsi, lumoudu luonnosta!

Talvinen metsä
Talvinen metsä Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä

Haluatko lisää elämäniloa, luovuutta, paremman muistin ja keskittymiskyvyn vai ainoastaan selvitä jotenkin seuraavaan päivään? Niin tai näin, aina kannattaa mennä luontoon!

Suomalaiset ovat tienneet jo pitkään, että luonto vaikuttaa ihmismieleen. Metsään ja järven rantaan on menty surujen ja ilojen kanssa ja seinilläkin on pidetty maisemamaalauksia, jossa katse ja ajatus on voinut hetkeksi levähtää...

Nyt luonnon monista terveysvaikutuksista saadaan yhä enemmän myös tutkimustietoa. Eräs alan pioneereja Suomessa on psykologian professori Kalevi Korpela.

Mikä meihin luonnossa vaikuttaa?

Keväinen hanki
Keväinen hanki Kuva: Yle/Tiina Jensen Hanki

Moni meistä on kokenut sen, miten kimaltelevat lumikiteet aamulla pakkastalvella, tuoksuva märkä metsä tai soliseva puro valtaavat mielen vaivihkaa tai joku paikka metsässä tuntuu säteilevän energiaa. Jotain siitä kaikesta jää mieleen vielä sisään mennessäkin...

– Olen miettinyt mielipaikkojen ja ihmisen psyykkisen toiminnan yhteyksiä jo 1980-luvulta lähtien, Korpela kertoo.

– Ymmärrys luonnon suuresta merkityksestä ihmiselle tuli oikeastaan sivutuotteena, kun lähdin miettimään ihmisten stressin ja tunteiden säätelyä ja niitä keinoja, mitä me käytämme palautuaksemme pettymyksestä tai surusta.

– Periaatteessa käytössämme ovat sosiaaliset keinot, me puhumme jollekin. Sitten meillä on fysiologiset keinot, lähdemme vaikka lenkille. Tai meillä on psyykkiset keinot – me voimme käyttää ajatuksia ja mielikuvia.

– Neljäntenä meillä on sitten ympäristöllinen keino. Me voimme asettua kasvokkain jonkun paikan kanssa, mennä sinne yksin ja käydä läpi jotain tunnekokemusta. Ympäristö auttaa ja on elimellinen osa tätä säätelytapahtumaa, kun me esimerkiksi palaudumme pettymyksistä.

Koira hyppii lumisessa metsässä
Koira hyppii lumisessa metsässä Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä,talvi,lumi
Huurteinen puu
Huurteinen puu Kuva: Yle/Tiina Jensen puut,talvi

– Luonnon vaikutusta säätelee sellainen tekijä kuin luontosuuntautuneisuus. Sitä voidaan ajatella oikeastaan persoonallisuuden piirteenä. Ihmiset ovat erilaisia, pääosin varmaan lapsuuden, nuoruuden ja elämänkokemusten takia. Mitä enemmän on oppinut arvostamaan luontoa, harrastamaan tai olemaan siellä, sitä positiivisemmat ovat luonnon vaikutukset, Korpela selvittää.

Kyselytutkimuksissa on havaittu, että ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä, jos he asuvat lähellä viher- tai rannikkoaluetta. Maailmanlaajuisissa mielipaikkakyselyissä vain 10–15 % ihmisistä sanoo mielipaikakseen kaupunkiympäristön.

– Mitä kauempana viheralue on, sitä enemmän esiintyy sairastavuutta, Korpela kertoo. Yksi nyrkkisääntö on, että viheralueen tulisi sijaita 300–500 metrin etäisyydellä asuinpaikasta.

Luonto hoitomuotona ei ole aivan uusi keksintö

Metsäpolku
Metsäpolku Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä,Polku

Viime vuosina luonnon terveysvaikutusten tutkimus on kasvanut räjähdysmäisesti ja mukaan on tullut yhä uusia tieteenaloja. Ympäristöpsykologiassa tutkitaan elvyttävien ympäristöjen merkitystä ja luontoympäristöjen hyvinvointivaikutuksia. Mutta tutkimuksen historia ei ole kovin pitkä.

– Noin kymmenen vuotta sitten tulivat ensimmäiset väestötason tutkimukset siitä, miten asuinalueen viherympäristön määrä on suoraan yhteydessä kuolleisuuteen ja sairastuneisuuteen, esimerkiksi masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden määrään väestössä.

– Lääkärit ovat kuulemma passittaneet jo muinaisessa Egyptissä masentuneita faaraoita puutarhakävelyille ja sekä Euroopassa että Suomessa on rakennettu sairaaloita ja parantoloita jo pitkään luonnonkauniisiin ympäristöihin.

– Yksi teoria on, että ihminen kokee olevansa turvassa, kun se näkee vettä ja vihreää, Korpela toteaa.

Merimaisema
Merimaisema Kuva: Yle/Tiina Jensen meri,Minna Pyykkö,maisema
Kalamaja saarella
Kalamaja saarella Kuva: Yle/Tiina Jensen meri

Evoluutio on yksi lähtökohta siihen, miksi me etsimme turvallisia paikkoja luonnosta silloin, kun olemme vaarassa tai stressaantuneita.

– Vaikea sanoa mikä on evoluutiota ja mikä oppimista, mutta meillä on selvästi sellainen reaktio, että stressitilanteen jälkeen sekä fysiologiassa että ihmisen kokemuksessa huomataan, että stressi lievittyy ja ihminen elpyy nopeammin ja tehokkaammin luonnossa kuin kaupunkiympäristössä.

Myös tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky muuttuvat luontoaltistuksen seurauksena.

– Nyt on näyttöä esimerkiksi siitä, että ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla keskittymis- ja tarkkaavuuskyky on parempaa luontokävelyiden jälkeen, Korpela selvittää.

– On myös todettu, että tarkkaavuus- ja keskittymisongelmia on sitä enemmän mitä kauempana viheralue on.

Elpymisteorian yksi keskeinen tekijä on lumoutuminen

Luminen metsä
Luminen metsä Kuva: Yle/Tiina Jensen metsä,talvi

Luonnon tapahtumat, eläimet ja äänet vetävät tarkkaavuuden automaattisesti puoleensa.

– Luonnossa liikkuminen ei vaadi tahdonalaista keskittymistä, vaan se mekanismi lepää. Tämä on vahvasti vaikuttava tekijä, Korpela toteaa.

– Lumoutumisen lisäksi on mitattu masennusdiagnoosin saaneiden ihmisten kielteisten asioiden vatvomista ja pyörimistä mielessä. Tämä vähenee luontokävelyn aikana. Aivotutkimuksissa on todettu aivan selkeä muutos luontokävelyn jälkeen niillä aivoalueilla, jotka ovat aktiivisia tässä vatvomisessa.

Luontokävelyillä on suora yhteys sydämen toimintaan

Kesäinen pihapiiri
Kesäinen pihapiiri Kuva: Yle/Tiina Jensen piha

Kalevi Korpela on tutkinut myös luontoa ja depressiota. Masentuneisuus ja ahdistuneisuus on sitä vähäisempää mitä vihreämpiä asuinalueet ovat.

– Ruotsissa ja Tanskassa käytetään yleisesti puutarhaterapiaa: 12 viikkoa tehdään puutarhassa erilaisia töitä, johon sisältyy puutarhassa oleilua. Masennusoireet vähentyvät selvästi.

Korpela kertoo Tampereella hoitomuotona käytetystä depressiokoulusta, jossa kokeiltiin joka toinen kerta oleilua ulkona luonnossa ja samalla tehtiin mielipaikkaharjoitteita.

– Hoidon jälkeisessä kyselyssä kävi selkeästi ilmi, että depressio-oireet olivat vähentyneet ja keskittymiskokemukset olivat vahvempia näiden luontokertojen jälkeen.

Kasvimaa
Kasvimaa Kuva: Yle/Tiina Jensen kasvimaat,Minna Pyykkö
Pinaattia kasvimaalla
Pinaattia kasvimaalla Kuva: Yle/Tiina Jensen pinaatti

Luontoympäristöillä on siis sekä keskittymiskykyä parantava vaikutus että fysiologinen stressiä alentava vaikutus. Näiden kahden kanssa tapahtuu vielä samaan aikaan mielialan parantumista.

– Tämä kaikki taas vaikuttaa onnellisuuteen, elämäntyytyväisyyteen, unen laatuun…On nimittäin tutkittu, että ihmiset, joilla on luontoa ympärillä nukkuvat pidempiä yöunia, Korpela toteaa.

Isossa englantilaisessa tutkimuksessa todettiin myös, että yhteys löytyy nimenomaan sydän- ja verisuonitautien kuolleisuuteen.

– Se liittyy juuri tähän fysiologiseen stressireaktioon, mikä näyttää elpyvän nopeammin luontoympäristöissä, Korpela selvittää.

– Näyttöä on hyvin erityyppisistä tutkimuksista. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tutkittu esimerkiksi sydämen sykevaihteluita. Luontokävelyillä on suora yhteys sydämen toimintaan.

KUUNTELE RADIO-OHJELMA:

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Kyyn hyödyllisyys yllättää

    Kyy hidastaa välillisesti puutiaisia levittämästä tauteja.

    Kyystä on ihmiselle yllättävää hyötyä. Se hidastaa välillisesti puutiaisten, eli punkkien, kantaman borrelioosin ja puutiasaivokuumeen leviämistä.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Parasta retkiruokaa – Peltsi kokeili kolmea reseptiä

    Peltsin keittiössä valmistettiin ruokaa nuotiolla.

    Peltsi kovan vuoden kolmas haaste on noin 200km hiihtovaellus Lapissa. Se ei onnistu ainakaan ilman hyvää ruokaa! Peltsin keittiössä valmistetaan kolme lukijoiden lähettämää retkiruokaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.