Kuolema rinnassa ja elämä vatsassa – Heini sairastui aggressiiviseen syöpään raskaana ollessaan

– Lääkärit eivät soita sunnuntaisin ilouutisia, ajatteli Heini Hirvonen, kun puhelin soi laskiaisena kolme vuotta sitten.

Kahden pienen tytön äiti odotti kolmatta lastaan. Raskaus oli edennyt hyvin kuudennelle kuulle asti, kunnes Heini löysi pienen pienen kyhmyn oikeasta rinnastaan. Lääkäriaika varattiin heti seuraavalle aamulle.

Lääkäri tutki rinnan ja arveli kyhmyn liittyvän raskauden mukanaan tuomiin muutoksiin. Tähän Heinikin halusi uskoa, mutta vaati silti tarkempia tutkimuksia oman mielenrauhansa vuoksi.

Heinille tehtiin ultraäänitutkimus ja otettiin ohutneulanäyte. Mammografiakin kuvattiin, vaikka raskaana olevilta se yleensä jätetään väliin. Tutkimusten aikana Heinille ei kerrottu mitään mahdollisista löydöksistä.

Lääkäri lupasi soittaa, kun tulokset selviäisivät.

Ei raskaana olevalle, pienten lasten äidille voi tulla syöpä.

– Minä olin varma, ettei siellä ole mitään vakavaa. Oli järkytys, kun diagnoosi oli täysin päinvastainen.

Heini varmisti asian monta kertaa lääkäriltä, mutta tilanne pysyi lohduttomana. Rintasyövän erilaistumisaste oli gradus 3 – syöpä oli pahanlaatuinen, aggressiivisesti leviävä ja hormonipositiivinen.

– Puhelun päätyttyä istuin sängyn reunalle ja ajattelin, että minulla on syöpä. Se todella iskostui minun mieleeni – minulla on syöpä.

– Mietin koko ajan, ettei tällaista voi tapahtua, ei raskaana oleville tule syöpää! Se tuntui niin väärältä, miten pienten lasten äidille voi tulla syöpä.

Raskauden aikana estrogeeni- eli naishormonitasot ovat korkealla. Pelkona oli, että syöpä olisi päässyt leviämään myös muualle elimistöön. Heinin osalta levinneisyyttä ei päästy heti selvittämään, koska kuvantamistutkimuksia ei voi tehdä raskaana ollessa.

Syövästä ei saanut lomaa, se oli päivästä toiseen selviämistä.

Oli vain odotettava ja toivottava parasta. Aika pysähtyi.

– Tuntikin oli pitkä aika heti syöpädiagnoosin jälkeen. Parhaimmillaan saatoin olla viisi sekuntia ajattelematta syöpää, kun katsoin tyttöjen leikkivän ja nauravan. Syövästä ei saanut lomaa, se oli päivästä toiseen selviämistä.

Aika mateli, eikä Heini halunnut edes ajatella kolmannen lapsen syntymistä. Yksi pienikin ajatus, että syöpä olisi päässyt leviämään sikiöön tuntui liian kammottavalta.

– Minusta tuntui, että minulla oli kuolema rinnassa ja elämä vatsassa. Kontrasti oli aivan valtava, joten halusin nopeasti rinnasta eroon.

Reilun viikon päästä kohtalokkaasta puhelusta Heini oli jo leikkauspöydällä. Anestesialääkäri käytti nukutusainetta, jonka ei pitäisi läpäistä istukkaa. Niinpä sikiö pysyi hereillä koko operaation ajan, vaikka Heini olikin nukutettuna.

Rinnasta löytyi kaksi kasvainta ja lukuisia syövän esiasteita. Rinta poistettiin ja lääkärit pystyivät kertomaan, ettei syöpä ollut levinnyt ainakaan näkyvästi rinnan ulkopuolelle tai imusolmukkeisiin. Tieto oli helpotus, vaikka vieläkään ei oltu varmoja, oliko syöpä tehnyt etäpesäkkeitä.

Heini ehti toipua rintasyöpäleikkauksesta pari viikkoa, ennen kuin solunsalpaaja- eli sytostaattihoidot alkoivat. Lääkärit vakuuttelivat, että tässä vaiheessa annettavat sytostaatit eivät läpäise istukkaa.

Ei ollut mitään taistelua, hoidot oli vain mentävä läpi.

Pelko otti kuitenkin valtaa. Olivatko hoidot varmasti turvallisia? Kestääkö vatsassa oleva lapsi hoidot?

– Syöpähoitoihin meneminen tuntui kauhealta. Naistenklinikalla on käytävä, jonka vasemmalla puolella on synnytykset ja oikealla puolella onkologinen osasto. Tuntui tosi vaikealta avata ovi syöpähoitojen puolelle, eikä sinne synnytysosastolle.

– Monet sanoivat, että oletpa urhea ja rohkea, mutta ei siinä ollut vaihtoehtoja. Eikä siinä ollut mitään taisteluakaan, hoidot oli vain mentävä läpi.

Heinillä oli paksut, luonnonkiharat hiukset, jotka alkoivat sytostaattihoitojen aikana tippua pois. Yhtenä iltana Heini pyysi, että aviomies ajaisi hänet kaljuksi. Parturointi tehtiin vessassa suljetun oven takana.

Perheen tytöt jännittivät lopputulosta oven ulkopuolella.

– Minun piti ensin katsoa rauhassa itse, miltä kalju näyttää. Vessassa vedin pipon päähän ja avasin oven. Tytöt katsoivat tarkkaan, kun nostin pipoa ja näytin heille kaljuani. Nuorempi tytär ei sanonut mitään, hymähti ja veti pipon pikkuhiljaa takaisin alas.

Samaan aikaan lähtivät myös ripset ja kulmakarvat, joten Heinin ulkonäkö muuttui paljon. Pian tytöt kuitenkin sopeutuivat tilanteeseen ja sanoivat kuin ohimennen, ettei äidin tarvitse kotona enää pipoa pitää.

Heini ja hänen miehensä olivat päättäneet olla alusta asti avoimia lapsilleen. Syövästä kerrottiin suoraan ja rehellisesti sitä mukaan, kun hoidot etenivät. Lapset saivat esimerkiksi katsoa ja koskea leikattua rintaa, jos halusivat.

– Lapset puhuvat paljon keskenään päiväkodissa tai koulussa. Jonkun isoäiti saattaa olla kuollut syöpään, jolloin oma lapsi voi ajatella minunkin kuolevan siihen. Lapsille pitää antaa eväät ymmärtää tilanne mahdollisimman hyvin, ettei heidän tarvitse jäädä epätietoisuuteen asian kanssa.

Myös vahvat tukiverkostot, molempien vanhemmat ja ystävät, kannattelivat perhettä syöpäjakson aikana. Aina joku oli tuomassa valmista ruokaa ja viemässä tyttöjä ulos leikkimään tai ottamassa heitä yökylään. Perheen ovi oli aina auki vieraille.

– Ystävien ja sukulaisten vierailut olivat tärkeitä, sillä ne katkaisivat minun syöpäajatukseni. Tuli muuta ajateltavaa.

Ruuhkavuodet ja lapsiperheen kiireinen arki auttoivat jaksamaan yllättävälläkin tavalla. Heini oli iltaisin niin väsynyt, ettei energiaa jäänyt murehtimiselle vaan ainoastaan nukkumiselle. Tarvittaessa oma huolihetki järjestyi iltatoimien yhteydessä.

– Minun suruaika oli, kun lapset olivat menneet nukkumaan ja pääsin suihkuun. Silloin itkin ja olin itsesäälissä. Surin päivän surut kerralla ja tein tilin itseni kanssa.

Halusin uuden elämän pois sieltä, missä syöpä on ollut.

Sytostaatteja Heini ehti saada kolme kertaa kolmen viikon välein ennen synnytystä.

– Odotin todella paljon, että pääsen synnyttämään. Halusin uuden elämän pois sieltä, missä syöpä on ollut.

Synnytys käynnistettiin ja se kesti kolme päivää. Lapsi ei olisi halunnut tulla vielä ulos. Lopulta tyttölapsi syntyi normaalisti alakautta.

– Minulta itseltäni oli lähtenyt hiukset, joten mietin ennen synnytystä, että syntyykö lapsi kaljuna. Olihan se valtava ilo ja onni, kun tyttö syntyi ja hänellä oli kaikki sormet ja varpaat sekä tosi paljon tukkaa.

– Sain tytön syliini ja kaikki muu unohtui hetkeksi. Se oli lomaa kaikista pelottavista ajatuksista. Moni syöpäpotilas ei varmasti saa tällaista valtavaa onnea hoitojen keskelle.

Sairaalassa lapsi testattiin syöpämarkkereiden osalta ja todettiin täysin terveeksi. Sytostaattihoidot eivät olleet vaikuttaneet myöskään tytön sydämeen tai muihin elintoimintoihin.

On meillä ihan omanlainen side toistemme kanssa.

Heini ehti viettää lapsivuodeaikaa vain kaksi viikkoa, ennen kuin syöpähoidot taas jatkuivat. Nyt pystyttiin antamaan myös sellaisia sytostaatteja, joita ei raskauden takia oltu voitu aiemmin käyttää.

Kotona elämä pyöri vastasyntyneen lapsen ympärillä. Tyttö sai nimekseen Hanna. Äidin ja tyttären välillä on alusta asti ollut erityinen yhteys.

– On meillä ihan omanlainen side toistemme kanssa. Hanna on omalla tavallaan kantanut minua syövän läpi. Tuntuu suurelta lahjalta, että hän on tässä ja me olemme yhdessä kokeneet sen syövän. Hän on terve ja minä olen terve.

Heinin syöpä ei ollut levinnyt, mutta kontrolleissa hän käy edelleen kerran vuodessa.

– En osaa sanoa, milloin lopetin jatkuvan pelkäämisen. Mutta pelko on lamaavaa joka kerta, kun menen kontrolleihin. Ei syövästä koskaan selviä, pelko on aina mukana tavalla tai toisella.

– Jos minulla on huono päivä, voin ottaa kenet tahansa kolmesta rakkaasta lapsestani syliin. Laitan pääni heidän hiuksiin ja ollaan vaan sylikkäin. Sellainen tuntuu palkitsevalta ja vie pois huolta ja surua.

Kaikki turha jää pois.

Syöpään sairastuminen on myös matka syvälle omaan itseensä. Arvot muuttuvat ja ajasta tulee entistä merkityksellisempää.

– Perhettä osaa arvostaa vielä enemmän kuin ennen. Ja sitä aikaa, mikä meillä kaikilla täällä on. Se on kliseisesti sanottu, mutta se on totta.

– Kaikki turha jää pois. Turhat asiat, turhat menot ja turhat ihmiset. Ainoastaan ne joilla on merkitystä jäävät jäljelle. Jos haluan jotain tiettyä nyt, alan aktiivisesti tehdä asioita sen eteen.

Seuraava projektikin on jo tiedossa. Kesäkuussa Heini aikoo pyöräillä Helsingistä Pariisiin hyväntekeväisyyden nimissä.

Team Rynkeby – God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystapahtuma, jossa eri maista tulevat joukkueet pyöräilevät joka vuosi Pariisiin ja keräävät rahaa syöpää sairastaville lapsille ja heidän perheilleen. Suomesta mukana on useita ryhmiä ja Heini kuuluu Espoon joukkueeseen.

– Itsellä on iso kiitollisuudenvelka, koska olen saanut niin hyvää hoitoa. Olen onnellinen, että pystyn kaiken sairastamisen jälkeen urheilemaan ja samaan aikaan keräämään rahaa hyväntekeväisyyteen. Se tuntuu tosi hyvältä.

Heini Hirvosen blogi:

Miltä tuntuu, kun syöpä muuttaa perheeseen?