Hyppää pääsisältöön

Tuottajatähti Martin Garrix saapuu Weekend-festivaaleille – Mukana myös Macklemore ja R3hab

Weekend on uutisoinut uusista artisteista ensi kesän festareille. Mukana kovia DJ-tähtiä ja kotimaisia tulokasartisteja, kuten Vesta ja Cledos.

Martin Garrix // Kuva: YleX/Annika Miettinen

Weekend-festivaali on paljastanut uusia esiintyjiä. Nimekkäimpänä uutena kiinnityksenä on DJ Martin Garrix, jota pidetään tämän hetken parhaista tuottajista. Edellisen kerran Garrix esiintyi Weekendeillä vuonna 2016. DJ nousi suuren yleisön tietoisuuteen Animals-hitillään.

Esiintyjälistaa on kasvattu useilla kovilla elektronisen musiikin artisteilla, kuten hollantilainen R3hab, supersuosittu tuottajakaksikko Galantis, Tungevaad & Raaban, Tujamo, Breathe Carolina, Headhunterz ja Moksi.

Aiemmin festareille kiinnitetyn räppiryhmän Migosin lisäksi Weekendeille saapuu myös Macklemore.

Weekend-festivaali on kiinnittänyt myös suomalaisia tämän hetken lupaavia tulokkaita, sillä Cledos, Bess ja Vesta nähdään esiintymässä Helsingin Hietaniemen rannalla.

Kyseiset artistit menestyivät myös YleX:n Läpimurto 2018 -äänestyksessä. Vesta oli sekä yleisön että Läpimurto-raadin mielestä seuraavan vuoden lupaavin tulokas. Cledos sijoittui yleisön ja raadin mielestä sijalle kolme. Mikael Gabrielin kappaleella fiittaavaa Bess on raadin mukaan listauksen viidenneksi lupaavin tulokas.

Kolmipäiväinen Weekend-festivaali järjestetään Helsingin Hietaniemen rannalla 17.–19. elokuuta.