Hyppää pääsisältöön

Yle Beta 2018

Kuvassa Yle Betan päällikkö Anssi Komulainen.
Yle Betan päällikkö Anssi Komulainen Kuvassa Yle Betan päällikkö Anssi Komulainen. Kuva: Ilmari Fabritius / Yle Yle Beta,anssi komulainen

Yle Betan vuosi starttasi tammikuussa vahvasti automaattisen metadatan merkeissä. Kolmivuotisen EU-rahoitteisen Methods for Managing Audiovisual Data (MeMAD) –tutkimushankkeen kick-off-tilaisuus järjestettiin Aalto-yliopistolla ja Ylessä. Odotamme tältä seitsemän kansainvälisen huipputoimijan yhteisponnistukselta merkittäviä uusia avauksia sisältöjen ja neuroverkkojen törmäyspisteistä.

Kaiken kaikkiaan haluamme taas tänä vuonna ymmärtää nousevia kerronnallisia mahdollisuuksia, luoda verkostoja sekä kokeilla uutta kehityksen terävimmän kärjen kanssa. Panostamme erityisesti yhteiskehittämiseen ja tulosten validoimiseen.

Uudet kännykät tekevät lisätystä todellisuudesta arkipäivää kunhan vaan joku lanseeraa riittävän vetovoimaisen ”killeriaplikaation”. Meillä saattaa olla juuri sellainen kellarissamme kypsymässä.

Keskustelevat käyttöliittymät kiinnostavat meitä entistä enemmän. Älykaiuttimia pystyy jo tilaamaan Suomeen ulkomaisista verkkokaupoista ja niiden mahdollistamia uusia palveluja pääsee kokeilemaan jo nyt englanniksi. Valistunut arvauksemme on, että ensimmäiset suomenkielellä toimivat mallit ja sovellukset ilmestyvät markkinoille varsin pian. Isoin kysymys lienee, millaisia paradigmaa muuttavia elämyksiä näillä pystyy tarjoamaan, jos mieltää ne täysin uudenlaisen natiivikerronnan mahdollistavina alustoina.

Dataan perustuvan jatkuvan optimoinnin korostuessa saattaa olla hyvä aika miettiä uudelleen esineiden internetin mahdollisuuksia käyttäjän ja käyttökontekstin tunnistamisen näkökulmista. Kaistanopeuksien kasvaessa ja kaupunkiympäristön muuttuessa pikkuhiljaa keskivertoihmistä älykkäämmäksi, haaste ei enää ole niinkään se, kykenemmekö opettamaan koneille ihmisten ajattelumalleja. Isommaksi kysymykseksi muodostuu, mitä tapahtuu kun koneet omaksuvat liiankin hyvin koko ihmiskunnan arvojärjestelmän ja eri arvomaailmat – hyvässä ja pahassa.

Videoanalyysi on ottanut viime aikoina merkittäviä edistysaskelia ja neuroverkot mahdollistavat pian mediasisältöjen rajattoman manipuloinnin. Samalla lohkoketjut tarjoavat uusia tapoja todentaa tiedon ja datan alkuperää sekä paikkansapitävyyttä, kunnes kvanttitietokoneet murtavat nekin.

Ainakin kaikkeen edellä mainittuun pitäisi ehtiä ja osata perehtyä. Siinä osaavat kumppanit ja terävimmät ideat ovat kaikki kaikessa.

Tervetuloa mukaan, tekemistä riittää kaikille!

  • Ääniohjauksen tulevaisuusnäkymät Suomessa

    Kielitukea odotellaan vielä, mutta muuten etenee nopeasti.

    Älykaiuttimien kielitukea odotellaan osin vielä, mutta muuten kehitys etenee nopeasti. Ja ääniohjaus tulee monelta eri suunnasta yhä lähemmäs arkea.

  • Ilmees ku: Empaattista tarinankerrontaa lisätyn todellisuuden avulla

    Ilmees ku -kokeilu testasi tarinankerrontaa AR-peilissä.

    Toukokuussa 2018 toteutimme Yle Sandbox kokeilun nimeltä Ilmees ku, jossa tutustuttiin Facebook-sovelluksen kamerassa toimivaan, lisättyä todellisuutta hyödyntävään, omilla kasvoilla tapahtuvaan tarinankerrontaan. Sopan ymmärtäminen vaatii hieman pureskelua, mutta helpoimmalla pääsee jos vain avaa kokeilun osoitteessa yle.fi/ilmeesku!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Yle Beta

Jos sinulla on idea jota haluaisit kokeilla kanssamme tai haluaisit kuulla lisää Yle Betasta, ota yhteyttä!


Tai lähetä sähköpostia info.beta@yle.fi.

Uusimmat sisällöt - Yle Beta