Hyppää pääsisältöön

Audion kulutus kasvaa ja monipuolistuu – Yle Radio Suomi edelleen kuunnelluin kanava

Finnpanelin radiovuositilaisuus Tennispalatsissa
Finnpanelin radiovuositilaisuus Tennispalatsissa Kuva: Yle / Miia Lahti Yle Radio Suomi,Finnpanel

Yle Radio Suomi sai viime vuonna 32 prosenttia kaikesta radiokuuntelusta ja tavoitti 35 prosenttia yli 9-vuotiaista joka viikko. Luvut käyvät ilmi Finnpanelin tekemästä Kansallisesta Radiotutkimuksesta.

Ylen toiseksi kuunnelluin radiokanava oli Yle Radio 1. Se tavoitti 17 prosenttia väestöstä, ja sen osuus kaikesta kuuntelusta oli 9 prosenttia.

Kaikkiaan radion kuuntelu jakautui vuonna 2017 puoliksi Ylen ja kaupallisten kanavien kesken. Kaupallisista kanavista kuunnelluin oli Radio Nova 9 prosentin osuudella.

Päivittäin radiota kuunneltiin viime vuonna keskimäärin 2 tuntia 56 minuuttia. Radio oli edelleen suosituin audiolähde ikäryhmästä riippumatta. Suomalaisten audion kulutus kuitenkin monipuolistuu vuosi vuodelta – erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Radiopalveluista suosituin oli Yle Areena, joka tavoitti viikoittain 450 000 kuuntelijaa, joka on noin neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna.

“Uudistimme Yle Areenan audiotarjonnan viime vuonna, ja se näkyy käytön merkittävänä kasvuna. Mobiilikuuntelun kasvun myötä audion kulutus kasvaa kaksinumeroisin luvuin”, iloitsee Ylen radiopäällikkö Marja Keskitalo.

Alle 25-vuotiaiden kuuntelusta noin kolmannes (31 %) oli Spotify-kuuntelua. Alle 45-vuotiaat kuuntelivat radiota eniten autossa (36 %) ja yli 45-vuotiaat puolestaan kotona (63 %).

Tulokset perustuvat Finnpanelin tekemään Kansalliseen Radiotutkimukseen, jossa tutkittiin päiväkirjamenetelmällä vuoden 2017 aikana yhteensä 21 000 suomalaisen radionkuuntelua. Radiovuoden tulokset julkistettiin Finnpanelin tilaisuudessa 7.2.