Lähiön varjoissa kasvaneet tunnistavat huono-osaisuuden.
Kun vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilasen 10-vuotias Peppi-tytär sairastui vakavasti, Kaisa vielä uskoi ja luotti saavansa suomalaista huippuluokan hoitoa.
Niin ei käynyt -kokemus opetti Kaisalle, miltä tuntuu, kun joutuu viranomaisten kyykyttämäksi.
Kun Kaisan tyttären oireisiin ei suoraan löytynyt syytä, fyysisestä sairaudesta yritettiin tehdä psyykkistä. Lääkärit tekivät Kaisan perheestä jopa lastensuojeluilmoituksen, joka pian todettiin asiattomaksi. Lopulta Kaisa joutui viemään lapsensa hoitoon Hollantiin ja maksamaan kaikki hoitokulut itse. Tärkeintä oli kuitenkin, että lapsi parani saatuaan asiantuntevaa hoitoa.
Paitsi rahaa ja sinnikkyyttä, tyttären hoito vaati vanhemmilta myös monipuolista tietotaitoa. Monelle muulle tilanne olisi ollut toivoton; kaikilla ei ole mahdollisuuksia toimia itse aktiivisesti taloudellisestikaan tiukan paikan tullen, jolloin järjestelmä voi johtaa epätoivoon, epäluottamuksen ja epäreiluuden tunteeseen.
”Jos se jotain opetti, niin empatiaa. En koskaan, ikinä, halua käyttää asemaani siihen, että sanon itseäni heikommalle, että olet surkea.”
Vankilassa näkyy elämän nurja puoli
”Ei se pelottanut. Vankila oli tosi turvallinen, järjestelmällinen laitos. Ne ihmiset ja asiat, mitä siellä kohtasin, olivat minulle jollain tavalla tuttuja”, kertoo Kaisa Tammi-Moilanen ensituntemuksistaan nuorena vanginvartijana.
Kaisa Tammi-Moilanen on Vanajan vankilan johtaja. Naisvangeilla on lähes aina taustallaan isoja ongelmavyyhtejä: mielenterveysongelmia, päihteidenkäyttöä tai väkivaltakokemuksia. Monet vangit ovat elämässään joutuneet tilanteeseen, jossa on olemassa vain huonoja ratkaisuja.
Myös Kaisan omassa lapsuudessa on ollut kaoottisia aikoja. Isä joi paljon, ja kodissa vallitsi pelon ilmapiiri. Vanhemmat erosivat, kun Kaisa oli 9-vuotias. Hän muutti äitinsä ja siskonsa kanssa omakotitalosta Espoon Matinkylän vuokrataloihin.
Elämässä lähiössä oli hyvät ja huonot puolensa. Elämän nurja puoli tuli tutuksi; ihmisten paha olo saattoi näkyä kaltoinkohteluna, mielenterveysongelmina ja itsetuhoisuutena – hälytysajoneuvojen ääni ei enää arkielämää hätkäyttänyt. Toisaalta omassa kodissa vallitsi rauha, vaikka ulkoiset puitteet olivat vaatimattomammat kuin ennen.
Ensimmäinen syntymäpäivä turvakodissa
Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa toimittaja Maarit Tastulan vieraana on myös köyhyystutkija Maria Ohisalo.
Maria vietti itse 1-vuotissyntymäpäivänsä turvakodissa, sillä isällä oli alkoholiongelma, eikä äiti halunnut kasvattaa tytärtään kodissa, jossa päihteitä käytetään jatkuvasti. Myöhemmin myös sosiaalitoimi auttoi yksinhuoltajataloutta tiukan paikan tullen.
Aikuisena Maria on tutkinut muun muassa ruoka-apua ja pitkäaikaisasunnottomuutta sekä toiminut Vihreiden varapuheenjohtajana.
”Oma tausta on herättänyt kiinnostuksen siihen, mitä hyvinvointivaltio on - miten se voi ihmisiä auttaa ja nostaa. Toisaalta kiinnostaa, mitä voisi tehdä itse, että se säilyisi”, Maria sanoo.
Ihminen on muutakin kuin taustansa
Sekä Kaisa että Maria tunnistavat tietyn eriarvoisuuden tunteen. Kouluaikona heillä on ollut kokemuksia myös siitä, että kaikki eivät aina tule kohdelluksi tasa-arvoisina.
”Aika nopeasti rupesin ajattelemaan, että jos isälläni on ongelma, niin ei se ole minun ongelmani. Asuminen vuokra-asunto-osakeyhtiössä ei määrittele minua”, Kaisa kertoo.
Vastapainona molempien lähipiiristä löytyi onneksi myös turvallisia aikuisia ja rakastava, kannustava ilmapiiri - niitä ei kaikilla ole. Molemmat harrastivat aktiivisesti ja tavoitteellisesti liikuntaa mestaruustasolla, eikä se olisi onnistunut ilman tukea.
Eriarvoistuminen huolestuttaa
”Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa menee joskus huonommin ja tarvitsee yhteiskunnan apua ja tukea”, Maria toteaa.
Järjestelmä on olemassa, jotta esimerkiksi lapsen hätä vaikeassa perhetilanteessa tulee huomatuksi. Kun ihminen saa tukea haastavassa tilanteessa, se vaikuttaa monen ihmisen elämään pitkän aikaa eteenpäin.
Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa lapset leikkivät samoilla hiekkalaatikoilla ja istuvat samoissa luokkahuoneissa perheen tulotasoon katsomatta, kaikkien lähtökohdat eivät ole samanlaiset. Kaisa kertoo, että vankilan perheosastolla pyritään tukemaan rikostaustaisia äitejä, jotta pystyttäisiin katkaisemaan surkeuden siirtyminen sukupolvelta toiselle – jos ei itse ole tullut rakastetuksi, on vaikeaa antaa rakkautta lapsellekaan.
"On tärkeää tulla nähdyksi ja kohdatuksi ihmisenä, jolla on mahdollisuuksia", Kaisa tähdentää.
