Hyppää pääsisältöön

Pianisti Heini Kärkkäinen loi musiikkifestivaalin lieventämään nuorten muusikkojen taakkaa

Pianotaiteilija Heini Kärkkäinen
Eläimet ja ja luonto ovat tärkeitä Heini Kärkkäiselle. Kuvassa myös ohjelmassa vieraillut Hilla. Pianotaiteilija Heini Kärkkäinen Puoli seitsemän,Heini Kärkkäinen

Konserttipianisti ja opettaja Heini Kärkkäinen nousi korkealle jo nuorena. Nyt hän haluaa rohkaista nuoria muusikkoja ja perusti Tampereelle uuden kamarimusiikkifestivaalin.

Seitsemänvuotiaana Kärkkäinen olisi halunnut kovasti viulistiksi. Toive tyssäsi viulunsoiton opettajaan, jonka mukaan Heinillä on liian isot kädet. Pianistin kädet.

– En kyllä vieläkään itse usko, että pitäisi olla nakkisormet viulistilla. Mutta varmasti se on jollakin tavalla kätevämpää.

Nyt Heini on paitsi suosittu konserttipianisti, myös pianonsoiton yliopettaja Tampereen AMK:ssa. Hänelle tärkeintä on olla opettajana inspiroiva, rakastava ja vaativa.

– Sellainen, joka ei pelkää oppilaan kriisejä. Että saisin omalla taiteilijuudellani rohkaistua ja avattua oppilaita.

Että saisin omalla taiteilijuudellani rohkaistua ja avattua oppilaita.

Vuosi sitten Heini perusti Tampereelle uuden musiikkifestivaalin. Taustalla oli tunne, että esimerkiksi pianistin työ on yksinäistä puurtamista. Itsestään huolehtiminen niin henkisesti kuin fyysisesti on tärkeää muusikon ammatissa.

Tänä vuonna festivaalin teemana on rytmi. Maailma on muuttunut hektiseksi ja se liittyy myös musiikin tekemiseen monella tavalla.

Kilpailu on kovaa, ja siihen liittyy se pitääkö sinun aina onnistua, että sinut otetaan vakavasti.

Haluan lieventää nuorten muusikoiden taakkaa

– Haluan lieventää nuorten muusikoiden taakkaa. Koska jos sinulla on hirveät taakat sisällä ja soitat, niin se kuuluu pahimmillaan siinä soitossa.

Lisätietoa Tampereen kamarimusiikkifestivaalista täällä

Katso Heini Kärkkäisen koko haastattelu Yle Areenassa

Lue myös - yle.fi:stä poimittua