Äänimaailma muuttaa kaiken. Äänillä - esimerkiksi musiikilla - voi muuttaa kuvan tunnelman. Äänellä voi tulkita kuvaa ja vaikuttaa katsojan tunteisiin voimakkaasti.
Kuvauksissa alkuperäisen äänen taltiointi on tarkkaa työtä. Ääniä voidaan myös tehdä tarkoituksella erikseen ja niitä voidaan järjestää haluttuun järjestykseen. Uudella, rakennetulla äänimaailmalla voi muuttaa kuvan tunnelman.
Ääni on toinen, uusi maailma
Vuoropuhelu eli dialogi
Vuoropuhelu on kahden tai useamman henkilön välistä puhetta. Hyvin kirjoitettu dialogi on tiivistä. Se etenee sujuvasti. Tärkeää on useimmiten myös se, mitä keskustelussa ei sanota ääneen eli rivien välit. Vuoropuhelua kirjoittaessa kannattaa muistaa, ettei siinä tarvitse selittää mitään, minkä katsoja voi nähdä kuvassa.
Tässä animaatiossa on käytetty Näppylä-elokuvan loppudialogia äänimaailmana.
Kuunnelman äänimaailma
Miten radio-ohjelma syntyy?
Radiostudiossa
Haastateltavana toimittaja Pasi Hiihtola.
Näin tehdään Kimurantti radio-ohjelma
Kimurantti radio-ohjelmaa tuotettiin Radio Suomen kanavalle vuosina 2000-2007. Kimurantin juontajina ja haastattelijoina toimivat lapset ja ohjelmassa tutustuttiin erilaisiin lapsia kiehtoviin aiheisiin. Ohjelma sisälsi myös musiikkia.
2005
Mediakompassin nettisivulle on kerätty toivottuja mediataitoihin liittyviä videoita ja mediakasvatusmateriaaleja vuosien varrelta. Mediakompassin mediataitoja kehittävää kokonaisuutta tuotettiin televisiossa ja verkossa vuosina 2005-2007. Mediakompassin avulla voi suunnistaa tiedon ja taidon poluilla mediakasvatuksen maastossa.
Tekijät
Mediakompassi-ohjelmasarjat koululaisille televisiossa 2005–2007 tekijät
MEDIAKOMPASSI oppilaille luokat 0-3 (5x15 min.)
Yhteistyössä
koulut ympäri Suomen
Ruisleipämainokset
TaiK / Taidekasvatuksen osasto
Elissa Eriksson
Satu Kiuru
Markku Sipi
Lasten omat videot
Hämeenlinnan Kuvataidekoulu
Esiintyjät
Mediakompassi kasvattajille:
Eetu - Veeti Reen
Maija - Vilma Reen
Arkistotoimittaja
Tuula Valo
Kuvaaja
Henrik Leppälä
Äänittäjä
Mikko Mäkeläinen
Antti Kukkavuori
Henrik Leppälä
Lukija
Johanna Reen
Musiikki
Matti Kervinen
Teijo Tikkanen
Graafikko
Kirsi Kukkurainen
Leikkaaja
Marko Ahokas
Kuvaussihteeri
Susanna Pulliainen
Toimittaja
Tuula Rajavaara
Tuotantopäällikkö
Tarja Heikkinen
Tuottajat
Seppo Heikkinen
Mirja Holste
Tilaaja
YLE TV1 ja YLE Teema
________________________________________
2006
MEDIAKOMPASSIN KUVAKOULU (5X20 min.)
Yhteistyössä
Taik / Taidekasvatuksen osasto
Käpylän ala-aste 6a ja Ville Teittinen
Mediakeskus Metka
Kuvakoulun opettaja
Tapani Lundgren
Kuvakoulun oppilaat
Julia Laitinen
Benjamin Molini
Tanja Oksman
Mikko Paajanen
Teemu Piiroinen
Santeri Ritakallio
Sonja Salonen
Petra Schneider
Veera Snellman
Miia Tanskanen
Kadonnut salaisuus:
Alkuperäisidea ja esiintyjät
Hannes Alatalo
Kirsi Andersson
Taneli Tuovinen
Käsikirjoitus ja ohjaus
Tapani Lundgren
Tuula Rajavaara
Valaisija
Juha Saikkonen
Maskeeraus
Ari Sundell
Puvustus
Tarja Pieniniemi
Lavastus
Teija Vilkkovaara
Äänitys
Hamid Balker
Ahti Korhonen
Antti Kukkavuori
Timo Rantalainen
Petrus Rapo
Matti Seppänen
Lukija
Johanna Reen
Musiikki
Matti Kervinen
Teijo Tikkanen
Äänisuunnittelu
Anssi Tamminen
Värimäärittely
Ilse Jauhiainen
Kuvaus
Henrik Leppälä
Grafiikka
Kirsi Kukkurainen
Leikkaus
Janne Nyyssönen
Kuvaussihteeri
Krista Durchman
Tuotantopäällikkö
Terhi Hero
Toimittaja
Tuula Rajavaara
Tuottaja
Mirja Holste
Tuotanto
YLE Koulu-tv
Tilaaja
YLE Teema
________________________________________
2007
MEDIAKOMPASSIN VIESTIKARTTA (5x20 min.)
Yhteistyössä ja kiitoksin
Aikalisä
Koillis-Helsingin lukio
Mukkulan yläaste
Messukylän lukio
OneMinutesJr. -videotyöpaja
Porolahden peruskoulu
Reaktori
Ristinarkun koulu
Suomen valokuvataiteen museon valokuvakurssi
Tammerkosken koulu
Vaskivuoren lukio
Kansan viisaus esittää –valistuselokuvat:
Käsikirjoitus, spiikki, leikkaus ja ohjaus
Markku Sipi
Cecilian Sippolan elämä:
Cecilia Sippola
Kirsi Andersson
Avustajat
Mohamad Faraj
Risto Kuusisto
Assi Laitila
Taneli Tuovinen
Lukija
Harto Hänninen
Valaisija
Petri Setälä
Maskeeraus
Ari Sundell
Puvustus
Pentti Tillder
Järjestäjä
Susanna Lavonen
Lavastus
Lea Sipilä
Äänitys
Hamid Balker
Timo Rantalainen
Marko Ventola
Sakari Virkki
Lukija
Johanna Reen
Musiikki
Matti Kervinen
Teijo Tikkanen
Äänisuunnittelu
Jussi Olkinuora
Arkistotoimittaja
Outi Kortelainen
Värimäärittely
Ilse Jauhiainen
Kuvaus
Henrik Leppälä
Grafiikka
Heidi Grönroos
Kirsi Kukkurainen
Leikkaus
Janne Nyyssönen
Kuvaussihteeri
Assi Laitila
Tuotantopäällikkö
Tiiamari Varho-Pietilä
Toimittaja
Tuula Rajavaara
Tuottaja
Mirja Holste
Tuotanto
YLE Oppiminen ja tiede
Tilaaja
YLE Teema