Hyppää pääsisältöön

Kiljun valmistaminen lailliseksi Suomessa - “Kilju oli erottautumista kylän junteista, amisviiksisistä idiooteista”

Vesilukko kiljupönikän kannessa.
Vesilukko kiljupönikän kannessa. Kuva: Rami Moilanen Kilju

Maaliskuun alusta lähtien kiljun valmistaminen omaan käyttöön on laillista. Puoli seitsemän kerää katsojilta kiljuntekoon liittyviä muistoja.

“Join kaverin vanhempien appelsiinimehusta tekemää kiljua, joka oli sen ajan mittapuulla muistaakseni yllättävän hyvää. Seurauksena rakastuin ekan kerran (ihmiseen, en kiljuun).“ - Nainen 40v.

Kiljun tekeminen on osa suomalaista kansanperinnettä. Sokerista, hiivasta, vedestä ja ties mistä valmistettu kilju on taipunut moneen. Kiljupönikät ovat käyneet ympäri Suomea niin navetoissa kuin punk-bändien treenikämpeilläkin.
Tuntemattoman sotilaan velikullatkin juhlistivat Mannerheimin syntymäpäiviä kotitekoisella, kun leikattu konjakki loppui.

“Isän lapsuudessa talon työmies teki herkkua sikojen laskiämpäriin. Käsitteli kuin aarretta. Ja odotti sen äärellä kuin syntyvää lastaan. Talonväki tulkitsi rengin työmotivaatiosta kiljun vaiheet.” - Kotsanopettajan tytär

Harva kiljuntekijä on päässyt kehumaan juomansa erinomaisella maulla. Alkoholin suurkuluttajille kiljun maulla ei liene ollut edes kovin paljon väliä. Monille muille kiljun tekeminen on ollut riitti, jossa lopputuote on ollut sivuseikka.

“Ja miksi kilju? No tietysti siksi, että se oli halvinta mahdollista pään sekoittajaa. Mutta vähintään yhtä merkittävä syy oli se, että se oli itse keksittyä, itse tehtyä ja asia heimoutti. Se oli osa erottautumista kylän junteista, amisviiksisistä idiooteista, joita halveksimme. Meidän jengin yhteisyyttä vahvistivat punk/uusi aalto, pukeutuminen,kilju ja mahdollisimman kehnot vitsit.” - Pekka

Ehkä kiljun makuun on vaikuttanut myös se, että kiljun valmistamiseen on liittynyt kielletyn hedelmän maku. Näihin päiviin asti sen valmistaminen on ollut kiellettyä.

“Polttoaineena tässä legendaarisen hirveässä kiljussa olivat kuivatut luumut ja riisi. Siitä tuli aivan jättiläismäisen imelää ja saatanallisen pahanmakuista lientä. Nopea käyntiprosessi taas laittoi juojien vatsat pahasti kuralle.” - Pekka

Maaliskuun alusta alkaen kuka tahansa saa uuden alkoholilain myötä valmistaa kiljua omaan käyttöönsä. Ikää tosin pitää yhä olla kahdeksantoista vuotta.

“Kaveri hämmensi veljensä kiljua markan päiväpalkalla kun veli oli reissussa. Kilju oli piilossa varastossa. Lopulta ämpäri räjähti varastoon ja salaisuus paljastui.” - Kaverin puolesta

Puoli seitsemän oman nimikkokiljun syntytarinan näet oheisesta videosta. Perjantaina 9. helmikuuta studiovieraat CMX-yhtyeen A.W. Yrjänä ja muusikko Aleksanteri Hakaniemi koemaistavat kiljun suorassa lähetyksessä.

Puoli seitsemän kerää katsojilta kiljuntekoon liittyviä muistoja. Kerro kommenttiosiossa, mistä aineesta juoma tehtiin ja millainen oli lopputulos.

Alkoholin valmistus kotona

- kotioluen valmistus on sallittua
- tällä hetkellä kiljun tekeminen vedestä, sokerista ja hiivasta kotikäyttöön on laitonta
- lakiteknisesti kilju muuttuu olueksi tai viiniksi, jos käymisastiaan on lisätty marjoja, hedelmiä tai viljatuoteita niin, että raaka-aineiden tuomat maut ja aromit ovat juomasta selvästi havaittavissa
- maaliskuun alusta alkaen valmistustapaa koskevat rajoitteet poistuvat, mutta alkoholin valmistaminen tislaamalla on yhä kiellettyä

Keskustele

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän