Lapsiarki uuvutti Maijan, mutta onneksi puoliso NIko näki tilanteen vakavuuden. ”En tiedä mitä olisi tapahtunut ilman Nikoa,” Maija kertoo. Näin perhe selvisi vaikeuksista yhtenä rintamana.
”Tapasin mieheni vuonna 2011. Me olimme pitkään ystäviä, pidimme hauskaa ja nautimme musiikista viikonloppuisin yhdessä.
Kahdessa vuodessa ystävyys syventyi rakkaudeksi, ja muutimme yhteen. Esikoisemme ilmoitti nopeasti tulostaan ja Siiri syntyi vuonna 2014. Siitä ei kestänyt kuin vuoden, kun toinen tyttömme Eevi syntyi.
Lapset ovat ehdottomasti parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Mutta silti minä uuvuin, kun hoidin heitä kotona mieheni opiskellessa.”
Väsymys ja itsesyytökset
”Kun lapsemme olivat 1- ja 2-vuotiaita, olin kotona heidän kanssaan ja mieheni Niko opiskeli.
Sosiaalinen elämäni ei ollut kovin vahvalla pohjalla silloin. Tuntui esimerkiksi, että tapasin koko ajan vähemmän ystäviäni.
Kun Niko tuli kotiin, halusin vain olla yksin. Vetäydyin oven taakse, jotta sain olla rauhassa. Uupumukseen liittyi myös häpeää. Ajattelin, etten saa olla väsynyt, koska olen ”vain” lasten kanssa kotona. Vanhempien uupuminen on edelleen yhteiskunnassamme melko vaiettu asia, tai siitä ainakin puhutaan aika vähän.
Siinä tilanteessa minulla ei ollut voimavaroja pitää parisuhteestamme huolta. Minusta tuntui, että olemme vain kaksi lapsenvahtia, jotka vaihtavat vuoroa kesken päivän.
Mutta onneksi Niko näki tilanteen. Hän päätti siirtää oman uransa syrjään ja keskittyä perheeseensä.
Eräänä päivänä hän tuli kotiin ja kertoi ilmoittaneensa kouluun, ettei tule enää kevään kursseille. Hän päätti jäädä kotiin hoitamaan perhettään.
En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi tehnyt niin.”
Kaikki muuttui
”Niko ajatteli, että perhe on niin arvokas, ettei halua menettää sitä. Siksi hän halusi siirtää oman uransa taka-alalle. Nikon tekemän ratkaisun ansiosta kaikki muuttui.
Sinä kesänä vietimme paljon aikaa yhdessä ja teimme perheenä juttuja. Opin kunnioittamaan Nikoa ihan uudella tavalla. Ja pääsin väsymyksestäni eroon.
Aluksi minulla oli tosin huono omatunto siitä, että Niko keskeytti opiskelunsa sen takia, että minä en jaksanut. Nyt, vuonna 2018, olen päässyt eroon itseni syyllistämisestä.
Nyt kaikki näyttää muutenkin todella mukavalta. Lapset viihtyvät päiväkodissa, Niko työskentelee lähihoitajana ja minä opiskelen sosiaalialaa. Arki on hyvää ja osaamme nauttia siitä.”
Šiva kolahtaa
”Viime vuonna halusin kiittää Nikoa perheemme pelastamisesta ja kaikesta, mitä hän on perheemme eteen tehnyt. Tähän liittyy yksi meille tärkeä artisti.
Niko esitteli minulle Jannika B:n musiikin heti suhteemme alettua. Kuuntelimme hänen musiikkiaan todella paljon ja kävimme hänen keikoillaan. Jannika B:n laulut ovat olleet meille aina voimabiisejä.
Varsinkin Šiva kolahti meihin. Sitten kun pääsemme naimisiin, haluamme että joku esittää tuon kappaleen häissämme.
Meillä on tapana lähettää toisillemme päivän aikana biisejä, jos meillä on ollut jotain kränää. Tai silloin, jos toinen on ollut poissaoleva ja haluaa pyytää sitä anteeksi. Silloin linkki Šiva-kappaleeseen kilahtaa toisen puhelimeen. Se on erittäin kätevä ja konkreettinen keino osoittaa tunteitaan.”
Katso Maijan liikuttava yllätys NIkolle, mukana Jannika B:n mielettömän kaunis esitys!