Hyppää pääsisältöön

Strömsö-kokki Paul Svensson lopettaa 11 vuoden jälkeen

Paul Svensson.
Paul Svensson vuonna 2015. Paul Svensson. Kuva: Yle/Rolf Granqvist

Eräänä sunnuntaina helmikuussa 2007 tv-katsojat saivat tutustua uuteen kasvoon. Strömsön keittiön täytti energia, hymy ja komea kampaus, kun kokki Paul Svensson esiintyi ruudussa ensi kerran.

Yhdentoista Strömsö-vuoden aikana hän ehti olla mukana noin 400 jaksossa, jotka on nauhoitettu Vaasassa Strömsö-huvilassa.

Pidimme punaviini-illalliset t-paidoissa viiden asteen lämmössä.

Muistoja tietenkin riittää, kun kokki muistelee vuosiaan Strömsön keittiössä. Hänestä on hauska muistella varsinkin kommelluksia.

Ihokarvojen poisto

Paul teki klassisen virheen jotka monet tekevät hiiligrillin kanssa: kun hän ei nähnyt liekkiä, hän kaatoi lisää viinaa pannuun. Vieläkään ei tapahtunut mitään, tai niin hän luuli, ja hän tutki asiaa lähempää.

Hän ei nähnyt väritöntä liekkiä, joka leimahti metrin korkeuteen.

- Siinä menivät molemmat kulmakarvat. Kaikki studiossa kiljuivat, ja kaikkialla haisi palaneelta. He luulivat varmasti, että liekitin ensimmäistä kertaa, Paul sanoo nauraen.

En man, kvinna och man står i rad och skålar med vinglas.
Paulilla on myös ollut blondatut hiukset. Tässä hän maistelee viiniä sommelieeri Ella Grüssner Cromwell-Morgan ja juontaja Matias Jungarin kanssa vuonna 2009. En man, kvinna och man står i rad och skålar med vinglas. Kuva: Yle Paul Svensson,Strömsö (tv-ohjelma)

Beach party viimassa

Strömsötä leimaa seesteisyys, esteettisyys ja ikuinen sujuvuus. Joskus ulkonäkö kuitenkin pettää ja todellisuus kameran takana on aivan toinen kuin se, joka välittyy kotisohville.

Paul Svensson muistaa erityisesti sen kerran, kun hän ja silloinen juontaja Matias Jungar palelivat ulkona.

- Pidimme punaviini-illalliset t-paidoissa viiden asteen lämmössä. Ihan älytöntä!

Eivätkä herrojen koleat päivälliset pääty siihen. Toisella kerralla valmistettiin riistapataa rannassa 25 asteen pakkasessa. Lopulta Paul tunki jalkansa melkein nuotioon, jotta olisi pysynyt lämpimänä.

- Olin jo varma, että palellun.

En kvinna och en man håller gurkmeja under sina näsor.
Myös kurkuma on tuttu mauste juontaja Camilla Forsén-Ström ja Paul Svenssonille. En kvinna och en man håller gurkmeja under sina näsor. Kuva: Yle / Carina Ahlskog Paul Svensson,Camilla Forsén-Ström,Maustekurkuma,Strömsö (tv-ohjelma)

Ja Paulin koleat tarinat jatkuvat. Kerran Strömsön väen piti pitää rantabileet, mutta itse asiassa oli pureva viima ja vain viisi astetta lämmintä.

- Ei ollut erityisen mukavaa grillata uimahousuissa.

Makkaraa teknikoille

Pienistä paleltumista huolimatta Paul on välittänyt lämpöä suomalaisten arkeen. Hän puhuu Strömsöstä pelikenttänä, joka antaa uusia ideoita.

- Strömsössä uskaltaa kokeilla rajojaan ja tehdä uusia kokeiluja. Se on kehittänyt minua kokkina.

Myös kotimaiset raaka-aineet ovat jättäneet jälkensä.

- Olen voinut palata Ruotsiin ja kertoa, miten upeita raaka-aineita Närpiössä on.

Myös suomalainen ruokakulttuuri on vaikuttanut Pauliin. Hän osaa jopa suomea paljolti Strömsö teknikoiden ansiosta.

- Kameramiesten suosikki on “makkara”. He haluavat aina makkaraa, Paul nauraa.

Muurahaisia macaroneissa

Strömsö-vuosiensa aikana Paul on ehtinyt kokeilla eri ruokakulttuureja ja raaka-aineita. Monien mielestä seuraava ruokamaailman vallankumous, hyönteiset, eivät ole hänelle vieraita.

- Tunnettuja syötäviä hyönteisiä on vähintään 11 000 lajia. Monet niistä ovat erittäin hyviä.

Elin Skagersten-Ström och Paul Svensson i köket på Strömsö.
Juontaja Elin Skagersten-Ström ja Paul Svensson Strömsön keittiössä vuonna 2015. Elin Skagersten-Ström och Paul Svensson i köket på Strömsö. Kuva: Yle/Rolf Granqvist

Nyt Paul alkaa luetella luovia ja uudenlaisia tapoja käyttää hyönteisiä. Hän on muun muassa maustanut leivonnaisia muurahaisilla.

- Olen maustanut macaroneja muurahaisilla, joissa on vadelmainen maku. Mustien muurahaisten happoa voi käyttää viinietikkana tartarissa.

Chokladdoppade syrsor
Paul on loihtinut jälkiruokia heinäsirkoista. Chokladdoppade syrsor Kuva: Yle/Carina Ahlskog Strömsö (tv-ohjelma),sirkat,hyönteiset,jälkiruoat

Perulainen ruokalaji ceviche tehdään normaalista valkoisesta kalasta, mutta Paul on korvannut tutun ruokalajin pääainesosan.

- On olemassa toukkia, joista tulee upeaa cevicheä.

Kestävä nautinto

Paul Svensson puhuu hyönteisistä vakavissaan. Niistä voi tulla osa ”kestävää nautintoa”.

- Sen ansiosta, että hyönteisiä voi kasvattaa vähin resurssein, niitä tullaan käyttämään paljon kalojen ja lintujen ravintona.

Kestävä nautinto on tavallaan tavoitteena ja mottona kaikessa, mitä Paul tekee.

- Riippumatta ravintolasta tai siitä, mitä teen, on kyse sellaisen ruoan tuottamisesta ja kuluttamisesta, joka on sopusoinnussa ihmisen ja ympäristön kanssa.

Paulin periaatteiden mukaan kestävyyden lähtökohta on kasvisruoka. Liha, kala, linnut ja äyriäiset ovat lisäke, eivät pääravintoaine.

- Täytyy löytää ekosysteemin kanssa yhteensopivat mittasuhteet. Siis sellaiset, joista maapallo selviää.

Strömsö, luukku toiseen maailmaan

Strömsön keittiön uskollinen palvelija lopettaa, mutta ei todellakaan aio jäädä eläkkeelle. Iloisella ruotsalaisella on monta rautaa tulessa.

- Kirjoitan keittokirjan ja teen tv-ohjelman.

Lisäksi Paul laajentaa ravintolaimperiumiaan. Tukholman valokuvataiteen museo, jossa Paulilla on ravintola, laajentaa Lontooseen ja New Yorkiin.

Fem personer från Strömsö ler ute i vårsolen.
Koko perhe koossa: Owe Salmela, Lee Esselström, Jim Björni, Elin Skagersten-Ström, Camilla Forsén-Ström ja Paul Svensson vuonna 2017. Fem personer från Strömsö ler ute i vårsolen. Kuva: Yle / Carina Ahlskog Owe Salmela,Lee Esselström,Jim Björni,Elin Skagersten-Ström,Camilla Forsén-Ström,Paul Svensson

Nyt on siis kulunut 11 vuotta siitä, kun Paul seisoi ensi kertaa Strömsön nyt niin tutuksi tulleessa keittiössä.

Vaikka Paul hymyilee ja nauraa jatkuvasti, hän muuttuu haikeaksi, melkein liikuttuu, kun hän puhuu ohjelmasta, jolla on ollut tärkeä osa hänen elämässään monta vuotta.

- Strömsö on ollut minulle luukku, josta katoan toiseen maailmaan.

Keskustele

Strömsö

Ruudussa

Strömsö Instagramissa