Univormu tarkoittaa yhdenmukaista. Sanasta tulee ensimmäiseksi mieleen armeija ja sotilaat. Yhtenäistä pukeutumista esiintyy kuitenkin monissa ammateissa, laitoksissa ja viroissa.
Armeijan, poliisin ja palokunnan asujen on ensisijaisesti tarkoitus lisätä käyttäjien turvallisuutta ja mukavuutta. Näissä ammateissa on myös tärkeätä, että kriisitilanteessa heidät tunnistetaan välittömästi järjestysvallan tai pelastustoimen jäseniksi. On tarkoituksenmukaista herättää kansalaisissa kunnioitusta ja luottamusta. Univormuun pukeuduttaessa oma persoona piiloutuu virka-asun ja -aseman taakse.
Univormun tarkoitus on erottaa tiettyyn ryhmään kuuluvat muista. Ryhmän sisällä hierarkista järjestystä osoitetaan erilaisin värein ja merkein. Yhtenäisen pukeutumisen avulla voidaan edistää samanarvoisuutta ja yhteenkuuluvuutta.
Jos univormut kiinnostavat, kuuntele Aristoteleen kantapää. Ohjelmassa vieraillut evp. kapteeni Juha E. Tetri tietää, onko univormussa kyse kantajan työsuojelusta vai kunnioituksen herättämisestä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.