Kare Eskola
Yle
Vasta alkanut paastonaika muistuttaa joulua sikäli, että oikeaan tunnelmaan pääsemiseksi kotona kuunnellaan samaa musiikkia kuin ennenkin, ja yleensä vieläpä samoilta levyiltä. Tästä huolimatta levy-yhtiöt tuovat tarjolle yhä uusia versioita Bachin suurista kirkkomusiikkiteoksista, ja kyllä niille käyttöä löytyy, koska levytysten keskimääräinen laatu paranee jatkuvasti. Esimerkiksi Valistuksen ajan orkesterin ja Stephen Laytonin uusi levytys Bachin h-molli-messusta silittää sielua tavalla, joka raivaa sille tilaa itse kunkin levyhyllystä.
Bachin motiivi ison katolisen messun säveltämiseen ei ole selvillä, mutta ainakin hän käytti siihen parhaita kantaattihittejään. Tarjolla on verrattoman ilmeikästä ja vaihtelevaa musiikkia, joka ei henkilökohtaisesti myötäelä Kristuksen kärsimyksiä kuten passiot, vaan keskittyy joukolla etsimään pelastusta ja julistamaan kunniaa.
Jo alun Kyriessä selviää, että Stephen Layton, Cambridgen Trinity-collegen kuoro ja Valistuksen ajan orkesteri tarttuvat tehtävään persoonallisesti, korostaen pitkälinjaista, kantavaa ja täyteläistä ilmaisua. Myöhemmät aariat täydentävät valittua ilmaisuskaalaa lempeyteen päin. Esimerkiksi sopraanon ja tenorin duetto Domino Deus kelluu hempeänä kuin kumpupilvi. Bassoaaria Quoniam tu solus sanctus, joka yleensä tehdään yrmeästi, saa tällä levyllä samettisen tulkinnan. Jykeviin kuorokohtauksiin Stephen Layton kaivaa tarvittaessa ytyä, mutta kokonaisuus silittää kuulijan sielua lempeästi ja ymmärtäen. Näin kauniin musisoinnin mukana on helppo tempautua tunnetiloihin, joiden kauneus saattaa olla hyvinkin pelottavaa, katarttista laatua.
Orkesteri, kuoro ja äänitystiimi ovat sisäistäneet Laytonin näkemyksen, eikä toteutuksessa ole moitteen sijaa. Mutta Bachin suurteosten tulkinnat seisovat tai kaatuvat solistiensa mukana, ja tämä tulkinta ei juuri horju. Tähdeksi nousee nuori Katherine Watson, jonka lyyrinen sopraano hohtaa lähes ylimaallista kirkkautta. Kontratenori Iestyn Davies, mezzosopraano Helen Charlston ja tenori Gwilym Bowen yltävät samanlaiseen nuorekkaan kirkkaaseen sointiin, mutta kuulostavat parhailta duetoidessaan Watsonin kanssa. Heikoin lenkki on basso Neal Davies, jonka ensimmäisestä aariasta puuttuu auktoriteettia. Alarekisterissä hän välillä prässää niin, että säveltaso jää epäselväksi. Mutta seuraavassa aariassa hänkin omaksuu levylle leimallisen lempeyden ja hoitaa homman kotiin.
J.S. Bach: Messu-h-molli. - Katherine Watson, sopraano, Helen Charlston, mezzosopraano, Iestyn Davies, kontratenori, Gwilym Bowen, tenori, ja Neal Davies, basso, sekä Cambridgen Trinity-collegen kuoro ja Valistuksen ajan orkesteri/Stephen Layton. (Hyperion, CDA68181/2)
Kuuntele Uudet levyt 13.2.2018, toimittajana Kare Eskola.
