Tenori Juan Diego Florezin Mozart-levy on lojunut pöytäni kulmalla jo viime vuodesta. Raskaissa verismo-oopperoissa viime ajat marinoitunut tiivis ja iso tenoriääni ei välttämättä sovi Mozartiin, vaikka hurmaisi maailman oopperayleisöt, joten aavistelin, ettei kyseessä ole taiteellisesti perusteltu yhdistelmä vaan levy-yhtiö Sonyn katala juoni. Valitettavasti aavistelin oikein.
Juonen kataluus paljastuu jo levyvihkosessa, jossa väännetään rautalangasta, kuinka Mozart on niin kovin lähellä Juan Diego Florezin sydäntä, ja kuinka hän on aina laulanut Mozartia, ja kuinka hyvin se sopii hänen äänelleen. Tämä on tietysti hämäystä. Oikeasti Florez ei juuri tajua Mozartia, ja on laulanut Mozart-rooleja niukasti, koska oopperatalojen roolittajat ymmärtävät ääniä paremmin kuin Sonyn markkinointi.
Florezin ääni on komea, mutta Mozartin tenoriaarioissa se kuulostaa pinnisteiseltä, pakotetulta ja yksiulotteiselta. Kaikki aariat kuulostavat Florezin laulamina lähes samalta, koska hän laulaa nuotteja, ei musiikkia ja vielä vähemmän tekstiä. Mozartille tenori oli herkempi, ilmeikkäämpi ja vähemmän sankarillinen kuin mihin Florez on tottunut. Se ei ole Florezin vika.
Vaikutelman täydentää erikoinen äänitys, joka asettaa tenorin kuulijan naaman eteen erilliseen ja hyvin ahtaaseen akustiseen kuplaan, ettei orkesteri vahingossakaan sekoittuisi häiritsemään tähden palvontaa.
Levy saa minut jälleen kerran miettimään suurten levy-yhtiöiden estetiikkaa. Kaivavatko ne omaa hautaansa näillä projekteilla, joissa tähtinimi pakotetaan taiteelliseen kompromissiin? Vai onko oma makuni erkaantunut totaalisesti siitä, mikä taidemusiikissa ihmisiä miellyttää?
W.A. Mozart: Aarioita oopperoista. - Juan Diego Florez, tenori, ja Orchestra La Schintilla/Riccardo Minasi. (Sony Classical, 88985430862)
Kuuntele Uudet levyt 13.2.2018, toimittajana Kare Eskola.