Hei nuori lukijani! Olen kirjoittanut tämän sinulle, jotta tuntisit paremmin Rasmus Nallen. Hänen avullaan olen oppinut elämästä kaiken olennaisen, kuten pyytämään mustekalalta anteeksi. Kerron kohta tarkemmin. Aikuislukijani! Saat jatkaa lukemista, mutta sinun pitää tehdä se salaa. No, kuka tahansa oletkin, suosittelen sinua hankkimaan käsiisi tai jalkoihisi vanhat Rasmus Nalle -albumit – ne alkuperäiset, jotka julkaistiin Marjatta Kurenniemen hienoina suomennoksina 1970- ja 80-luvuilla.
Minulla oli pienenä kolme unelmaa. Ensinnäkin halusin rakentaa itselleni pahvilaatikosta housut. Toisekseen uskoin lehtien pysyvän puissa syksyllä, jos liimaisin maahan tippuneita lehtiä takaisin oksiin. Kolmas unelmani oli kaivaa niin syvä kuoppa, että saisin itselleni kesäkodin Kiinaan. Kaikki nämä hankkeet epäonnistuivat, mutta ei sillä niin väliä. Pääasia kun on, että yrittää.
Ilman Rasmus Nallea en olisi lähtenyt hulluihin hankkeisiini. Rasmus Nalle, tuo ihana, elämäniloinen, tohinaa täynnä oleva myssypää on sankarini, jonka kaikki seikkailut olen sinua varten lukenut.
Nyt kerron, mitä olen oppinut Rasmus Nallelta ja hänen ystäviltään.
Rasmus Nalle ja ohi mennyt juna
Minulle on supertärkeää, että arkeni sujuu leppoisasti ilman yllätyksiä, omien suunnitelmieni mukaan. Tämä jää usein vain toiveeksi. Melkein joka päivä tapahtuu jotain odottamatonta. Aikaisemmin ahdistuin kauheasti, kun tarkkaan laatimani päivärytmi meni mönkään.
Opin kuitenkin suhtautumaan menetyksiin ja pieleen menneisiin suunnitelmiin uudella tavalla, kun näin, miten Rasmus Nalle suhtautuu epäonneen. Kuten vaikkapa junasta myöhästymiseen.
Rasmus Nalle ei järkyty ja romahda, kun hänen ja ystävien matkasuunnitelmat menevät uusiksi. Hän nimittäin osaa nauttia siitä, mitä jää jäljelle. Jos myöhästyt junasta, voit lukea uutta odotellessasi kirjaa tai ihan vaan fiilistellä raiteita. Rasmus Nalle on opettanut minut katsomaan menetyksen ulkopuolelle ja iloitsemaan siitä, kun kaikki menee ihan pipariksi ja kaurakeksiksi.
Tässä vinkki ensi kesää ajatellen. Jos jäätelöpallosi tippuu maahan, sinulla on vielä vohveli, jonne on saattanut valua hieman herkullista jäätelöä. Jos ei ole edes vohvelia, voit nauttia auringosta.
Surkuttelusta ja ärripurrikiukuttelusta harvemmin syntyy muuta kuin kyyneliä.
Ihailen myös sitä, miten Rasmus Nalle onnistuu kääntämään ongelmalliset tilanteet voitoksi. Kun Nallella on jäänyt ruukku käteen kiinni, niin katso, miten hän onnistuu tienaamaan muutaman lantin tässä kiusallisessa tilanteessa:
Tässä puolestaan Rasmuksen ja kumppaneiden pitää keksiä sirkusyleisölle joku ohjelmanumero. Heillä ei ole mitään kiinnostavaa tarjottavaa, mutta näin syntyy kuin syntyykin kiehtova esitys:
Rasmus Nallen housusuhde
Housut on hankala juttu. Juhliin tarkoitetut housut näyttävät todella hyviltä, mutta eivät välttämättä ole kodikkaan tuntuiset jalassa. Räjähtäneen reikäisissä kotipöksyissä taas ei voi lähteä kouluun tai töihin.
Jos aamulla väsyttää, ei mikään ole kurjempaa kuin nousta ylös ja pukeutua housuihin. Ähräämisen ja aamuhommien jälkeen saattaa tulla tukala olo, kun housut ahdistavat keskivartaloa.
Ilman housujakaan ei voi olla. Jos lähtee ilman housuja kadulle, naapuri voi nauraa tai hälyttää apua.
Kodin ulkopuolella käytettävät, niin sanotut virkahousut, ovat monesti hiostavat, mutta onneksi päivän jälkeen voi pukeutua kotihousuihin. Niissä saa olla reikiä, nukkaa, tahroja ja roikkuvia kohtia. Myös Rasmus Nallen ystävät rakastavat nuhjuisia kotihousuja niin paljon, että jopa juhlapäivänä paras asia on kulkea kuluneissa pöksyissä:
Opin arvostamaan kuluneita housuja nähtyäni tämän kuvan. Sitä ennen ajattelin, että vain virkahousut, ne joihin pukeudutaan koulua, töitä tai juhlia varten, ovat hienot. Rasmus Nallen esimerkki opetti, että mukavasti kuluneet housut ovat kuin leikki parhaan kaverin kanssa: voi olla oma itsensä, eikä tarvitse esittää mitään. Housut tavallaan muuttuvat osaksi sinua.
On ihanaa, kun housuista tulee ystäväsi: hän, jonka kanssa voi vanhentua ja kulua samaan tahtiin. Housuissa on turvallista olla, koska ne ovat vähän niin kuin sinä, tuoksuineen ja kulumineen.
Olisivatkohan ihmiset onnellisempia, jos myös koulussa ja töissä saisi käyttää omia nuhjuisia kotihousujaan? Ainakin kerran vuodessa voisi olla Suomen kotihousupäivä, jolloin kaikki saisivat olla kaupungilla haluamissaan housuissa.
Minulle on ollut hyvin vaikeaa luopua vanhoista housuistani ja mennä ostamaan uusia. Uusien housujen sovittaminen on hikistä.
Siksi pitkitän päätöstä housukauppaan menemisestä ja pidän vanhoja housujani, vaikka niiden rispaantuneista kohdista vilkkuisi takapuoleni. Sitten näin tämän Rasmus Nallen ystävän ja tajusin, miten yksinkertaisella tavalla vanhoista ja mieluisista housuista voi luopua.
Näin yksinkertaista se on! Kun muistat sanoa tämän, housuista tai melkein mistä tahansa rakkaasta esineestä eroaminen helpottuu.
Kallen salaisuudet
Rasmus Nallen luottokaveri Kalle nukkuu paljon, jopa vesiputouksessa. Kalle on myös hirveän pyttipannukeskeinen – aina hiljaisen hetken koittaessa hän ehdottaa paistavansa parit pyttipannut. Lisäksi hänellä on melkein aina kädet taskussa.
Kalle vaikuttaa muita hahmoja vanhemmalta. Tähän viittaa suuren unitarpeen lisäksi Kallen taipumus muistella merimiesaikojaan Biskajanlahdella. Kalle ei pääse koskaan muisteluissaan alkua pitemmälle, koska kukaan ei jaksa kuunnella häntä. Tästä minulle tulee paha mieli.
Ehkä sillä kuitenkin on tarkoitus, ettei Kallen merenkäyntitarinaa koskaan kuulla. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Kalle iskee aika usein silmää lukijalle. Ikään kuin hän tietäisi enemmän kuin muut ja viihtyisi omassa maailmassaan. Ehkä hän haluaa säilyttää salaisuutensa eikä loukkaannu, vaikkei saa suunvuoroa.
Onhan meillä kaikilla omat pienet salaisuutemme. Minulla on se, että tykkään tanssia kotona kylpytakki päällä ja syödä samalla sipsejä.
Ymmärrän myös Kallen halun torkkua, koska vanhan merikarhun elämä saattaa olla välillä hieman raskasta. Rasmus Nallen ja muiden nuorempien sähläämiset veneretkillään voivat olla kokeneelle merenkävijälle väsyttävää seurattavaa. Annetaan siis Kallen pitää salaisuutensa ja nokkaunensa!
Toisinaan Rasmus Nalle ei oikein usko Kallen taitoihin. Eräässä tarinassa seurueelle tulee nälkä, mutta kellään ei ole onkea. Kallella on ehdotus, mutta Rasmus ei näe siinä mitään järkeä. Kaikki ovat ihmeissään, kun Kalle alkaa laulaa rannalla. Mutta kuinka käykään...
Kalojen itkettäminen muistuttaa siitä, ettei koskaan kannata aliarvoida muiden hullun kuuloisia ideoita. Ne saattaavatkin toimia! Kun Rasmus Nallessa ei uskota muiden kavereiden kykyihin, epäilijät saavat kyllä kuulla kunniansa.
Näin puolestaan käy, kun arvioi kävelevän kalan olevan tyhmä:
Palataan vielä Kalleen ja salaisuuksiin. Olen aprikoinut, kuka mahtaa olla Rasmus Nallen isä. Rasmuksella on äiti ja pikkuveli, mutta isästä ei mainita koskaan mitään. Entä jos vastaus löytyy lähempää kuin luulemmekaan? Mitä jos isä on Kalle, vaikka onkin mursu? Tätä emme saa koskaan tietää.
Rasmus Nalle maailmanlopussa
Avaruus päättyy s-kirjaimeen, mutta mihin maailma loppuu? Rasmus Nallessa maailma loppuu yhteen tiettyyn paikkaan.
Mitä tehdä ja kehen turvautua näin hurjassa tilanteessa? Nalle turvautuu Kalleen, joka on häntä vanhempi. Näin olisin itsekin toiminut, koska vanhemmat ihmiset ovat turvallisia ja useimmiten he tietävät paljon asioita. Tosin maailmanlopusta heillä ei taida olla sen enempää kokemusta kuin nuoremmillakaan.
Kalle haluaa ottaa pienet nokoset voidakseen ratkaista näin suuren ongelman. Maailmanlopun mysteeri saadaan selville ennen kuin Kalle ehtii ummistaa silmänsä: joen reunoilla rehottava kasvusto peittää laivasta näkyvyyden eteen. Matka jatkuu, kun laiva mahtuu taas lipumaan eteenpäin. Huh, maailmanloppu ei tullutkaan!
Rasmus Nallen reagointi mahdolliseen maailmanloppuun on sydäntäsärkevää. Hän huokaisee: "Hyvästi kaikki hauskat seikkailut." Ajatteleeko Nalle, ettei hän voi kääntyä takaisin ja jatkaa seikkailujaan vanhoissa ja tutuissa paikoissa? Kenties.
Uusien paikkojen etsiminen on Rasmus Nallen poppoon mielipuuhaa. Tarinoissa käydään niin Pyramidien maassa, Pingonesiassa, Robinson Crusoen saarella kuin Pohjoisnavallakin. Oikeastaan ainoa paikka, jonne Rasmus Nalle toisinaan palaa, on äidin keittiö, jossa odottaa pino pannukakkuja.
Jos saisin opettaa Rasmus Nallelle jonkun asian, se olisi, että seikkailuja löytyy myös omasta pihapiiristä. Aina ei tarvitse lähteä ulkomaille asti löytääkseen jänniä juttuja.
Milloin maailmanloppu sitten tulee? Veikkaan, että Rasmus Nallen maailmanloppu tulee sitten, kun pannukakut loppuvat maailmasta. Mutta jos näin kävisi, niin jäisihän meille sentään hillo!
Rasmus Nalle ja Veturi-Villessä maailmanloppua sivutaan keksintöjen näkökulmasta:
Mitä sinä veikkaat, mikä tulee olemaan maailman viimeinen keksintö? Minun veikkaukseni on sipuli, jota silputessa ei itketä, vaan naurattaa.
Rasmus Nallen radioasema
Rasmus Nallen isoisä on seppä ja jäätelömyyjä. Eräässä tarinassa hän haluaa rakentaa radioaseman. Tämä on yksi suosikkikertomuksistani, eikä vain siksi, että työskentelen itse radiossa.
Ihailen rakennusryhmän ennakkoluulotonta asennetta. Vaikka kenelläkään ei ole hajua, miten radioasema pitäisi rakentaa, hommiin kuitenkin ryhdytään. Alussa ei ole kuin pari onnetonta lautaa.
Minulla oli aiemmin sellainen ongelma, etten uskonut voivani rakentaa oikein mitään, saati sitten radioasemaa. En luottanut riittävästi kykyihini.
Rasmus Nallen esimerkki muistuttaa, että unelma voi toteutua, vaikka homma pitäisi aloittaa tyhjästä. Eikä kaikkea tarvitse tehdä yksin: kun minä hoidan naulat, sinä kannat laudat.
Radioaseman valmistuttua isoisä tajuaa, ettei kylässä ole yhtään radiovastaanotinta. Kukaan ei kuulisi lähetystä, vaikka sellainen tehtäisiin. Tämäkään ei lannista Rasmus Nallea: hän päättää rakentaa myös vastaanottimen. Jää epäselväksi, toimiiko laitteista lopulta mikään.
Tämä ei ole ongelma. Rasmus Nalle ystävineen pitää eloisan konsertin radioasemalla, ja muutamat kylän asukkaat kerääntyvät kuuntelemaan härvelin ääreen.
Minua ilahduttaa, ettei Rasmus Nalle missään kohtaa luovuta, vaikka työ näyttää monta kertaa tuhoon tuomitulta. Myös se on hienoa, että Nallen porukka konsertoi, vaikka kuulijoita on vähän. Yhdessä oleminen on tärkeämpää kuin laskea, kuinka paljon yleisöä on tullut paikalle.
Rasmus Nallen ulkonäköpaineet
Se, mikä minua hieman ihmetyttää, on Rasmus Nallen ja hänen ystäviensä suhtautuminen liikakiloihin. Hyvin monessa tarinassa joku hahmo murehtii ylipainoaan tai sitten huomauttaa toiselle painonnoususta. Yhtä hahmoa kutsutaan Läski-Oskariksi. Tämä on mielestäni epäkohteliasta.
Kukaan ei sinänsä puhu liikakiloista tarinoissa ilkeästi, mutta kenties pelkästään asiasta muistuttaminen saattaa loukata jonkun tunteita.
Minusta tuntuisi myös omituiselta nähdä Rasmus Nallen hahmot laihoina. Heidän kuuluu olla hieman pyöreitä, koostuuhan heidän ravintoympyränsä lähinnä pannukakuista ja pyttipannusta.
Ymmärrän ruokailutottumuksista huomauttamisen ainoastaan tarinassa, jossa haikara yrittää syödä Rasmus Nallen rakentaman talon. Toisen taloa ei nimittäin saa syödä, se on töykeää.
Mutta rakas Nalle ja ystäväsi, pidän teistä sellaisina kuin olette. Pysykää pulskina, jos teidän on hyvä olla niin!
Rasmus Nalle kuninkaana
Rasmus Nallen väki ei viihdy liian hienoissa housuissa, mutta ei myöskään liian hienoissa paikoissa. Parhaiten he viihtyvät vaatimattomalla Mary-laivallaan, joka on nimetty Rasmus Nallen äidin mukaan.
Eräässä tarinassa Rasmus houkutellaan kuninkaaksi. Aluksi kaikki näyttää arvokkaalta ja kimaltelevalta. Korujen ja kruunujen lisäksi Rasmus Nallea ja hänen kavereitaan hemmotellaan pannukakuilla, joita on tarjolla ympäri vuorokauden. Niitä ja pyttipannua löytyy jopa lattioilta.
Herkuttelun ohessa sankariamme alkaa vaivata kuninkaana olemiseen liittyvät kysymykset. Hän ei tiedä, miten kuninkaan kuuluisi hallita. Nalle pähkäilee asian niin, että kuninkaan perustehtävät ovat ajatteleminen ja juoksentelu pylväshallissa. Kansalaiset arvostavat sitä, että heidän uusi kuninkaansa ajattelee. Mutta kuninkaan mieli synkkenee.
Lopulta Rasmus Nalle käy eroneuvottelut ja luopuu vallasta, koska hän ei kestä seuraelämää. Tarkoittaako tämä sitä, ettei Nalle välitä muista? Ei.
Kuninkuus on vaan liian raskasta hänelle. Rasmus Nalle on tärkeä muille ilman kuninkaan viittaa. Johtaminen ei sovi kaikille. Nalle tekee reilusti ja ehdottaa uudeksi kuninkaaksi kaljua Kassu-lääkäriä, jota vastuulliset työt kiinnostavat enemmän. Näin kansalaiset saavat samalla uuden kuninkaan.
Rasmukselle riittävät Mary-laiva, yllättävät kohtaamiset ystävien kanssa matkoillaan ja pannukakkukarkelot hyvässä seurassa. Kuninkaana hänen pitäisi jäädä kökkimään linnaansa liian hienojen esineiden keskelle.
Tietyllä tavalla Rasmus Nallella on sitoutumiskammo, jolle hän ei voi mitään – seikkailuja rakastavan Nallen veri vetää merille.
Kukaan ei valita Rasmus Nallelle siitä, että tämä olisi hyljännyt heidät julmasti tai olisi ollut liian kauan poissa. Tämä johtuu siitä, että Rasmus on mukava tapaamiaan ystäviään kohtaan.
Kun ystävien välillä vallitsee luottamus, kenelläkään ei ole tarvetta muistuttaa, kauanko edellisestä tapaamisesta on kulunut aikaa.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kohteliaisuuksien lisäksi Rasmus Nalle osaa olla välillä töksäyttelevä ja tiuskiva. Kun hänellä on hommat pahasti kesken, hän saattaa tokaista näin, kuten alla näet. Ehkei tällainen käytös sovi kuninkaalle?
Rasmus Nalle ja rakkaus
Kaikki merkit viittaavat siihen, ettei Rasmus Nalle aio elellä loppuelämäänsä Mary-laivan kannella kamujensa kanssa. Nallen elämässä on nimittäin rakkaus! Hänen nimensä on Karhuprinsessa Ursula. Ursulan kanssa Rasmus aikoo perustaa perheen.
Missään tarinassa Rasmus ei ole Ursulan ja perheensä kanssa. En kuitenkaan tahdo uskoa, että Nalle puhuisi naimisiin menemisestä ja perheen perustamisesta vain lämpimikseen.
Mutta millaistahan heidän elämänsä olisi? Muuttaisiko Ursula Mary-laivalle? Säilyisikö Rasmuksen kaveriporukka samana? Olisiko heillä aikaa yhtä huimapäisille seikkailuille?
Tätä voi vain arvailla. Mutta siitä olen aivan varma, että Rasmus Nalle olisi maailman paras isä. Minä vain tiedän sen.
Rasmus Nallen tunteet ja anteeksi pyytäminen mustekalalta
Rasmus Nallella ja hänen ystävillään on hyvät käytöstavat. He tekevät eräässä kertomuksessa itselleen hatut vain siksi, että pääsevät sanomaan hattua nostaessaan toisilleen: "Hyvää päivää!"
Yksi Rasmus Nallen perusajatus on, ettei kaveria jätetä yksin. Itkuisia ja yksinäisiä mennään aina lohduttamaan. On ihailtavaa, kuinka mutkattomasti Rasmus Nalle kohtaa surullisia kavereitaan.
Itselläni on se vika, että saatan jäädä miettimään liian pitkään, uskallanko mennä häiritsemään surevaa. Sitten kun olen aikani aprikoinut, sureva onkin jo ehtinyt lähteä pois tai tilanne mennä ohi.
Rasmus Nalle muistuttaa, että on parempi käydä heti toimeen kuin jäädä pohdiskelemaan erilaisia lähetymistapoja ja sitä, mikä mahdollisesti saattaa loukata ihmistä, joka on itkuinen.
Rasmus Nallessa itketään paljon. Ylipäänsä hahmot näyttävät tunteensa avoimesti. Robinson Crusoen saarelle päästyään Rasmus Nalle puhkeaa kyyneliin, kun saa kuulla Crusoen kuolleen. Nalle jatkaa suremista, vaikka tajuaa Crusoen kuolemasta kuluneen jo yli sata vuotta. Tämä on tärkeä muistutus.
Kukaan ei voi arvostella suremisesi syytä, vaikka se olisikin vähän hassu. Kuten Rasmuksen esimerkki osoittaa, itkeä voi vaikka 40000000000000017 vuotta sitten kuollutta, jota ei olisi itse tuntenut. Tuossa alla Rasmus kavereineen itkee kiinan kielelle. Myös kiinalle saat halutessasi itkeä. Pääasia, ettet jää pitämään tunteita sisällesi.
Rasmus Nalle muistaa myös aina pyytää anteeksi. Eräässä lyhyessä tarinassa Rasmus Nalle heittää kiviä veteen. Yksi kivistä osuu mustekalaa päähän. Arvostan sitä, että Nalle pyytää anteeksi, vaikkei mustekala osaa suomea.
Tästä tarinasta opin, että on aina parempi pyytää varmuuden vuoksi anteeksi, kunhan se tulee sydämestä. Jos jossain vaiheessa elämääni onnistun satuttamaan mustekalaa tai loukkaamaan sen tunteita, aion pyytää anteeksi.
Olemme nyt lopussa, rakas lukijani. Kun olin kahlannut kaikki Rasmus Nallet läpi ja saanut viimeisen albumin päätökseen, minulle tuli kauhea ikävä. Kyyneleet eivät tulleet silmiini juomani soodaveden takia, vaan kaipauksesta Rasmuksen maailmaan. Kuten eräs oravapariskunta sanoo Rasmus Nallesta ja hänen kavereistaan: "Onpa siinä muhkea seurue!"
Toivottavasti sinä pääset lukemaan näitä samoja muhkean seurueen tarinoita. Jos lukemisen lopussa tulee itku, niin muista: tarinat voi aloittaa aina alusta!
