Helmikuun 14. päivänä ristiriidat raastavat Katarinaa. Punakaarti on tehnyt uuden kotietsinnän Ainolaan. #musiikinkevät1918
Laskiaistiistaina 12. helmikuuta tuntemattomat punakaartilaiset tunkeutuivat Ainolaan etsimään aseita. Seuraavana päivänä kuusi punakaartilaista tuli säveltäjä Jean Sibeliuksen kotiin uudelleen. Tällä kertaa tarkastamaan elintarvikkeita. Katarina Sibelius, 15-vuotias koulutyttö pohtii päiväkirjassaan ristiriitaisia ajatuksia...

"Kunnioitan itseäni viime kesänä yhdessä asiassa. Nim. pysyin Pytyn kera aina lunkina. Nyt tunnen, että jos joutuisin samanlaiseen asemaan, käyttäytyisin päättömästi.
Kessi kirjoitti. Kalliala on kaatunut.
Tuntuu niin omituiselta, että kuolema sillä tavoin tuli ikään kuin lähemmäksi.
Onnellinen Briti menee ambulanssiin. Kadehdin sitä.
Eilen piti 6 punakaartilaista täällä elintarviketarkastuksen.
Nyt tuntuu kaikki taas synkältä. Luin eilen tiedonantoja. Tahtomattani kallistan silloin korvani sen valheille ja rupean ajattelemaan voisiko punakaartilaisten asia sittenkin olla oikea.
Mutta sitä se ei voi olla. Ei hyi – kuinka olen sellaista voinut ajatellakaan. Murhaaminen ja verenvuodatusko oikeata? Kyllä silloin ovat kaikki käsitteet nurin.
Onnettomat harhaanjohdetut ihmisparat! Jumala teitä auttakoon, jos saatte vallan käsiinne."
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 16. helmikuuta.- Lue myös mitä isä Jean Sibelius kirjoittaa 14. helmikuuta.
Lähteet
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?