Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Yleisön toiveista, arkiston aarteista – radiodraamatoiveita ystävänpäivään

Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen, taustalla kuunsilta järvellä.
Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen tähdittävät kuunnelmaa Kuunsilta. Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen, taustalla kuunsilta järvellä. Kuva: Yle kuunnelmat

Helmikuun kuuntelijatoiveissa seikkaillaan, jännitetään ja rakastetaan. Kauko Helovirta vie Majuri Marraksena kuulijat poliittisiin selkkauksiin Ylä-Safaniin. Tauno Palon ja Eeva-Kaarina Volasen tähdittämässä kuunnelmassa herätellään henkiin rakkaus vuosikymmenten takaa. Olavi Susikoski selvittää kauppaneuvoksen rouvan murhaa ja Laura Tervonen näyttelijättären kuolemaa. Vahtosen vanha murhamysteeri herätetään eloon kuunnelmassa Vahtonen muistoissamme.

Hella Wuolijoen kirjoittama ja ohjaama kuunnelma Kuunsilta (1951) kertoo miehen ja naisen uinuneesta rakkaudesta. Opiskelijajuhlien päätteeksi nuori mies kysyy kuunsillalle lähtijöitä, ja mukaan rohkaistuu vain kaino, valkopukuinen tyttö. Muut seurueessa pitävät kaksikon päähänpistosta hulluna, mutta yöllisellä uinnilla on naisen elämään mittaamattoman suuri merkitys. Hän seuraa miehen elämää sivusta. Vuosikymmenten jälkeen, leskeksi jäätyään nainen rohkaistuu lopulta ottamaan yhteyttä vuorineuvos Rambergiin, joka hädintuskin enää muistaa kuunsillan pikku-Pepiä. "Kaikki nämä vuodet olen rakastanut teitä", tunnustaa nainen, joka soittaa kaukorakkaudelleen 26 vuotta myöhässä. Pääosia tulkitsevat Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen.

Hella Wuolijoki kirjoitti näytelmän aliaksellaan Juhani Tervapää. Ohjaaja Matti Kassila ihastui kuunnelmaan ja ohjasi siitä elokuvan Tyttö kuunsillalta (1953). Siinä pääosia näyttelivät Ansa Ikonen ja Joel Rinne. Kuunnelma on pysyvästi ja ladattavissa Areenassa.

Vallankumous Ylä-Safanissa (1962) kertoo Majuri Marraksen seikkailusta pienessä pohjois-afrikkalaisessa valtiossa. Suomalainen sotaveteraani on safarimatkalla, kun samaan lentokoneeseen noussut presidentti yritetään saada hengiltä. Seikkailun pääosissa kuullaan Kauko Helovirta (1924 –1997) ja Tiina Rinne (s. 1929), jotka näyttelivät yhdessä myös Kotikatu-sarjassa Mäkimaan pariskuntaa vuosina 1995–1996.

Näyttelijät Tiina Rinne ja Kauko Helovirta, taustalla pienlentokone.
Ylä-Safanissa seikkailevat Tiina Rinne ja Kauko Helovirta. Näyttelijät Tiina Rinne ja Kauko Helovirta, taustalla pienlentokone. Kuva: Yle kuunnelmat,Kauko Helovirta,Tiina Rinne


Kuuntele kaikki jaksot tästä.

Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja: Kuolleessa kaupungissa kummittelee (1971) on viimeinen Yleisradion tekemä Korkki-Lippos -kuunnelma. Kuolleessa kaupungissa kummittelee -niminen seikkailukertomus on ilmestynyt Aarne Haapakosken (Outsider) kirjoittamana jo vuonna 1951. Voimme siis uskoa kuunnelmankin olevan Aarne Haapakosken käsialaa. Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava on arvostellut 1970-luvulla toteutettua kuunnelmaa kovin sanoin turhanpäiväiseksi uudelleenlämmittelyksi, mutta jokainen Korkki-Lippos -kuunnelmien ystävä voi itse arvoidia, millainen lisä tämä jännityssarja on aiempiin 1950- ja 1960-luvuilla julkaistuihin seikkailuihin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä kauniita ja katalia naisia Kuolleessa kaupungissa ainakin riittää. Kuunnelma on pysyvästi Areenassa.

Näyttelijät Aimo Tepponen ja Seppo Kolehmainen kuvituskuvassa kuunnelmaan Kuolleessa kaupungissa kummittelee.
Kuolleessa kaupungissa kummittelee -seikkailun pääosia näyttelevät Aimo Tepponen ja Seppo Kolehmainen. Näyttelijät Aimo Tepponen ja Seppo Kolehmainen kuvituskuvassa kuunnelmaan Kuolleessa kaupungissa kummittelee. Kuva: Yle kuunnelmat,Kalle-Kustaa Korkki,Pekka Lipponen,Outsider,Seppo Kolehmainen (poliisiylijohtaja),Aimo Tepponen


Kuuntele koko sarja tästä.

Kirjailija Olavi Linnus (1914–2000) loi suuren suosion saanen sankarin, osastopäällikkö Tauno Vahtosen, joka on ratkonut murhamysteerejä useissa radiokuunnelmissa erityisesti 1960-luvulla. Olavi ja Tuulikki Linnus ovat kirjoittaneet suositun Vahtonen -sarjan tuoreimman murhamysteerin Vahtonen muistoissamme (1977), jossa otetaan uudelleen käsittelyyn eräs Vahtosen uralle osunut kuolemantapaus. Pääosissa ovat Per-Olof Siren ja Ansa Ikonen. Kuunnelma on pysyvästi Areenassa.

Kuunnelman Vahtonen muistoissamme -näyttelijöitä.
Vahtosta muistelevat Ritva Vepsä, Ansa Ikonen, Olavi Linnus ja Maija-Liisa Soinne. Kuunnelman Vahtonen muistoissamme -näyttelijöitä. Kuva: Yle kuunnelmat


Kuuntele kaikki jaksot tästä.

Toinen rakastettu rikostutkija on Olavi Susikoski. Mauri Sariolan (1924 –1985) dekkariin perustuva Viimeinen pari ulos (1981) pitää kuulijansa jännityksessä tarinan loppuun asti. Kuunnelman kantavia ääniä ovat Risto Aaltonen, Pertti Palo, Tea Ista ja Tiina Rinne. Kuunnelma on pysyvästi Areenassa.

Kuvituskuva kuunnelmaan Viimeinen pari ulos.
Johtolankoja etsivät Risto Aaltonen ja Martti Pennanen. Kuvituskuva kuunnelmaan Viimeinen pari ulos. Kuva: Yle kuunnelmat,Olavi Susikoski


Kuuntele kaikki jaksot tästä.

Vainaja Elävässä arkistossa (2008) tuo Laura Tervosen (Ritva Valkama) Elävän arkiston aineistojen ääreen. Hänen ystävänsä antikvariaatinpitäjä, entinen komisario Salmi (Aarre Karén) tarjoaa jännityskirjallisuutta janoavalle Tervoselle luettavaksi näyttelijätär Mirjami Salon elämänkertaa. Käy ilmi, että näyttelijätär on juuri kuollut. Kuunnelma on Areenassa 1.2.2019 asti.

Näyttelijät Aarre Karén (roolinimi Jukka Salmi) ja Ritva Valkama (roolinimi Laura Tervonen) Radioteatterin Vainaja-kuunnelmasarjassa
Vainaja-kuunnelmissa pääosia näyttelevät Aarre Karén ja Ritva Valkama. Näyttelijät Aarre Karén (roolinimi Jukka Salmi) ja Ritva Valkama (roolinimi Laura Tervonen) Radioteatterin Vainaja-kuunnelmasarjassa Kuva: Päivi Bourdon / Yle Kuvapalvelu Aarre Karén,Aarre Karén,Ritva Valkama,1994 (musiikkikappale),Vainaja-sarja,Vainaja (kuunnelma),Vainaja elävässä arkistossa

Yleisötoiveita kuunnelmajulkaisuista otetaan vastaan monia kanavia pitkin: sähköpostitse, sosiaalisen median kautta ja näihin artikkeleihin lähetetyistä kommenteista. Lähetä meille oma toiveesi: elavaarkisto@yle.fi. Radiodraamajulkaisut jatkavat jatkossakin yleisön kuuntelua herkällä korvalla.

Vanhojen kuunnelmien ystävät voivat hakea samanhenkistä seuraa esimerkiksi Facebook-ryhmästä Vanhat radion jännityskuunnelmat.

Keskustele