Lola Odusoga on viimeinen Miss Universum -kisoissa kärkikolmikkoon yltänyt suomalainen. Nykyään Odusoga kouluttaa missiksi ja malliksi haluavia. Tärkein neuvo on oppia tuntemaan itsensä.
Lola Odusoga valittiin Miss Suomeksi ja Miss Universumin toiseksi perintöprinsessaksi vuonna 1996, vasta 18-vuotiaana. Jo silloin hän piti omina vahvuuksinaan lavaesiintymistä ja itsevarmuutta.
Samoja ominaisuuksia hän opettaa nyt missinurasta haaveileville tytöille. Kaikki perustuu omien heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamiseen.
Odusogan mukaan joillekin on aluksi vaikeaa olla ylipäätään esillä omana itsenään.
– Jos lähtee kauneuskilpailuihin täytyy olla todella sinut itsensä kanssa. On vihonviimeistä lähteä hakemaan itsevarmuutta siitä, että menee uikkareissa jonkun eteen arvosteltavaksi.
Jos lähtee kauneuskilpailuihin täytyy olla todella sinut itsensä kanssa.
Menestys missikisoissa on tarkoittanut sitä, että Odusoga on ollut julkisuudessa yli puolet elämästään. Aina jatkuvan tarkkailun alaisena oleminen ei ole ollut helppoa.
– On vastuu siitä mitä tekee, mitä sanon ja missä liikun. Silloin kun olen vapaalla haluan olla vapaalla. Aina ei jaksa jakaa nimmareita ja jutella ihmisten kanssa heidän elämästään.
Suomessa eikä maailmalla tarvitse olla enää 45-kiloinen tehdäkseen mallinhommia.
Odusoga tekee muiden töiden ohella edelleen myös mallinhommia – itse asiassa enemmän kuin aikoihin.
– Suomessa eikä maailmalla tarvitse olla enää 45-kiloinen tehdäkseen mallinhommia.
Katso Lola Odusogan koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa. Juontajina Susanna Laine ja Jussi-Pekka Rantanen.
Lisää ohjelmasta
- Talousbloggaaja patistaa vanhempia antamaan lapsille viikkorahaa: "Kotitöiden tekeminen ei pitäisi olla rahan saamisen edellytys"
- Susanna Laine arvostaa uutismiesten rohkeutta heittäytyä: "Puoli seiskan sohvalla voi tapahtua mitä tahansa"
- Ylen uutisankkurit Puoli seitsemän juontajiksi – Matti Rönkä: “Olo on kuin urheilijalla seurasiirron edellä”
- Suosikkijuontaja Ella Kanninen tekee paluun Mikko Kekäläisen rinnalle Puoli seitsemän -ohjelmaan
- Puoli seitsemän uudistuu – Mikko Kekäläinen saa uuden juontajaparin marraskuussa
- Sukupuolensa korjannut entinen oppilas havahdutti kirjailija Tommi Kinnusen – osaako hän opettajana tukea kaikkia oppilaita