Hyppää pääsisältöön

Biisiesittelyssä Domino: Saara Aallon toinen UMK-biisi on rakkaudentäyteinen voimaballadi

Saara Aallon toinen UMK-kappale on mahtipontinen ja kuulostaa Euroviisuilta, kuten edeltäjänsä.

Saara Aalto

Saara Aallon toinen UMK-kappale Domino on julkaistu. Uusi biisi on rakkaudesta kertova voimaballadi, joka on höystetty perinteisellä elektropopilla.

Sanoituksissa käsitellään rakastumiseen kuuluvaa täydellistä hullaantumista toiseen ihmiseen. Vaikka mitä tapahtuisi, kappaleella pysytään oman kumppanin vierellä.

Domino kulkee kolmen minuutin ajan vuoristorataa. Se alkaa pienieleisesti Aallon huokailevalla laululla, jonka jälkeen biisi lähtee nousemaan kohti kertosäettä. Kertosäkeen jälkeen säkeistö lähtee jälleen huokaillen aallonpohjalta nousemaan kuin Antti Tuisku ladulla mäkiä.

Domino ikään kuin säkeistöjen aikana lataa itseensä energiaa, joka vapautuu voimakkaassa kertosäkeessä. Kappale noudattaa määrätietoisesti hyväksi havaittuja valtavirapopin kaavoja. Domino ei lähde revittelemään sävellyskikkailulla, mutta sen nostatuksiin on ladattu jopa edeltänyttä Monsters-kappaletta enemmän voimaa.

Dominon taustat ovat kohtalaisen karsitut, mikä antaa kappaleelle tilaa hengittää. Nostatuksia säestää trooppiset lyömäsoittimet, kertosäkeitä tehostetaan valaan ääntä muistuttavalla efektillä ja lopussa kuullaan vähän jousisoittimia.

Väliosan mahtipontista nostatusta tehostetaan dramaattisella jousisektiolla. Kappaleen kliimaksiksi muodostuu juuri kyseinen nousu viimeiseen kertosäkeeseen. Samalla kuullaan vielä modulaatio, kuten viisuissa asiaan kuuluu.

Domino on lopulta hyvin samankaltainen viisubiisi kuin viime perjantaina julkaistu Monsters. Etukäteen kappaleilta olisi odottanut suurempaa vaihtelua. Uusi Domino-kappale jää tavanomaisuudessaan nopeasti Monstersin tanssipopin tamppaamaksi.

Kappaleen taustalla on vankkaa euroviisuosaamista, kuten edellisellä Monsters-biisillä. Biisin tuotanto- ja sävellystiimissä on ollut mukana Thomas G:son, joka vastasi vuoden 2012 Euroviisujen Loreenin esittämästä voittajakappaleesta Euphoria.

Saara Aallon kolmas UMK-kappale julkaistaan ensi perjantaina. Uuden musiikin kilpailu käydään 3. maaliskuuta, jolloin esitykset nähdään sellaisina kuin ne Euroviisuissakin toteutettaisiin. Tapahtumassa esiintyy Aallon lisäksi ainakin Spice Girlsistä tuttu Melanie C.

Lisätietoa löytyy Uuden musiikin kilpailun sivuilta.