Hyppää pääsisältöön

Routa – ilmaista työvoimaa

en bänk i en snötäckt trädgård
Puutarha talvihorroksessa en bänk i en snötäckt trädgård Kuva: Yle

Katson kateellisena englantilaisia puutarhaohjelmia tai luen Etelä-Ruotsin kukoistavista puutarhoista. Onko sulaa hulluutta yrittää viljellä jotain pohjoisemmilla leveysasteilla? Onko se tuulimyllyjä vastaan taistelemista?

Mutta ajatella, että pohjoisesta ilmastostamme on hyötyä ja on kikkoja, joilla kasvit saa kasvamaan, vaikka olosuhteet eivät olekaan kaikkein suotuisimmat. Paksun lumipeitteen ansiosta kasvit eivät palellu talvella. Lumi on kuin peitto multapenkkien päällä ja suojelee niitä kylmyydeltä ja kuivumiselta.

Autoilijat ja puutarhan omistajat eivät katso routaa suopein silmin, sillä silloin kun routa sulaa keväällä, tiehen syntyy kuoppia ja asvalttiin halkeamia. Routa liikkuu ja kääntää maata.

Puutarhan omistajalle siitä on hyötyä, koska maa täytyy joka tapauksessa kääntää keväisin. Routa on ilmaista työvoimaa, kun se ilmastaa maan keväällä. Vaikka se ei tee työtä kokonaan, siitä on silti apua.

On tietysti vaikeuttavia olosuhteita. Jos talvi on vähäluminen, kasveja uhkaa pakkaskuivuminen. Se tarkoittaa, että aurinko lämmittää paljaita oksia ja kosteus haihtuu. Myös tuulella on sama negatiivinen vaikutus, vaikka on pilvistä. Kun maa on jäässä, kasvit eivät saa vettä juurien kautta ja kasvi kuivuu. Jos on lunta mutta ei routaa, vesimyyrillä on juhlaa.

Leif Blomqvistillä, jolla on taimisto Lepplaxissa Pohjanmaalla, on hallussa pohjoisen ilmaston kikat. Kohopenkit varmistavat, ettei kosteutta ole liikaa ja penkit pysyvät kuohkeampina. Vanha sananparsi sanoo, että kohopenkillä voittaa yhden kasvuvyöhykkeen verran.

Leif Blomqvist
Puutarhuri Leif Blomqvist. Leif Blomqvist Kuva: Yle

Mitä pitemmälle pohjoiseen mennään, sitä enemmän pyritään luomaan suotuisia olosuhteita. Toinen tapa lisätä lämpömäärää ja pidentää kasvukautta on rakentaa suojaava aita. Jos aidan maalaa tummalla värillä, muodostuu mikroilmasto, jonka mahdollistaa sadon kypsymisen. Lämpömäärä kasvaa, kun aita heijastaa lämpöä. Muuri on hyvä samaan tarkoitukseen, koska se säteilee lämpöä yölläkin.

Strömsö

Ruudussa

Strömsö Instagramissa