Hyppää pääsisältöön

Innostunut, stressaantunut, kyyninen vai uupunut opiskelija – Testaa kuka sinä näistä olet

Animaatiohahmoissa innostunut, stressaantunut, kyyninen ja uupunut opiskelija.
Animaatiohahmoissa innostunut, stressaantunut, kyyninen ja uupunut opiskelija. Kuva: Yle / Laura Rahinantti Abitreenit

Opiskelijat voidaan jakaa neljään ryhmään kouluhyvinvoinnin mukaan: innostuneisiin, stressaantuneisiin, uupuneisiin ja kyynisiin. Ryhmät eroavat toisistaan esimerkiksi siinä, miten opiskelijat suhtautuvat opiskeluun ja epäonnistumisiin. Erilaiset opiskelijat tarvitsevat myös erilaista tukea opintoihinsa. Tee testi ja selvitä, mitä opiskelijatyyppiä sinä vastaat eniten.

Valitse väittämistä se, joka kuvaa parhaiten sinua. Tulos kertoo, mitä tyyppiä vastauksesi muistuttivat eniten ja antaa vinkkejä opiskeluun. Muista, että tulokset eivät ole pysyviä! Opiskelijat voivat liikkua ryhmästä toiseen ja kuulua myös useampaan ryhmään samaan aikaan.

Testi on tehty FinEdu ja Mind the Gap tutkimusprojektin tulosten pohjalta, mutta sen tulos on suuntaa-antava. Abitreenit selvitti tutkimusryhmään kuuluvalta psykologian ja kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Arolta, mistä erilaisissa opiskelijatyypeissä on kysymys. Lue koko artikkeli.

Paineessa

Abitreenit

Seuraa Abitreenejä Instagramissa: @abitreenit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit