Helmikuun 23. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola juhlii hetken ja kuvittelee, että on rauha. #musiikinkevät1918
Talvella 1918 Väinö Pesola oli 32-vuotias filosofian ja sävellyksen opiskelija, Helsingin Työväenyhdistyksen Mieskuoron ja Sekakuoron johtaja sekä Työmies-lehden musiikkiarvostelija. Sisällissodan alkaminen tammikuun lopulla mullisti pääkaupunkilaisten elämän, myös Pesolan. Silti hän yritti jatkaa opintojaan ja elää - edes hetken - kuin sotaa ei olisi ollutkaan.
"Heikki Ojansuu kiusallisena. Pariisissa.
Sain osittaiset reput. Neljä vastausta oli ihan oikein, kolmeen oli heikosti vastattu. Näistä oli lauseanalyysissä 2 virhettä. Ojansuu arveli: ”Näissä ei ole saanut olla muuta kuin yksi virhe. Tulkaa uudestaan.”
Olen yliopistossa kaikkiaan saanut kolmet reput. Näistä on Ojansuu antanut kahdet.
On siis minun suhteen retour-mies hauskuudestaan ja toverillisuudestaan huolimatta. Olen koko jatkuvan lukemisen suhteen nyt sotakannalla, mutta täytynee alistua!
Illalla olimme Ainon kanssa Pariisissa: juhlimme, ehkä paremmin minä, neljää asiaa. Ainon paranemista, eli vapauteni saamista, sunnuntaista nimipäivääni, tentin osittaista läpimenoa ja sitä, että sain tutkittavaksi ensimmäisen yleisölle pian tarjottavaksi tulevan ensi-sävellykseni Elegian korrehtuurin.
Se painetaan Tukholmassa. Kansilehti on yksinkertaisen vaatimaton, mutta silti aistikas, painos on selvä, hinta 3 mk.
Vähän kiusallisessa asemassa olen sen takia, että kansilehdelläkin on merkittynä omistus Margareetalle. Hänhän on nyt kihloissa toisen miehen kanssa. Se tekee usein ihmiset uteliaiksi ja palauttaa minulle mieleen tuon raskaan katoamisen, epätoivoisen suhteen ihanaan Margareeteen.
Luultavasti pyyhin omistuksen pois kansilehdestä. Sisällä olkoon jo kohteliaisuudenkin takia.
Pariisissa päätettiin koettaa eläytyä rauhan aikaiseen kapakka-illusioniin. Alussa se oli vaikeata. Huone oli kylmä, vähän väkeä, ruoka huonoa, ei voita, ei maitoa.
Mutta kun saatiin verhot alas, pieni somakupuinen sähkölamppu palamaan, kun ympärillämme lisääntyivät ruotsalaisaristokratian edustajat, venäläisen upseeriston hienot piirteet, heidän naistensa runollisen sievät vartalot, kun orkesteri alkoi viritellä intohimoisen uuvuttavia, kiehtovia säveliä, unohdimme raskaan maailman.
Nautimme vain hetken yltäkylläisestä rauhantunteesta, muistot palautuivat leppoisan rauhan aikaan, jolloin kaikkien huulilla oli hymy, joka katseessa säde, jolloin vilkkaan puheensorinan keskellä kaikki pursui toiverikasta, yltäkylläistä elämää.
Istuimme aina 8:n asti. Keskustelimme paljon tragediastamme, joka nyt voitettuna on kuin kyynelkatseisen impyen surunvoittoinen hymy, kuin syksyntummaa sadetta uhkaavien pilvenharso iltaruskoisella taivaalla.
Aino lausui paljon kauniita ajatuksia: miksi pitää niin hyvän, niin epäitsekkyyteen kauniiseen rakkauselämään altiin mielen joutua näin raskaisiin koettelemuksiin?
Aino ansaitsisi jalon, lämminsydämisen kauniisti tuntevan nuorukaisen suurella rakkaudella. Kohtalo ei ollut määrännyt, että minä, jota Aino kutsuu kalliimmaksi rakastajistaan, olisin voinut, tahtonut tehdä Ainon onnelliseksi.
Suokoon Jumala Ainon vielä löytää mahdollisimman täyteläinen pari."
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 25. helmikuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
