Helmikuun 25. päivänä Martti Johannes Siirala on juuri palannut Suomenlahden saarista, missä hän on ollut ambulanssilääkärinä etsimässä haavoittuneita. #musiikinkevät1918
Helmikuun lopulla Martti Johannes Siirala kuvaili päiväkirjassaan seikkaperäisesti usean päivän retkeä, jolla hän oli mukana Punaisen Ristin ambulanssilääkärinä. Ambulanssit olivat hevosvetoisia rekiä, ja matka suuntautui Suomenlahden saariin, jään, lumen ja pakkasen keskelle.
"Meidän "valkoistemme" asema koko maassa paranee vain päivä päivältä. Ja niistä minun oikeastaan tässä pitäisikin nyt tavallista enemmän kertoa, vaikka olen hieman kahden vaiheilla, minkä verran uskallan paperille panna.
Torstai-aamuna (21.2.) klo 1/2 7 läksin minä näet erään ambulanssin mukana Porvoon saaristoon hevosilla haavoittuneita etsimään ja tapaamaan.
Johtajana retkellä oli tohtori August Elmgren, nenä ja korvaspesialisti, reilu ja reipas mies. Toisena lääkärinä minä. Kolmantena William Kerppola. Neljäntenä Taneli Walle. Välskärinä Aalto. Hoitajattarina neidit Anna-Liisa Höckert, eräs Tallberg (Julius Tallbergin tytär), eräs Tallqvist ja eräs Löman, apuna vielä neiti Rosqvist ja tohtorinna Wegelius. Kaksi tottunutta kuskia Tallbergilta. Viisi hevosta. Siinä kokoonpano.
Noin 12-14° pakkasessa, kauniina aamuna, Kerppola ja minä samassa reessä ajettiin ensin Pohjoissatamassa jäälle. Siinä tiedustivat vahdit keitä ollaan ja minne matkalla, mutta vastauksen saatuaan laskivat ohitseen.
Sivuutettiin Korkeasaari, samoin Brändö (= Kulosaari), Aino Ackten huvila Turholmen, Botbyn lahti ja Linnais sekä eräs Kansakoulu. Sen pihalla taasen tavattiin punaisten vahdit, joista kuitenkin suuremmitta mutkitta selviydyttiin. Tultiin niin lopulta Husön taloon, jossa juotiin kahvit voileipien kera.
Sitten lähdettiin painumaan meren jäälle päin. Painuttiin ensinnäkin Mölandiin, jonne vielä osan matkaa riitti tietä. Sitten oli koko päivä ajettava umpea.
Aikomus oli ensin pistäidä Svarta Hästenillä, mutta kun jää ei kannattanut, painuttiin aluksi Korpholmiin. Siellä saatiin selville että sekä Kråmaröarna että Svarta Hästenillä oli kaikki kunnossa. Ei haavoittuneita eikä sairaita.
Niinpä jatkettiin matkaa Skyttenskäriin. Sieltä saimme – tosin vasta kauan isännälle selitettyämme keitä oikeastaan olimme – esille ensimmäisen sairaamme, erään herra Degerholmin, Tervakoskelta.
Sitten kammettiin Löparön kartanoon, jossa myöskin tavattiin yksi jalkansa ratsastaessaan pahasti palelluttanut valkokaartilainen, Stjernvall. Lähiseudulta korjattiin lisäksi keuhkokuumeinen Malinen Kotkan puolesta.
Muu ambulanssi yöpyi taloon. Allekirjoittanut sen sijaan läksi sisar Ruinin kanssa, joka pahimmillakin retkillä on näemmä ollut porvoolaisten tukena ja turvana, edelleen. Sain heinähäkin kuskattavakseni ja niin sitten lähdettiin.
Pakkasilta. Kuutamo. Jäällä vähänlaisesti lunta, paikkapaikoin ei ollenkaan. Sisar Ruin ajeli edellä pienessä reessä yksinään, minä heinähäkkini päällä lunksuttelin jälestä.
Sitten muuttuivat kuitenkin osat. Sisaren hevosen etujalat olivat kengittämättä ja matkan edistyessä tulimme yhä niukkalumisemmille ja paljasjäisemmille vesille. Ja hevosparka oli kuin kissa liukkaalla jäällä, ei auttanut muu kuin talutellen ja kierrellen johdattaa sitä lumipälviä pitkin. Näin hitaasti matkaa tehden jouduttiin iltamyöhällä lopulta Havsuddeniin, Nybergien asunnolle.
Siellä tupa täynnä. Osaksi pakolaisia, osaksi haavoittuneita. Vanha lehtori ylen ystävällinen, samoin kuin kaikki muutkin. Mitä herttaisin koti ja ihana paikka.
Vinttikamarissa haavoittuneet ja sairaat. Polyteekkarit Timgren ja Puronen, ensin mainitulla vasemmassa olkapäässä hyvästi parantumassa oleva lihashaava.
Ja viimeksi mainitulla sydäntä kylkiluuta pitkin kiertävä haava. Kuula oli mennyt vaatteista läpi aivan sydämen kohdalla, mutta nähtävästi taskussa oleva "parabella" pelasti hengen. Kuula kääntyi kulkemaan sisään rintalastan kohdalla ja sitten kylkiluuta pitkin vasemmalle acillari-viivaan, johon pysähtyi ihon alle. Edellisenä iltana oli Sisar Ruin ottanut sen sieltä pois. Ja kolmantena potilaana Karsten, jolla nähtävästi on alkava tbc. Pahasti hän ainakin ryki ja ruumiin lämpö oli 37,2 korvilla aamusin.
Yövyin taloon. Aamulla noin 1/2 10 maissa tuli sinne kaksi lähettiä eräästä saaresta potkukelkalla, ne herrat, Ekblom ja Stenbäck, joille myöhemmin samana iltana konjakkipulloni annoin. Sitten käveli ja ajoi sinne kaksi nuorukaista, Väänänen ja Ruth, joilla oli matka Porvooseen päin. Reippaita poikia kaikki. Oikein sydäntä hiveli niihin tutustuminen.
Vähän ajan kuluttua pöllähti taloon sitten Taneli Valle välskäri Aallon ja kahden fröökynän kera. Tanukka harrastaa juuri vahvasti mukavuudestaan huolehtimista. Hänen toimekseen oli jätetty Pellingessä käynti, mutta se ei näyttänyt miestä huvittavan. Vatsakipujaan syyttäen tahtoi hän väenväkisten lähettää minut taipaleelle tai ainakin saada minut muka turvallisuuden vuoksi mukaan matkalle. Sillä kertaa panin kuitenkin kovan kovaa vastaan ja Tanukka sai teen juotuaan yksin ambulanssineen jatkaa matkaa.
Päivällä pistäysi talossa vielä käsivarteen haavoittunut P., jolta sain vähän kuulumisia hänen veljestään Afrikan sydänmailla.
Tapasin myös Siiriäni tulirokon aikana hoitaneen neiti Smolanderin sekä hänen miehensä – neiti S. meni kohta kurssin lopetettuaan naimisiin – pankinjohtaja Nybergin.
Illansuussa tai illalla palasi ambulanssi Pellingestä. Pirteimmät otin mukaani, sitten kun he olivat juoneet lämpimikseen teetä ja niin läksin yötä vasten painamaan Löparöhön taas.
Noin 1/2 12 maissa tulin perille. Miehet pantiin ilman muuta ruokaa kuin snapsu maata, sillä fröökynät sekä Elmgrenkin eivät olleet uskoneet meidän enää sinä iltana tulevan.
Jollekin madrassin tapaiselle jouduin minä lattialle pitkälleen. Peitepuoli se oli heikommin edustettuna ja niinpä sainkin lämpimikseni hieman väristä. Uni sitä mukaa.
Aamulla noin 1/2 7 maissa teki tohtorinna Wegelius lähtöä Helsinkiin ja ehdotuksestani sain hänet ottamaan neiti Rosqvistin mukaansa, ettei meille jäänyt niin paljon taakkaa. Tohtorinna aikoi näet lähteä vain aivan tyhjiltään kuin huviajelulle konsanaan.
Vähitellen sitten kaikki alkoivat salissa herätä. Parhaiten nukkui se herrasmies, jolle vatsataudin pidäkkeeksi olin thermospulloni kauraliemineen antanut. Salin lattia olikin muuten aivan tupaten täynnä ihmisiä. Peremmässä kamarissa asustivat fröökynät.
Talo hyvin kummalliseen tapaan rakennettu. Sali esimerkiksi muistutti enimmän vanhojen luostareitten holvikerroksia. No. Herättiin. Peseydyttiin, vaihdettiin siteet, juotiin kaakaota voileipien kera ja siistittiin huoneet.
Silloin tulivat sitten Havsuddenista sinne yöpyneet. Jonkun verran konttaantuneina, mutta muuten pirteinä ja hyvissä voimissa.
Olin aivan unohtaa mainita, että minun Havsuddenissa ollessani pistäysi Löparöstä käsin sieltä suksilla tohtori Elmgren. Tuntuu olevan aika urheilija.
Sillä aikaa taasen kierteli Kerppola Box'in kylässä päin, jossa punaiset edellisenä päivänä olivat käyneet ryöstömatkoillaan ampuen mm. kahta lasta, joitten haavat Kerppola sitoi. Mutta niin suunniltaan pelosta on koko maalaisväestö, etteivät uskaltaneet antaa lapsiaan meidän edes Helsingin sairaaloihin kuljettaa.
Syötyämme vahvan annoksen puuroa sekä pikkuruikkusen lihaa alettiin hommata Husöhön paluuta. Topattiin ja pyntättiin potilaat rekiin heinien väliin ja niin painauduttiin pihasta alamäkeen taipaleelle. Elmgren, Kerppola ja minä hiihdimme.
Tapasimme erään niemekkeen kupeessa porvoolaisen pakomatkalla olevan kellosepän, mutta emme voineet ottaa miestä mukaan vaikka hän pyytämällä pyysi, hän kun oli aivan terve.
Kerppola jäi sitten pitämään seuraa fröökynöille. Hiihti vuoroin, vuoroin oli reessä, vuoroin taasen antoi hevosen vetää itseään suksillaan. Elmgren ja minä läksimme oikaisemaan suoraan Husötä kohden, sillä itse ambulanssi tahtoi ajaa vanhoja jälkiään.
Hiihdimme ja hiihdimme. Ilma ihana. Mieli tyytyväinen, kun olimme voineet sentään jotain tehdä. Oli oikein nautinto taas saada suksilla lumisia lakeuksia viiletellä. Mutta oudokseltaan rupesin sentään lopulta saamaan huvista kyllälteni ja Mölandetiin tultaessa nousin kuin nousinkin minäkin rekeen.
Olimme näet hiihtäissämme pysytelleet ambulanssista pienempiä saarensuojustaipaleita lukuunottamatta näköhollin päässä. Emme niin ollen voineet pyrkiä liiaksi saarien toiselle puolen ja ainoastaan niin menetellen oisimme päässeet suorinta tietä, Mölandetissa käymättä, Husöhön.
Perille me lopulta sentään tulimme, vaikkakin kuskimme olivat jonkun aikaa päästä pyörällä ja veivät meitä "Halikon kautta Ruotsiin". Taloon tultua syötiin kuppi kuumaa kaakaota leivän kanssa, jonka päälle saatiin viipale sianlihaa ja pari munapalasta.
Sitten laittautumaan yöpuulle. Haavoittuneet ja sairaat sisempään huoneeseen lattialle. Neidit ulompaan samalla lailla. Meidät lääkärit pistettiin päärakennuksen kylmillään olleeseen keittiöön, jota oli puolesta päivästä saakka lämmitetty tohtorinna Wegeliuksen pyynnöstä.
Minä miekkonen vielä satuin lähtemään talon puutarhurilta maitoa mukaani kaupunkiin tiedustamaan ja jouduin sillä matkalla viipymään tavallista kauemmin. Puutarhurin 22-vuotiaan pojan olivat punakaartilaiset ampuneet edellisenä päivänä ja vaikkakin koti oli rauhallinen ja tyynesti kantoi iskun; poika oli aseeton; kyseessä siis murha ei kaatuminen taistelussa, joten pääsin viimeisenä yöpuuta valitsemaan.
Ensiksi otettiin me kaikki kaksi ryyppyä mieheen. Sitten mukamas maata. Elmgren ja Taneli olivat konkanneet itselleen jostain "sisuspiian" kamarista erään sohvan madrassit alleen. Taneli lisäksi vallannut paikan uunin vieressä. Välskäri paneutui pitkälleen uunin toiselle puolen ja Elmgren erääseen nurkkaan. Kerppola kömpi palvelijattaren sänkyyn.
Minulle jäi valittavaksi yksi sairaan nuttu, jonka Aalto oisi paremmin alleen tarvinnut sekä vanha ja kulunut höyhenpatja. Turkkini oli jossain neitosten alla pehtorin puolella samoin useimmat filtit. Hain lisää vaatekappaleita sisuspiian kamarista ja löysinkin keinutuolimaton alleni sekä sohvatyynyn päänalasekseni. Ja niin mentiin maata. Paha kyllä en pannut koivistolaista päähäni.
Puolitoista tuntia korkeintaan nukuin sikeästi. Sitten heräsin siihen, että päätäni pahasti paleli. Vedin koivistolaisen päähäni, käärin palvelijattaren huoneesta löytämäni filtin jaloilleni ja nukahdin jälleen 1/2 tunniksi.
Sitten herättyäni kapusin pystyyn ottamaan selvää, miksi ihmeessä kävi niin kova veto. Aalto oli myös palelemiseen kyllästynyt sekä uhkasi kömpiä hellalle nukkumaan. Ja hast du mir gesehen! Keittiön ovi oli itsestään auennut sekä oli nyt noin 10 sentin leveällä raollaan. Kummakos jos päähäni lattialla maatessani veti ja jalkojani pahasti paleli.
Ovi saatiin kiinni ja uudelleen kääriydyttiin vaatteisiimme. Elmgren vain totesi, että olimme kärsineet "av dryckenskapens vanliga följder". Niinhän entinenkin herrasmies, joka päissään oli nukahtanut Kaisaniemen puistoon ja aamulla herättyään tunsi itsensä vilustuneeksi, selitti että: "Någon tusan hade glömt portarna oppe ach det drog".
Puolen viiden aikaan heräsin ja aloin pukea päälleni. Samassa tulivat neitosetkin meitä herättämään. Sitten juotiin kuppi kaakaota sekä syötiin annos puuroa. Puettiin potilaat sekä pukeuduttiin itse. Aseteltiin haavoittuneet heiniin ja jaettiin heidät illalla tehdyn päätöksen mukaisesti seuraavaan tapaan ja kuskit samalla:
1. Reki. Valkoinen arabialainen hevonen. Hynttyitä. Elmgren, kuski Falck sekä kaupungin rantaan saakka myös Kerppola, joka silloin siirtyi Marian sairaalaan menevään rekeen, sen johtajaksi.
Reki 2. Tavaroita sekä kuski No. 2; nimeä en tiedä.
Reki 3. Iso heinähäkki. Kuskina Aalto. Keskellä punaisen ristin suuri lippu. Potilaina herrat F., F., Stjernvall. Hoitajattaret Höckert ja Löman. Kaupungin rannasta siirtyi rekeen lisäksi Kerppola. Päämaalina Marian sairaala.
Reki 4. Kuskina minä. Pitkällään potilaat, haavoittuneet: Lampenius Sipoossa jalkaan, Liljeström lantioon ja rintaan. Istuen Lauri, haavoittunut oikeaan käteen, kasvoihin ja rintaan; sekä hoitajatar neiti Tallqvist. Kaupungin rannasta saakka lisäksi molempiin käsiinsä haavoittunut Kuolemajärveläinen, Kotkan kauppaopistossa lueskeleva Riikonen. Päämääränä meillä Kirurginen sairaala.
Reki 5. Kuskina Valle. Hoitajatar Tallberg. Sairaat Malinen ja Degerman. Alkumatkasta lisäksi Riikonen. Päämääränä sisämedisiina.
Hertonäsin kansakoulun vahdit sivuutettiin ilman muuta. Helsingin sataman vahdit meidät kunnolla pysäyttivät. Mutta tarkalleen kuultuaan keitä olimme ja millä teillä, pääsimme tarkasteluitta menemään.
Rannassa hajaantui kukin reki omalle taholleen ja meidän rekemme ainakin pääsi suuremmitta mutkitta Kirurgille sekä sain potilaat turvaan.
Retki oli loppunut. Tänä iltana oisi vielä aikomus yhtyä Elmgrenin luona.
Kaikki edellä kertomani olen itse siis elänyt retken yhteydessä."
Kirjoittaja
Keväällä 1918 Martti Johannes Siirala (1889–1948) oli 29-vuotias lääkäri. Hän oli suojeluskuntalainen, muttei pojanpoikansa Seppo Siiralan mukaan osallistunut sotatoimiin. Loppukeväällä hän toimi mm. Suomenlinnan vankileirin lääkärinä. Myöhemmin Siirala erikoistui lääkärinurallaan synnytysoppiin ja opetti mm. Kätilöopistolla.
Hänen pojastaan Martti Olavi Siiralasta (1922-2008) tuli myös lääkäri ja tunnettu psykiatri. Sen sijaan pojanpojista tuli muusikoita; Seposta kitarataiteilija ja Jussista pianotaiteilija – ja pojanpojanpojasta Antti Siiralasta kansainvälinen pianotaiteilija.
Seuraa nuoren helsinkiläisen lääkärin Martti Johannes Siiralan päiväkirjaa keväällä 1918.
Lähteet
Siirala, Martti Johannes: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Seppo Siiralan arkisto.
Wikipedia: Edgar Sillman.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
