Hyppää pääsisältöön

Koskikara – sulapaikkojen karski sukeltelija

Koskikara vedessä
Koskikara vedessä Kuva: Yle/Juha Laaksonen koskikara

Koskikara on monella tavalla hämmästyttävä lintu. Se muuttaa talveksi Suomeen ja sukeltaa ruokansa virtaavasta vedestä myös talvipakkasilla.

Koskikara lentää ylävirtaan ja pudottautuu koskeen. Sukeltaa pohjaan ja antaa virran kuljettaa. Välillä se pulpahtaa pintaan kuin korkki. Koskikara kulkee tällä tavalla virtaa pitkin ruokaillen jopa 20-30 metriä. Alajuoksulla se nousee taas siivilleen ja aloittaa saman uudestaan....

– Koskikara on kiinnostanut ihmisiä jo 1800-luvulta asti. Minulle se on läheinen nimenomaan siksi, että on hämmästyttävää miten se on sopeutunut tällaisiin vaativiin talviolosuhteisiin, kertoo luontoharrastaja Jyrki Tolvanen.

Minna Pyykkö kävi Jyrkin johdolla Uudellamaalla seuraamassa koskikarojen rengastusta Inkoossa ja Siuntiossa.

Parhaiten näkee kaikenlaista, kun viipyilee virtapaikoissa.

Jyrki Tolvanen on rengastanut koskikaroja jo vuosikymmeniä. Hän löysi koskikarat talviharrastuksekseen 15-vuotiaana.

Minna Pyykkö haastattelee koskikaran rengastajaa Jyrki Tolvasta.
Minna Pyykkö haastattelee koskikaran rengastajaa Jyrki Tolvasta. Kuva: Juha Laaksonen Koskikara,Minna Pyykön maailma

– Kyllähän tämä äänimaisema on jo pelkästään sellainen missä ainakin minä olen viihtynyt suurimman osan elämästäni, Tolvanen toteaa.

– Kaikki tiedot, mitä rengastamalla voidaan saada, on kyllä jo saatu. Nykyään ihmettelen enemmän koskikaran sielunelämää. Viipyilen, fiilistelen ja peilailen ehkä omia tunteitani koskikaran elämään.

– Näin ihmisen silmin katsottuna kateeksi käy, sillä sen elämä vaikuttaa tosi hauskalta.

Lintu ei saa missään vaiheessa kärsiä siitä, että sen elämään puututaan.

Lintu yritetään saada mahdollisimman nopeasti rengastettua, mitattua, punnittua ja tiedot kirjattua. Porukkaa on hyvä olla, kun viritetään verkkoa ja lintu yritetään saada kiinni.

– Koskikara pyydystetään talvella niin, että laitetaan isosilmäinen lintuverkko kahden kepin väliin joen yli, Tolvanen selvittää. Koskikara seuraa lentäessään jokea.

– Verkko viritetään paikkaan, mistä rengastaja pääsee kahlaamaan joen yli eikä siihen käy tuuli. Usein jokilaaksot ovat juuri tällaisia paikkoja.

Linnun kaikki liikenevä aika menee ravinnon etsimiseen, jotta se selviäisi kylmästä päivästä ja ennen kaikkea seuraavasta kylmästä yöstä. Ja sitä pitää kunnioittaa.

Karsikilla sukeltajalla on napakka nokka ja voimakkaat siivet.

Lintu lentää verkkoon ja rengastus alkaa. Koskikara on jäntevä lintu - napakka nokka, voimakkaat jalat ja pitkät kynnet.

Rengastaja pitää koskikaraa kädessä.
Rengastaja pitää koskikaraa kädessä. Kuva: Juha Laaksonen Koskikara,Minna Pyykön maailma

Linnulla on myös voimakkaat siipilihakset siiven etureunassa. Niitä hyödyntämällä koskikara pääsee joen pohjaan etsimään ravintoa.

– Ravintoa löytyy parhaiten paikoista, missä on pohjakasvillisuutta ja kivikkoa. Sieltä löytyy hyönteisten esiasteita – katkoja ja mäkäräisen toukkia, Tolvanen selvittää.

– Jo lentokyvyttömät poikaset osaavat kauhoa siivillään vedessä.

Koskikaran ikä voidaan päätellä sen käsisulkien peitinhöyhenistä ja siivet kertovat myös linnun sukupuolen.

– Tämä on nuori lintu, syntynyt kesällä 2017, luultavasti jossain Ruotsin tai Norjan ylänköalueilla.

– Tämä yksilö on koiras, koska sen siiven mitta on 101 mm, Tolvanen kertoo. Koirailla siiven pituus on yli 94-96 mm.

Sitten lintu laitetaan pussiin ja punnitaan. Paino: 73,5 grammaa.

Rengastusnumerot, päivämäärät, paikat ja mittaustiedot kirjataan muistikirjaan. Jyrkin ensimmäinen rengastus on kirjan mukaan ollut lähes 40 vuotta sitten, vuonna 1979.

Koskikara jää istuskelemaan alajuoksulle joenpenkan jäiselle rantakivelle.

Koskikarat menevät yöpuulle, kun taivaan puna sammuu ja hämärä laskeutuu.
Koskikaran rengastusta koskessa.
Koskikaran rengastusta koskessa. Kuva: Juha Laaksonen Koskikara,Minna Pyykön maailma

Koskikara laitautuu yöpuulle hoitamalla tiivistä ja paksua höyhenpeitettään. Lintu nokkaa pyrstön tyvessä sijaitsevasta talirauhasesta vähän rasvaa ja sivelee sitä höyhenpeitteeseen.

– Pahinta, mitä illalla voi tapahtua on se, että koskikara kastelee itsensä juuri ennen yöpymistä.

Koskikarat yöpyvät suojaisassa paikassa, mihin ei käy tuuli. Paikan pitää olla myös sellainen, että se on sula seuraavanakin aamuna.

– Ne yöpyvät usein rakennuksien koloissa tai tuuheissa kuusissa kosken läheisyydessä, Tolvanen kertoo. Myös tykkylumiset rantapuut käyvät yöpymispaikoiksi.

Koskikarat yöpyvät hyvinkin lähellä toisiaan, vaikka päiväsaikaan jokaisella on virtapaikassa oma reviirinsä.

Suomessa koskikaroja pesii ennen kaikkea Itä-Lapissa, Kuusamossa.

Keväällä koskikara voi lähteä takaisin synnyinseudulleen, mutta se voi myös löytää Suomesta pesimäkumppanin ja jäädä tänne kesäksi.

– Yleensä koskikara tulee loka-, marraskuussa Norjasta ja Ruotsista talvehtimispaikoille Suomeen.

Koskikarat tulevat samoille paikoille vuosi toisensa jälkeen. Jyrki Tolvasen on helppo päätellä mistä hän löytää lintuystävänsä myös ensi talvena.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Parasta retkiruokaa – Peltsi kokeili kolmea reseptiä

    Peltsin keittiössä valmistettiin ruokaa nuotiolla.

    Peltsi kovan vuoden kolmas haaste on noin 200km hiihtovaellus Lapissa. Se ei onnistu ainakaan ilman hyvää ruokaa! Peltsin keittiössä valmistetaan kolme lukijoiden lähettämää retkiruokaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.