Hyppää pääsisältöön

Koskikara – sulapaikkojen karski sukeltelija

Koskikara vedessä
Koskikara vedessä Kuva: Yle/Juha Laaksonen koskikara

Koskikara on monella tavalla hämmästyttävä lintu. Se muuttaa talveksi Suomeen ja sukeltaa ruokansa virtaavasta vedestä myös talvipakkasilla.

Koskikara lentää ylävirtaan ja pudottautuu koskeen. Sukeltaa pohjaan ja antaa virran kuljettaa. Välillä se pulpahtaa pintaan kuin korkki. Koskikara kulkee tällä tavalla virtaa pitkin ruokaillen jopa 20-30 metriä. Alajuoksulla se nousee taas siivilleen ja aloittaa saman uudestaan....

– Koskikara on kiinnostanut ihmisiä jo 1800-luvulta asti. Minulle se on läheinen nimenomaan siksi, että on hämmästyttävää miten se on sopeutunut tällaisiin vaativiin talviolosuhteisiin, kertoo luontoharrastaja Jyrki Tolvanen.

Minna Pyykkö kävi Jyrkin johdolla Uudellamaalla seuraamassa koskikarojen rengastusta Inkoossa ja Siuntiossa.

Parhaiten näkee kaikenlaista, kun viipyilee virtapaikoissa.

Jyrki Tolvanen on rengastanut koskikaroja jo vuosikymmeniä. Hän löysi koskikarat talviharrastuksekseen 15-vuotiaana.

Minna Pyykkö haastattelee koskikaran rengastajaa Jyrki Tolvasta.
Minna Pyykkö haastattelee koskikaran rengastajaa Jyrki Tolvasta. Kuva: Juha Laaksonen Koskikara,Minna Pyykön maailma

– Kyllähän tämä äänimaisema on jo pelkästään sellainen missä ainakin minä olen viihtynyt suurimman osan elämästäni, Tolvanen toteaa.

– Kaikki tiedot, mitä rengastamalla voidaan saada, on kyllä jo saatu. Nykyään ihmettelen enemmän koskikaran sielunelämää. Viipyilen, fiilistelen ja peilailen ehkä omia tunteitani koskikaran elämään.

– Näin ihmisen silmin katsottuna kateeksi käy, sillä sen elämä vaikuttaa tosi hauskalta.

Lintu ei saa missään vaiheessa kärsiä siitä, että sen elämään puututaan.

Lintu yritetään saada mahdollisimman nopeasti rengastettua, mitattua, punnittua ja tiedot kirjattua. Porukkaa on hyvä olla, kun viritetään verkkoa ja lintu yritetään saada kiinni.

– Koskikara pyydystetään talvella niin, että laitetaan isosilmäinen lintuverkko kahden kepin väliin joen yli, Tolvanen selvittää. Koskikara seuraa lentäessään jokea.

– Verkko viritetään paikkaan, mistä rengastaja pääsee kahlaamaan joen yli eikä siihen käy tuuli. Usein jokilaaksot ovat juuri tällaisia paikkoja.

Linnun kaikki liikenevä aika menee ravinnon etsimiseen, jotta se selviäisi kylmästä päivästä ja ennen kaikkea seuraavasta kylmästä yöstä. Ja sitä pitää kunnioittaa.

Karsikilla sukeltajalla on napakka nokka ja voimakkaat siivet.

Lintu lentää verkkoon ja rengastus alkaa. Koskikara on jäntevä lintu - napakka nokka, voimakkaat jalat ja pitkät kynnet.

Rengastaja pitää koskikaraa kädessä.
Rengastaja pitää koskikaraa kädessä. Kuva: Juha Laaksonen Koskikara,Minna Pyykön maailma

Linnulla on myös voimakkaat siipilihakset siiven etureunassa. Niitä hyödyntämällä koskikara pääsee joen pohjaan etsimään ravintoa.

– Ravintoa löytyy parhaiten paikoista, missä on pohjakasvillisuutta ja kivikkoa. Sieltä löytyy hyönteisten esiasteita – katkoja ja mäkäräisen toukkia, Tolvanen selvittää.

– Jo lentokyvyttömät poikaset osaavat kauhoa siivillään vedessä.

Koskikaran ikä voidaan päätellä sen käsisulkien peitinhöyhenistä ja siivet kertovat myös linnun sukupuolen.

– Tämä on nuori lintu, syntynyt kesällä 2017, luultavasti jossain Ruotsin tai Norjan ylänköalueilla.

– Tämä yksilö on koiras, koska sen siiven mitta on 101 mm, Tolvanen kertoo. Koirailla siiven pituus on yli 94-96 mm.

Sitten lintu laitetaan pussiin ja punnitaan. Paino: 73,5 grammaa.

Rengastusnumerot, päivämäärät, paikat ja mittaustiedot kirjataan muistikirjaan. Jyrkin ensimmäinen rengastus on kirjan mukaan ollut lähes 40 vuotta sitten, vuonna 1979.

Koskikara jää istuskelemaan alajuoksulle joenpenkan jäiselle rantakivelle.

Koskikarat menevät yöpuulle, kun taivaan puna sammuu ja hämärä laskeutuu.
Koskikaran rengastusta koskessa.
Koskikaran rengastusta koskessa. Kuva: Juha Laaksonen Koskikara,Minna Pyykön maailma

Koskikara laitautuu yöpuulle hoitamalla tiivistä ja paksua höyhenpeitettään. Lintu nokkaa pyrstön tyvessä sijaitsevasta talirauhasesta vähän rasvaa ja sivelee sitä höyhenpeitteeseen.

– Pahinta, mitä illalla voi tapahtua on se, että koskikara kastelee itsensä juuri ennen yöpymistä.

Koskikarat yöpyvät suojaisassa paikassa, mihin ei käy tuuli. Paikan pitää olla myös sellainen, että se on sula seuraavanakin aamuna.

– Ne yöpyvät usein rakennuksien koloissa tai tuuheissa kuusissa kosken läheisyydessä, Tolvanen kertoo. Myös tykkylumiset rantapuut käyvät yöpymispaikoiksi.

Koskikarat yöpyvät hyvinkin lähellä toisiaan, vaikka päiväsaikaan jokaisella on virtapaikassa oma reviirinsä.

Suomessa koskikaroja pesii ennen kaikkea Itä-Lapissa, Kuusamossa.

Keväällä koskikara voi lähteä takaisin synnyinseudulleen, mutta se voi myös löytää Suomesta pesimäkumppanin ja jäädä tänne kesäksi.

– Yleensä koskikara tulee loka-, marraskuussa Norjasta ja Ruotsista talvehtimispaikoille Suomeen.

Koskikarat tulevat samoille paikoille vuosi toisensa jälkeen. Jyrki Tolvasen on helppo päätellä mistä hän löytää lintuystävänsä myös ensi talvena.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.