Helmikuun 25. päivänä koko suku osoittaa myötätuntoa 15-vuotiaalle Katarina Sibeliukselle, jonka mielitietty on rintamalla. #musiikinkevät1918
Jean Sibeliuksen perhe oli asunut viisi päivää paossa Helsingissä säveltäjän veljen, Lapinlahden mielisairaalan ylilääkärin Christian Sibeliuksen ja Nelma-rouvan kodissa. Katarina tuli sattumalta kuulleeksi isänsä ja Nelma-tädin keskustelun, jossa Sibelius kehui Erik Hernbergin urheutta valkoisten ja punaisten välisessä kahakassa Siuntiossa.
Paloheimoilla, missä Sibeliukset käyvät päivällisellä, asui Katarinan vanhin sisar Eva perheineen. Eva oli naimisissa Arvi Paloheimon kanssa ja Arvin pikkuveli Yppi oli Katarinan ja Erikin ystäviä ja myös Erikin serkku.
Kaaga, Kaisa, Kai – Katarinalla oli perhepiirissä monta lempinimeä.
Mummo ja Kasper-eno, jotka kannustivat Katarinaa pitämään päiväkirjaa, olivat äidin Aino Sibeliuksen äiti Elisabeth Järnefelt ja vanhin veli Kasper Järnefelt.
Elisabeth Järnefelt oli syntynyt Pietarissa ja kuului balttilaiseen Clodt von Jürgensburg –aatelissukuun, jossa oli huomattavia kuvataiteilijoita. Perustettuaan perheen suomalaisen Alexander Järnefeltin kanssa ja muutettuaan Suomeen, Elisabeth kannusti omia lapsiaan taiteen, kulttuurin ja suomalaisuuden pariin. Hänen pojistaan Kasperista tuli kriitikko ja kulttuurivaikuttaja, Arvidista kirjailija, Armaksesta säveltäjä ja kapellimestari, ja Eerosta taidemaalari.
"Mummo ja Kasper-eno kehottivat minua kirjoittamaan päiväkirjaani katukohtauksista ym.
Pelkään, että heillä on skribeerauksestani liian suuret ajatukset. Enpä ole tosiaankaan tähän kirjotellut muuta kuin extrahöyniä ajatuksiani. Mutta onhan siinäkin roskaa tarpeex.
Olimme tänään Paloheimolla päivällisellä.
Yppi oli pedagoogisella tuulella, varoitti minua flörtistä ym. vetäen esiin haudantakaisia asioita yhteiskonventista todistukseksi. Uh, kun se tuntui platille!
Todella, on kuin olis’ nyt toinen ihminen, tuntuu kuin olisin kuollut ja uudesti syntynyt. Ei mikään ajatuksistani ole sama kuin ennen.
Olin P-heimolla sekaisella tuulella kuin nykyään aina. Totisella, sillä en taaskaan voinut olla ajattelematta meidän poikiamme.
Eva kysyi: ”Onko Kaagalla ikävä, kun E. on siellä?” Juu, sanoin, enkä katunut. Tietysti. Onhan se selvää. Senhän olen juuri itsekin huomannut.
Lähtiessä oli yleinen puheenaihe Kaisan kalpeus ja Eva sanoi hyvästiksi ”var vid gott mod!” Etevää. Tykkään hänestä.
Setä K.A. taputti minua. Kunnianosoitus. – Ehkäpä sekin E:stä johtunut?
Ei, minun kai pitää selittää, kuinka nyt olen näin hyvällä päällä.
Kuulin - niin kun olin huoneessani hakemassa yöpaitoja Piiulle ja Heidille, jotka olin kylvettänyt - papan ruokasalissa sanovan Nelma-tädille: ”Vet du, så rysligt trevligt den där E. Hernberg har ju varit främsta man i Sannäs och är riktigt känd för det lyckliga de mödrar dom ha så na söner!” ”De var ju roligt”, sanoi Nelma-täti.
Ja tämä oli tarpeeksi saamaan minut hulluksi ylpeydestä, että siis olin tuiki optimistinen, kun Eva soitti ja kysyi: ”Millä mielellä olet?”
Ei, minä en voi uskoa, että hän tulee takaisin, en saa häntä enää nähdä, tiedän sen. Sanoihan hän itsekin menevänsä viimeistä kertaa. Se on surullista, mutta on kuitenkin ihanaa ajatella tuota ”främsta man”.
Sitä ei voi sanalla sanoa, miten äärettömästi kunnioitan ”Suomen poikia”."
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 27. helmikuuta.
Lähteet
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Ekman, Karl: Jean Sibelius. Taiteilijan elämä ja persoonallisuus. Otava. Helsinki 1935.
Salmenhaara, Erkki: Jean Sibelius. Tammi. Helsinki 1984.
Sirén, Vesa: Aina poltti sikaria. Jean Sibelius aikalaisten silmin. Otava. Keuruu 2000.
Tawaststjerna, Erik: Jean Sibelius 4. Otava. Keuruu 1978.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
