Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa pääkuva

YleX Nosteessa: Esittelyssä Aaro630, joka on päässyt tekemään musaa monien artistien kanssa, joita fiilaa itse paljon

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä viikolla vuorossa on Aaro630.

Nosteessa on tällä viikolla Aaro630. // Kuva: Promokuva

19-vuotias jyväskyläläinen Aaro630 tekee melodista trap-vaikutteista rappia.

Uuden musiikin X -ohjelman toimittajat Anne Lainto ja Ida Karimaa kommentoivat:

- Jyväskylästä puskee toinen toistaan kiinnostavampia uusia räppinimiä, joista valokeilaan mielii nyt Aaro630. Ennen Nuori Aaro -nimellä tunnettu artisti vakuuttaa autotunetetulla, rennolla soundilla, johon on yhdistetty kovasti Draken mieleen tuova biitti. Räppäämisen lisäksi Aaro tekee biittinsä itse ja on muun muassa tuottanut LytänEi siin -biisin Ruubenin kanssa. Viisvitosel-biisillä kuullaan niin ikään mielenkiintoista jyväskyläläistulokasta Lauri Haavia.

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

- Tuun aika musikaalisesta perheestä ja suvusta, joten halu tehdä musaa tulee varmaan aika luonnostaan. Aloin tuottamaan omia biisejä joskus ala-asteen lopulla, kun faija osti uuden koneen, jossa oli Garageband. Myöhemmin aloin räppäämään, kun olin kuunnellut Rekamin, Aren ja muiden jyväskyläläisten biisejä ja halusin tehdä samanlaista musaa kuin he.

Mistä artistinimesi tulee?

- Aaro on mun etunimi ja 630 on mun kotipaikan suuntakoodi. Ei mitää sen syvällisempää.

Miten kuvailisit musiikkiasi?

- Se kuulostaa aina siltä, mitä mua höllii tehdä just sillä hetkellä. Oon aiemmin tehnyt ja varmaan tulen myös tekemään tosi radikaaleja hyppyjä tyyleistä toisiin.

Mitkä ovat tähänastisen uran suurimmat saavutukset?

- Olen päässyt tutustumaan ja tekemään musaa monien artistien kanssa, joita fiilaan itse tosi paljon. Sitten tietty se, että olen saanut pikkuhiljaa oman musan sellaiselle tasolle, että se oikeesti alkaa kuulostaa omaan korvaan hyvältä.

Mitä keikkaa jännitit eniten?

-Suurin osa mun keikoista on ollut meidän Matala Profiili- räppiporukan kanssa, joten eniten jännitin mun ekaa soolokeikkaa Jyväskylän Lutakossa viime syksynä.

Mistä sanoituksesta olet erityisen ylpeä ja miksi?

- ”Nuori Aaro, iso maailma, nii paljon hommii, nii vähän aikaa - mua ei kiinnosta sun jutut yhtää, kaikki mitä kuulen täällä on vitun tyhmää”. Ei mulla ole mitään kummempia perusteluita, mulla oli noi lainit tosi kauan kirjoitettuna ylös ja tykkään niistä.

Jos 55 soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

- Se vois olla joku kohtaus missä ajetaan autolla pimeessä. Joku takaa-ajo-keissi.

Miten biisi syntyi?

- Mulla oli aika suuri osa biisin sanoista kirjoitettuna valmiiksi kännykkään. Jossain vaiheessa tein biitin ja sen oli muistaakseni tarkoitus mennä jollekkin muulle käyttöön, mutta testailin äänittää siihen ite, ja päätin sitten tehdä siihen oman biisin koska se saundasi niin hyvältä. Laurin fiitti tuli aika luonnollisesti, tehtiin kesän ja syksyn aikana aika paljon biittejä ja demoja yhdessä ja pyysin sitä sitten mukaan mun biisille. Kertsin tein vasta ihan loppuvaiheessa, tossa biisissä ei aluksi ollut tarkoitus olla kertsiä ollenkaan. Suhteellisen paljon tota biisiä siis on hinkattu.

Minkälaisia tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia sinulla on?

- Tehdä mahdollisimman hyvää musiikkia ja keksiä jotain sellaista, mitä kukaan muu ei oo viel duunannu. Ja sen jälkeen tehdä niin paljon rahaa, että voin ostaa mun porukoille viisi uutta taloa.

Artistin musiikkiin voi tutustua tästä.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!