Ilosaarirock on paljastanut uusimmat festarikiinnitykset Ruotsalaistähti Zara Larsson nähdään ensi kesänä Joensuussa.
Ilosaarirockin nimekkäin uusi kiinnitys on Zara Larsson. Viime vuonna julkaistua So Good -debyyttialbumia on striimattu Spotifyssa jo yli kaksi miljardia kuuntelua. Hiljattain Zara Larsson esiintyi myös Alman kanssa Dua Lipan taustalaulajana BBC:n live loungessa. Mukana esiintymisessä olivat Mø ja Charli XCX.
Toinen mielenkiintoinen ulkomaalaiskiinnitys on saksalainen indiepop-yhtye Milky Chance. Yhtye on tullut tunnetuksi Stolen Dance -hitistään, joka siivitti yhtyeen tien muun muassa Euroopan suurille indiemusiikkifestivaaleille Coachellaan ja Lollapaloozaan. Helmikuussa Milky Chance esiintyi myös Helsingissä loppuunmyydyllä Tavastialla.
Kotimaisia kiinnityksiä ovat muun muassa tauolta palaava Sanni sekä Emma-voittajat Reino Nordin ja Evelina.
Jo aiemmin julkaistuja esiintyjiä ovat muun muassa Action Bronson, Cheek, Gasellit, Kube x Eevil Stöö, perjantaina levyn julkaissut Pyhimys ja ensi kuussa debyyttialbumin julkaiseva Vesta.
Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 13.-15. heinäkuuta.