Sari Casal
Yle
Ei prinsessasatua, sukupuolirooleja, prinssin odottelua, eikä värttinää tai lasikenkää. Sen sijaan itse tekemistä, kohtaamisia ja koheltamista. Elementtejä stand upista ja farssista. Sellaista teatteria ohjaaja-käsikirjoittaja Eeva Rantinoja päätti tehdä lapsille.
Rantinojan pitkäaikainen haave on käymässä toteen. Hänen käsikirjoittamansa, ohjaamansa ja tuottamansa teatteriesitys Karkumatkalla on tulossa ensi-iltaan. Siinä on riskinsä, mutta ne oli otettava. Hän halusi tehdä jotain uutta, vaikka klassikkosadun näyttämöversiointi tuttuine hahmoineen ja maailmoineen olisi ehkä turvallisempaa.
Valmiista brändistä yleisöllä on jo joku ennakko-odotus olemassa. Sitä on helppo lähestyä. Teatterilavoilla nähdään tänäkin keväänä suosikkeja Peppi Pitkätossusta Tatuun ja Patuun eri puolilla Suomea.
Rantinojan luoma teatteriesitys ammentaa stand upin, farssin ja tilannekomiikan maailmoista, mutta aukeaa myös pienemmille. Hän kavahtaa lapsille lässyttämistä tai lapsiyleisön aliarvioimista.
– Miksi lapsille pitäisi tehdä erilaista? Sisällön pitää tietysti olla heille sopivaa, mutta muuten teatteria pitää tehdä lapsille ihan yhtä tosissaan kuin aikuisillekin.
Hyvä komiikka perustuu aina totuudenmukaiseen havaintoon. Se ei voi nojata tyhjään.
Tai ehkä vielä vähän enemmän tosissaan. Lapsiyleisö on armotonta, eikä osta mitään falskia.
– Lapsethan ovat sellaisia, että jos ei kiinnosta, alkaa oheistoiminta.
Komiikan maailma on Rantinojan mielestä kuitenkin rehellistä. Tarinallisesti uskottavaa komikkaa pitää tehdä tosissaan.
– Hyvä komiikka perustuu aina totuudenmukaiseen havaintoon. Se ei voi nojata tyhjään, ei sellainen naurata ainakaan minua.
Karkumatkalla-esityksessä kohdataan toisia ja eletään tässä ja nyt. Se on lapsilla paremmin hanskassa kuin aikuisilla. Heillä ei ole ennakko-odotuksia, ja sen takia uudet tuttavuudet otetaan vastaan lähtökohtaisesti positiivisesti.
Näytelmän päähenkilöt, K.Arhu ja peikko, eivät edusta mitään sukupuoliroolia eivätkä odottele pelastajia, vaan tekevät itse. Sekin on Rantinojalle tärkeää, vaikkei sitä esityksessä alleviivata. Sankareihin voivat samaistua kaikki.
Stand upia pidetään tyypillisesti aikuisten juttuna. Se liittyy enemmän sisältöön kuin muotoon.
– Alapäähuumori tai yhteiskunnalliset vitsit eivät tietenkään sovi lapsille, mutta esimerkiksi stand upin yllätyksellisyyden elementti on siirrettävissä myös lapsiyleisölle. Se, että luodaan joku pohjustus, joka kääntyykin ympäri. Myös stand upista tuttu vuorovaikutus yleisön kanssa sopii erinomaisesti lastenteatteriesitykseen.
Rantinojaa kiehtoo tarkkuutta vaativan nopean komiikan maailma, joten sen siirtäminen lavalle tuntui luontevalta. Hän on inspiroitunut esimerkiksi Buster Keatonin taituruudesta.
– Fyysinen huumori on parhaimmillaan suhteettoman hauskaa. Kun se toimii, se näyttää todella kevyeltä ja helpolta.
Rantinoja haluaa huvittaa kaikkia, ja keinona on slapstick-huumori. Hän uskoo, että lapset ja vanhemmat voivat nauraa samoille jutuille, kun ne on tehty tyylipuhtaasti.
– Itse nauran sille, kun joku koheltaa vaikka pöydän tai tuolin kanssa. Ei sen tarvitse olla sellaista, mille ei voisi aikuisena nauraa, että aikuisena rajautuisi joku huumorin alue pois. Yhdessä nauraminen yhdistää ihmisiä parhaimmalla tavalla.
Rehellisen absurdi mielettömyys saa niin lapset kuin aikuisetkin nauramaan.
Rantinoja on oikeilla jäljillä. Toilailu on yksi huumorin muoto, joka ylittää sukupolvien välisen kuilun. Huumori perustuu sille, että jotain tapahtuu toisin kuin oletetaan, kertoo tutkijatohtori Jarno Hietalahti Jyväskylän yliopistosta.
– Rehellisen absurdi mielettömyys saa niin lapset kuin aikuisetkin nauramaan. Myös erinäiset vessahuumorin muodot ovat naurattaneet ihmisiä jo tuhansia vuosia.
Aikuistuminen kuitenkin sisältää riskejä huumorin avoimuuden suhteen. Lapselle naurun maailma on auki, kun melkein mikä tahansa asia voi yllättää ja hauskuuttaa.
– Mitä enemmän on tietoa, sitä vähemmän yksinkertaiset poikkeamat naurattavat. Iän myötä maku ehkä yksipuolistuu, mutta syvenee.
Jarno Hietalahden mielestä lasten arkisia humoristisia oivalluksia kuunnellessa voi saada muistutuksen sellaisesta hauskuudesta, joka on aikuisena päässyt unohtumaan.
– Samalle huumorille nauraminen paikallistaa jonkin yhteisen ihmisyyden perusnimittäjän, jonka kaikki voivat jakaa.
Eeva Rantinojan mielestä lastenteatteri on kärsinyt pitkään aliarvostuksesta. Kunnianhimoisia tekijöitä olisi varmasti enemmänkin, mutta taloudelliset realiteetit tulevat nopeasti vastaan.
– Lapsille tehdään paljon vähemmän teatteria. Aukkoa täyttää kenties jotkut lasten hahmot, musiikki tai muu vastaava.
Teatterin maailma on kuitenkin ainutlaatuinen, ja Rantinoja haluaa omalta osaltaan panostaa sen säilyttämiseen. Uusien yleisöjen löytäminen on missiona muillakin, koska koko ala elää murroksessa. Rantinoja vastaa siihen kokeilemalla uudenlaista ilmaisun muotoa.
– Teatterin käsitettä voisi laajentaa, ettei se jäisi vain marginaalin jutuksi ja sivuun yhteiskunnallisista kysymyksistä. Minulle teatteri on lähimpänä sitä, kuinka ihmiset ovat kautta aikain jakaneet tarinoita nuotion äärellä. Teatteri elävöittää tuota tarinoinnin perinnettä.
Karkumatkalla on ensi-illassa Musiikkiteatteri Kapsäkissä 3.3.2018.
