Lisa Enckell
Yle
Kehitysyhteistyössä Maria Immonen haluaa kiinnittää huomion aina yksilöön, vaikka se ei ole helppoa. Hän toimii Luterilaisen maailmanliiton Maailmanpalvelu osaston johtajana ja alaisia hänellä on 8000 ympäri maailmaa. He edustavat monia eri uskontoja ja kansallisuuksia. Kehitysyhteistyötä tekevä ja humanitaarista apua välittävä luterilaisten kirkkojen perustama Maailmanpalvelu tekee kriisityötä ympäri maailmaa. Uganda on yksi tärkeä kohde, jossa pyritään auttamaan ihmisiä pakolaisleireillä uuden elämän alkuun.
Kuusi kuvaa johtaja Maria Immosen elämästä
Maria Immonen kasvoi kansainvälisyyteen jo lapsuudessaan. Vanhemmat ovat teologeja ja he työskentelivät 1970-luvulla Hongkongissa. Brittiläisen koulutusjärjestelmän myötä Maria Immosesta tuli täysin kaksikielinen.
– Kansainvälisyys vaikutti siihen, että sisarusteni kanssa puhumme pääsääntöisesti englantia. Samoin siihen, että minulle on yhdentekevää minkä näköisiä ihmiset ovat, tai mistä kulttuuritaustasta he tulevat. Tärkeämpää on ihan muu, kuin mitä etnistä ryhmää joku edustaa, pohdiskelee Maria Immonen.
Minua kiinnostavat oikeudenmukaisuuskysymykset ja se mikä globaalilla tasolla aiheuttaa köyhyyttä.
Kansainvälisyys vaikutti koulun päätyttyä myös opintojen valintaan. Kehitysmaatutkimus, Itä-Aasian tutkimus ja poliittinen historia valloittivat englannin kielen opiskelijan niin, että sekä englannin, että kiinan kielen opiskelu Helsingin yliopistossa jäivät taka-alalle.
– Minua kiinnostivat kysymykset oikeudenmukaisuudesta, maailman epäreiluudesta ja se mikä globaalilla tasolla aiheuttaa köyhyyttä, perustelee Maria Immonen.
Mies joka heilutti käsiään kiinnitti huomioni
Samoista opiskelijapiireistä Helsingistä löytyi myös tuleva puoliso Pauli Immonen, joka myös oli kasvanut ja käynyt koulunsa ulkomailla.
– Kiinnitin heti huomiota siihen, että Pauli heilutti käsiä kun hän puhui. Se oli hyvin kotoista kun joku ilmaisi itseään muutoinkin, kuin vain puhumalla, kuvailee Maria Immonen aviomiestään. Kummankin kansainvälinen tausta vaikutti sittemmin ulkomaille lähtemiseen. Työkomennukset Tansaniassa ja viisi vuotta Genevessä kehitysyhteistyötehtävissä olivat luonnollisia valintoja. Suomessa hän päättyi Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyön johtajaksi.
Haluan vaikuttaa maailmassa ihmisten elämäntilanteiden parantamiseen.
Suomen Lähetysseura on yksi vanhimmista suomalaisista kehitysyhteistyötä tekevistä järjestöistä. Se on myös yksi evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöistä.
– Järjestölle on ominaista, että pyritään vaikuttamaan oikeiden ihmisten elämän tilanteeseen eikä joidenkin köyhyyskäyrien tai muiden abstraktien kehitysmittareiden parantamiseen. Fokuksessa ovat oikeasti aina ihmiset, painottaa Maria Immonen.
Suomen Lähetysseuran erityispiirteeksi hän mainitsee sen, että järjestö on aina hakeutunut kaikkein vaativimpien ja haavoittuvimpien ihmisryhmien pariin. Järjestö on yksi harvoista suomalaisista yleisjärjestöistä, joka on keskittynyt vammaisten oikeuksien edistämiseen
Tänä päivänä Maria Immonen on Luterilaisen maailmanliiton maailmanpalvelu-osaston johtaja ja matkustaa paljon eri puolilla maailmaa. Hän vierailee mm pakolaisleireillä.
– Meillä on työtä noin kolmessakymmenessä eri maassa. Työntekijöistä noin puolet on itse pakolaisia, jotka ovat töissä leireillä. Esimerkiksi Keniassa pyöritämme maan kaikkia pakolaisleirien kouluja sadoilletuhansille oppilaille. Heidän opettajista, jotka ovat meidän palkkalistoillamme, on suurin osa itse pakolaisia, kertoo Maria Immonen
Hänen lähityöyhteisössään Genevessä työskentelee kolmisenkymmentä asiantuntijaa. Maria Immonen kutsuu työyhteisöään maailman desentralisoiduimmaksi humanitaariseksi järjestöksi.
– Esimerkiksi huumorin kanssa täytyy olla tosi varovainen. Monet vitsit eivät käänny toiselle kielelle. Huomaamme usein sen, että monet vitsit ovat itse asiassa etnisiä. Kun me suomalaiset nauretaan ruotsalaisille, niin eihän sitä kukaan muu ymmärrä kuin ehkä norjalaiset, kuvailee Maria Immonen hymyissä suin.
Nykyisessä maailmantilanteessa luterilaisten kirkkojen perustaman järjestön työntekijöistä yli puolet on muslimeja. Erilaisten uskontojen läsnäolo työyhteisössä edellyttää jatkuvaa vuoropuhelua, joka mahdollistaa sen että jokainen voi kokea työyhteisön kotoisaksi ja voi liittyä niihin arvoihin, joiden pohjalle työtä rakennetaan.
Kehitysyhteistyöllä ja humanitaarisella avulla olisi paljon annettavaa Euroopalle.
Köyhissä Afrikan maissa on kymmeniä miljoonia pakolaisia. Ugandassa eri leireillä on nykyään yli miljoona pakolaista Etelä-Sudanista. Köyhien maiden joutuessa vastaanottamaan pakolaisia, myös siellä syntyy konflikteja vastaanottavan ja saapuvan väestön välillä.
– Meillä on kokemusta vuosikymmenten ajalta miten näitä konflikteja minimoidaan. Olen useasti ajatellut, että kehitysyhteistyöllä ja humanitaarisella avulla olisi hirvittävästi annettavaa Euroopalle, ettei toistettaisi niitä samoja virheitä, sanoo Maria Immonen. Hänen mielestään on itsestäänselvää, että jos suuri ihmismäärä tulee maahan jossa ei ole tarpeeksi resursseja tai ei tiedetä keitä nämä ihmiset ovat, syntyy konflikteja. Uganda on tästä poikkeus, Afrikankin olosuhteissa.
– Se johtuu siitä että siellä on käyty sisällissotaa äskettäin ja ihmiset ovat joutuneet lähtemään pakoon. Heillä on ihan tuoreessa muistissa, millaista oli lähteä pakoon ja siksi ajatellaan että nämä ihmiset mahtuvat tänne. Siellä on myös pakolaisten asuttamiseksi tehty asioita hyvin. Esimerkiksi kaikille pakolaisille on annettu pala maata niin kuin Suomessa aikoinaan annettiin evakoille. Lisäksi heitä kannustetaan tekemään kaikkensa, että he pärjäisivät tässä yhteiskunnassa, kuvailee Maria Immonen. Toisin on naapurimaassa Keniassa, jossa ihmiset vain laitetaan leireille. Monet leirit Keniassa ovat käytännössä kuin suljettuja vankiloita.
Ei voi jäädä miettimään pikkutytön kenkää kiviröykkiön alla.
Maria Immonen on jatkuvasti tekemisissä humanitaaristen katastrofien kanssa. Entä miten hän säilyttää toivon ja ilon järkyttävien kriisien ja katastrofien parissa työskennellessään?
– Työn ilo ja toivo säilyvät parhaiten kun kohtaa ihmisiä, joilla on se toivo ja katsoo heitä silmiin. Vaikka kuulee ja näkee kamalia juttuja, niihin ei voi jäädä. Pakistanin maanjäristyksen jälkeen ei voi jäädä miettimään sitä yhtä pikkutytön kenkää, joka pilkotti kiviröykkiön alta. Jos sitä jää miettimään ei pysty tekemään töitään, painottaa Maria Immonen.
Kriisipesäkkeissä on normaalia traumatisoitua
Työ kriisipesäkkeissä on rankkaa ja monet Immosen kollegoista ovat traumatisoituneet. Työntekijöiden henkinen huolto on tärkeää.
– Monet työskentelevät todella vaarallisissa tilanteissa ja heitä joudutaan evakuoimaan taistelevien linjojen välistä, sodan alta. He joutuvat näkemään hirvittäviä raakuuksia. Monet etulinjassa olevat humanitaariset työntekijät ovat oikeasti todella kovien paineiden alla. Tilanteeseen kiinnitetään toki huomiota, ja ymmärretään, että on normaalia traumatisoitua, sanoo Maria Immonen.
Henkilökuntaa myös kierrätetään, etteivät he joudu olemaan samoissa olosuhteissa vuositolkulla. Paikallisilla työntekijöillä, jotka ovat sisällissotaa käyvästä maasta kotoisin, on vaikeampaa. Heitä ei voi viedä sieltä pois. Lopputuloksena on se että koko kansa on traumatisoitunut. Näin on käynyt Etelä-Sudanissa, missä on taisteltu yli neljäkymmentä vuotta muutama lyhyttä rauhanjaksoa lukuunottamatta.
Kahvi auttaa arjessa
Maria Immonen on tehnyt pitkään sovinnon ja toivon työtä vaikeissa olosuhteissa. Omassa elämässään hän pitää toivoa yllä hyvin arkisesti.
– Juon kahvia, sillä tykkään siitä todella paljon. Töissä meillä on aina kello kymmeneltä yhteinen kahvitauko. Silloin puhutaan useimmiten ihan muista kuin työasioista. Huumorimme saattaa ulkopuoliselta kuulostaa ehkä karulta, mutta huumori ja ihmiset ovat tosi tärkeitä, toteaa Maria Immonen.
Luterilainen maailmanliitto syntyi toisen maailmansodan jälkeen luterilaisten kirkkojen yhteistyönä
Luterilaiset kirkot synnyttivät Luterilaisen maailmanliiton auttaakseen toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaa pakolaiskriisissä. Luterilaisten kirkkojen kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu on ollut se syy miksi luterilainen maailmanliitto syntyi.
Luterilainen maailmanliitto on YK:n pakolaisjärjestön (UNCHR) suurin uskonnollistaustainen toimija. Viime vuonna se oli YK:n rahoittamista järjestöistä viidenneksi suurin avunsaaja. Kummatkin organisaatiot ovat toimineet yhdessä jo seitsemänkymmentä vuotta.
