
Sarkasmia, surua ja särmää! Tuoreella Golden Globella palkittu komediasarja Fleabag on kiistatta yksi 2010-luvun tv-tapauksista. Kuusiosainen avauskausi nähdään uudestaan Areenassa ja Kakkosella keskiviikkoisin tuplajaksoina klo 23.45. Uudet jaksot nähtävillä Areenassa aina keskiviikkoaamuisin. Sarjan toinen tuotantokausi alkaa 5.2.
Minulla on kamala tunne, että olen ahne, perverssi, itsekäs, apaattinen, kyyninen, kieroutunut ja moraalinsa menettänyt nainen, joka ei voi kutsua itseään edes feministiksi.– No, tuon kaiken olet perinyt äidiltäsi.
Fleabag on nainen, jota ei kerran nähtyään ja kuultuaan unohda.
Amazonin ja BBC:n tuottama komediasarja perustuu Phoebe Waller-Bridgen (s. 1985) kirjoittamaan ja esittämään monologinäytelmään vuodelta 2013.
Kuusiosaisen debyyttikauden pää- ja nimihenkilö asuu Lontoossa, pyörittää kituvaa kahvilaa, säätää hasardin kyltymättömästi ja jakaa herkullisen pisteliäät huomionsa sekä harvalle lähipiirilleen että suoraan katsojille.

Kaiken taustalla on kuitenkin musertava tragedia, parhaan ystävän menetys. Sen paino ja käsittely antaa sarjalle poikkeuksellisen tunnevoiman, joka naurattaa kyynelten läpi ja puhuttelee huomattavasti syvemmältä kuin pelkkä pinnalla vellova rivous, hedonismi ja synkkyys.
Fleabag on ollut hurjassa palkintosateessa - ja aivan aiheellisesti. Sarja on voittanut muun muassa brittien BAFTAn, Kultaisen ruusun ja Golden Nymphin parhaasta komediasta ja/tai genren naisesiintyjästä. Uusimpana sarja palkittiin Golden Globe -palkintogaalassa parhaana komediasarjana.