Hyppää pääsisältöön

Suomeen tuotu katukoira piti lopettaa penikkataudin vuoksi – viranomaiset varoittavat löytökoirien riskeistä: ”Taudit eivät näy välttämättä päällepäin lainkaan”

Katukoiria koiratarhalla Viipurissa odottamssa uudelleensijoitusta.
Venäjän katukoirat -yhdistys on keskeyttänyt koirien tuomisen Venäjältä toistaiseksi. Katukoiria koiratarhalla Viipurissa odottamssa uudelleensijoitusta. Kuva: Kerstin Kronvall / Yle koirat,kulkukoira,koiraeläimet,MOT,löytökoirat

Penikkataudin vuoksi lopetetun koiran kanssa Venäjältä Suomeen tuotiin 22 koiraa. Ne on nyt eristetty. Eläinlääkärit varoittavat, että katukoirien tuonnin lisääntyessä kasvavat myös tautiriskit. Ulkomailta Suomeen tuodut koirat voivat aiheuttaa vaaran myös ihmisille.

Penikkatautiin sairastuneen koiran oli tuonut maahan laillisesti Venäjän katukoirat -yhdistys Pjatigorskin koiratarhalta. Koiralla oli mukanaan lemmikkipassi, jonka mukaan se oli Venäjällä rokotettu penikkatautia ja rabiesta vastaan.

Koiran Suomeen tuoneen yhdistyksen puheenjohtaja Aamu-Usva Niukkanen-Tammisto sanoo, että koira oli todella rokotettu Venäjällä. Hänen mukaansa koira oli saanut tartunnan rokotteesta huolimatta. Se jouduttiin lopettamaan tehohoidon päätteeksi.

Penikkatautiin sairastuneen koiran kanssa samalla kyydillä tuotiin Suomeen 22 koiraa. Niiden omistajia on kehotettu eristämään koirat varotoimenpiteenä. Taudin itämisaika on 1–2 viikkoa tai jopa pidempään.

"Muut koirat ovat terveitä. Olemme perustaneet koirien omistajille Facebookiin ryhmän, jossa on myös eläinlääkäri. Pystymme puuttumaan heti, jos jotain ilmenee. Kaikkia on ohjeistettu, että koirat eivät ole tekemisissä nyt muiden koirien kanssa, niiden ulkoilutus pitää järjestää omalla pihalla ja omistajien on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta."

Tuontikoirilta ei vaadita penikkatautirokotusta

Pieneläinsairaalan johtava eläinlääkäri Katariina Thomson sanoo, että koira on voinut saada penikkataudin jo ennen rokottamista. Hän puhuu asiasta yleisellä tasolla.

"Toinen vaihtoehto on, että koira on saanut tartunnan rokotteesta huolimatta. Koiran pitäisi saada kaksi rokotetta, jotta se saa hyvän immuniteetin. Varsinkin tässä tilanteessa, jossa pennun emä ei ole todennäköisesti saanut penikkatautirokotetta. Pentu saa tietyn määrän vasta-aineita emän kautta."

Thomson pitää tartuntaa huolestuttavana. Kyseessä on vakava tauti, joka tappaa ja vammauttaa koiria. Penikkatauti voi jättää koiralle pysyviä neurologisia oireita.

Penikkatauti on ollut tähän asti Suomessa harvinainen kattavien rokotusten ansiosta. Rokotuksia ei kuitenkaan vaadita pakollisena ulkomailta Suomeen tuoduille koirille.

Koira voi sairastaa penikkataudin oireettomana, mutta silti levittää sitä eritteissään pitkäänkin ympäristöön.― Katariina Thomson, pieneläinsairaalan johtava eläinlääkäri

Rokottamattomuus kasvattaa riskiä epidemialle. Evidensian viime vuonna teettämän tutkimuksen mukaan jopa noin viidennes koiran- ja kissanomistajista on jättänyt lemmikin rokotuksen väliin.

"Tässä on samaa kehitystä kuin ihmispuolella. Voi tulla tautiepidemioita, joita pystyisi rokotuksilla ehkäisemään. Se tuntuu turhalta. Uhka ei ole vielä realisoitunut, mutta ehkä se on vain ajan kysymys, jos taudinkantajia tulee enemmän populaatioihin."

Penikkitauti voi tarttua myös fretteihin, supikoiriin ja kettuihin. Tartunnan saanut koira voi levittää tautia ympäristön kautta myös villieläimiin.

"Penikkatauti on siinä mielessä kavala tauti, ettei se suinkaan aiheuta kaikilla oireita. Koira voi sairastaa penikkataudin oireettomana, mutta silti levittää sitä eritteissään pitkäänkin ympäristöön."

Tuonnit keskeytetty

Venäjän katukoirat -yhdistys on keskeyttänyt koirien tuomisen Venäjältä toistaiseksi. Lisäksi yhdistys aikoo pidentää karanteeniaikaa rokotusten jälkeen. Tähän asti se on noudattanut Eviran ohjetta, jossa rokotuksen jälkeen suositellaan 21 päivän odotusaikaa.

"Tulevaisuudessa karanteeniaika tulee olemaan yli kuukauden, jotta varmasti pystytään varmistumaan rokotusten toimivuudesta. Lisäksi pentukoiria tehorokotetaan jatkossa kaksi kertaa, eli ne rokotetaan yhteensä kolme kertaa. Mietimme myös muita tapoja, jotta voimme varmistua siitä, että mitään tällaista ei tule enää koskaan tapahtumaan."

Venäjän katukoirat -yhdistyksen Suomeen tuomilla koirilla ei ole aikaisemmin todettu penikkatautia.

"Emme halua vaarantaa Suomessa asuvia koiria. Vastuullinen toimiminen on meille hyvin tärkeää. Odotamme koiran ruumiinavaustuloksia saadaksemme lisätietoja asiasta."

Niukkanen-Tammisto on pahoillaan koiran ja sen omistajan puolesta.

"Tämä on koiran omistajalle varmaan rankkaa. Koirasta tuli jo lyhyessä ajassa omistajalle hyvin tärkeä. Omistaja kertoi, että Pippa oli kiitollinen ja onnellinen päästessään vihdoin omaan kotiin."

Eläinlääkäri: Katukoirien tuonti ei ole järkevää

Useissa Euroopan maissa viranomaiset epäilevät, että katukoirien alkuperämaissa eläinlääkärit väärentävät todistuksia rabiesrokotuksesta ja ekinokokokkilääkityksestä.

Eviran eläinlääkinnän rajatarkastuksen jaostopäällikkö Kitty Schulman pitää rabiesta ja ekinokokki-heisimatoja ulkomaisten tuontikoirien suurimpina riskeinä. Ekinokokit ovat lihansyöjien loisia, jotka voivat aiheuttaa ihmisille vaarallisen taudin. Ihmisen elimistössä voi muodostua toukkarakkula, joka syrjäyttää toimivaa kudosta ja voi haitata esimerkiksi keuhkojen toimintaa.

"Koirilla voi kuitenkin olla myös monia muita sairauksia, joiden oireet eivät näy. Näitä tauteja emme pysty valvomaan", Schulman sanoo.

Ruotsissa eläinlääkintätieteenlaitos SVA on ottanut jyrkän kannan katukoirien hankintaan. Se neuvoo olemaan ottamatta katukoiraa ulkomailta. Suomen Evira ei ole ottanut yhtä selvää kantaa.

Eläinten taustoistahan ei tiedetä mitään. Tuontisäännöissä mainitaan vain rabies ja ekinokokki.― Merja Rantala, Helsingin yliopiston dosentti ja erikoiseläinlääkäri

"Emme kehota välttämään nimenomaan katukoirien tuontia, mutta neuvomme kyllä olemaan tuomatta maahan sairauksia, joita voi tulla alkuperältään tuntemattomien koirien mukana."

Helsingin yliopiston dosentin, erikoiseläinlääkäri Merja Rantalan mielestä katukoirien tuonti ei ole eläintautitilanteen vuoksi järkevää.

"Eläinten taustoistahan ei tiedetä mitään. Tuontisäännöissä mainitaan vain rabies ja ekinokokki. Mitä enemmän Suomeen tuodaan tällaisia koiria, sitä todennäköisemmin se tulee näkymään maamme eläintautitilanteessa", Rantala sanoo.

Suomeen tuotujen katukoirien määrä on melkein kymmenkertaistunut seitsemässä vuodessa. Viime vuonna suomalaiskoteihin muutti lähes 2500 katukoiraa. Erityisesti Venäjältä tuotujen koirien määrä on kasvanut huomattavasti.

Katso MOT: Katukoirat - rakkautta ja riskejä:

Tarkennettu kello 17.07, että Venäjän kaukoirat -yhdistys pidensi odotusaikaa tehosterokotuksen jälkeen, ei ensirokotteen.

Eläimet

Kuluttaja-aiheet

Kommentit