Hyppää pääsisältöön

Travis Scott on tämän kesän tähti – lisää kovia nimiä Blockfesteille

Tampereen hip hop -festivaali Blockfest täydentää artistikattaustaan kotimaisilla ja ulkomaisilla huippunimillä.

Travis Scott // Kuva: EPA/NICK SOLAND

Blockfest teki tänään ison julkistuksen. Jenkkitähti Travis Scott, The Weekndin suojatti Belly sekä kotimaan kärkinimiin kuuluva Mikael Gabriel liittyvät jo aiemmin julkaistujen rap-tähtien joukkoon.

Blockfestin aiemmin uutisoituja kiinnityksiä ovat muun muassa Post Malone, Lil Pump, Juicy J, Suicideboys ja Cheek. Antidote-kappaleellaan suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2015 noussut Travis Scott on yksi tämän ajan suurimmista rap-artisteista.

Houstonissa kasvanut Scott tunnetaan parhaiten _Goosebumps-_jättihitistään, joka on hänen toiselta Birds In The Trap Sing McKnight -albumiltaan. Vaikka Scottin edellisestä sooloalbumista on kulunut noin puolitoista vuotta, kiertueiden ohella Travis Scott on pysynyt aktiivisena. Viimeksi uutta tuotantoa häneltä kuultiin viime joulukuussa, kun Scottin sekä Migosista tutun Quavon yhteisalbumi Huncho Jack, Jack Huncho julkaistiin.

Travis Scottilta on tulossa uutta musiikkia vielä tämän vuoden aikana, sillä räppäri on kertonut viimeistelevänsä parhaillaan kolmatta albumiaan, jonka nimi on Astroworld.

Myös artistin yksityiselämässä on tapahtunut iloisia asioita, sillä hän sai tyttären Kylie Jennerin kanssa viime kuussa.

Travis Scott perui Blockfest-keikkansa vuonna 2016, jolloin Post Malone saapui korvaajaksi. Aiemmin Travis Scott on esiintynyt Suomessa Turun Ruisrockissa.

The Weekndin suojatti Belly Tampereelle

Blockfesteille saapuva palestiinalais-kanadalaiset juuret omaava rap-artisti Belly nähdään elokuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Muun muassa The Weekndin hehkuttama artisti on myös lahjakas biisinkirjoittaja. The Weekndin hittien Earned It ja Remember You lisäksi hän on tehnyt kappaleita muun muassa Beyoncélle. Belly julkaisi Mumble Rap -sooloalbuminsa viime lokakuussa.

Travis Scottin ja Bellyn lisäksi Blockfesteillä nähdään jälleen myös kotimaisia urbaanin musiikin ykkösnimiä. Elokuussa Ratinan stadionille nousee Suomen suosituimpien räppäreiden joukkoon kuuluva Mikael Gabriel sekä ensimmäisen soolokeikkansa Blockfesteilla vetävä Nelli Matula, joka nähtiin viimeksi Blockfesteillä osana Rähinä Specialia.

Blockfest tekee jälleen tilaa myös monille muille tulevaisuuden lupauksille, kun jyväskyläläinen Mouhous sekä yhteissetin vetävät Versace Henrik, NCO ja Musta Hanhi saapuvat festareille. Tummasävytteisestä soundimaailmasta ja älykkäistä rap-lyriikoistaan tunnetut DJ Kridlokk sekä DJ Ibusal esiintyvät myös Blockfesteillä ensi kesänä yhdessä.

Blockfest järjestetään Tampereen Ratinassa 17.–18. elokuuta. YleX on mukana festaroimassa.

Lue myös:

YleX Nosteessa: Esittelyssä Versace Henrik, joka on roisi ja älyvapaa räpin outolintu

Blockfest julkisti uusia esiintyjiä – Cheek nähdään vielä kerran Ratinassa

YleX Nosteessa: Esittelyssä NCO, jota suomirap väsyttää

YleX Nosteessa: esittelyssä tummanpuhuvaa trappia tekevä Musta Hanhi