Hyppää pääsisältöön

Yhdysvaltalaisia puhallinkonserttoja

Niille jotka etsivät uusia tekijöitä ja teoksia kuultavakseen, on Naxoksen American Classics -sarja varsinainen runsaudensarvi. Tarjonta on moninaista, niin hyvässä kuin pahassakin. Enimmäkseen yllätykset ovat kuitenkin positiivisia sekä sisällön että esityksen tasolla. Yksi niistä on Nashvillen sinfoniaorkesterin ja kapellimestari Giancarlo Guerreron tuore kolmen puhallinkonserton paketti. Teosten solistit ovat käytännöllisesti oman orkesterin riveistä.

Wind Concertos äänitteen kansi
Wind Concertos äänitteen kansi Giancarlo Guerrero

Behzad Ranjbaran sävelkieli on kolmikon säveltäjistä moniulotteisinta. Teininä Yhdysvaltoihin muuttaneen iranilaissäveltäjän tummasävyinen huilukonsertto jaksaa pitää mielenkiintoa yllä sen lähes puolen tunnin keston ajan. Huilisti Érik Gratton näpeissä tummasävyinen valitus vaihtuu helposti vikkeläksi rytmivipellykseksi. Painokkaiden kiintosävelten ympärille rakennetut alarekisterin meditaatiot kehräävät pehmeästi. Aktiiviset sähäkät säveljonot sekä kiihtyvät lakipistettään tavoittelevat minipurkaukset sujahtelevat korviin tarkkoina puhtauksina.

Brad Warnaar on toiminut viime vuosikymmenet pääasiassa elokuvasäveltäjänä ja populaarimusiikin orkestroijana. Käyrätorvikonsertto on niin ikään elokuvallisen ilmaisun kyllästämää perussujuvaa kerrontaa. Persoonallisuutta ei valitettavasti pätevästi orkestroidulla musiikilla juurikaan ole. Entisenä käyrätorvensoittajana Brad Warnaar tietää soittimen heikkoudet ja vahvuudet. Solisti Leslie Norton saakin tuuttailla parhaassa rekisterissä huoletta. Ensimmäisen osan rytminen laukka ja säveltoistot, hitaan osan elegia ja finaalin näyttävät juoksutukset sujuvat kaikki vaivattoman kuuloisesti.

Frank Tichelin letkeän vauhdikas klarinettikonsertto kumartaa kohti Gershwiniä, Coplandia ja Bernsteinia.
Klarinetisti James Zimmermann syöksyilee Gershwin-jazzin, Copland-sankariuden ja Bernstein-venkuloinnin maailmoissa innostuneesti. Konserton ääriosien vänkiin rytmimaailmoihin olisi solisti voinut heittäytyä vieläkin hillittömämmin. Nyt tulos jää paikoin vähän turhankin siistiksi. Siitäkin huolimatta kutkuttava teos imaisee kuulijan mukaansa.

Äänitys on tasapainoinen ja orkesteri soittaa maukkaasti. Nashvillen sinfoniaorkesterin ja sen solistien yhteispeli toimii orkesterin ylikapellimestarin Giancarlo Guerreron johdolla erinomaisesti. Jouset puhaltelevat lämpöä, mutta äityvät tarvittaessa kunnolliseen lyhytnuottien terävään säksätykseenkin. Rytmisesti orkesterin soitto on tarkkaa, mutta samalla letkeää. Lisää tällaisia yllätyksiä!

Wind Concertos. Ticheli-Warnaar-Ranjbaran. Nashvillen sinfoniaorkesteri, Érik Gratton, huilu, Leslie Norton. käyrätorvi, James Zimmermann, klarinetti, joht. Giancarlo Guerrero
Naxos (8.559818)
Kuuntele Uudet levyt 6.3.2018, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Riemastuttava oopperalöytö!

    Levyarvio

    Provinsiaalisen uran tehneen sveitsiläisen kapellimestarin, säveltäjän ja opettajan Richard Fluryn ensimmäinen ooppera, yksinäytöksinen ”Firenzeläinen tragedia” valmistui vuonna 1928 ja sai kantaesityksessään Solothurnissa Pohjois-Sveitsissä seuraavana keväänä varsin myönteisen vastaanoton lehdistöltä. Eipä ihme: hieman yli kolmekymmenvuotiaan paikallisen säveltämäksi se on suorastaan nerokas vetäen vertaansa selvästi esikuvallisen Richard Straussin Salome-oopperalle – Oscar Wilden tekstiin sekin. Vajaan kolmen vartin kestävä yksikohtauksinen nostatus sisältää niin wildemaisia lausahduksia kuin taiten verhoiltua sosiopoliittista debatointia.

  • Erika Foxin improvisatorinen välittömyys

    Levyarvio

    On sanottu että säveltäminen ja improvisaatio olisivat hyvin lähellä toisiaan, ja että hyvät sävellykset ovat vain hyvien improvisoijien ylöskirjoituksia. Riippuu varmaankin keneltä kysytään – mutta englantilaisen Erika Foxin musiikissa improvisatorinen välittömyys on kiehtovasti läsnä jokaisessa nuotissa osana jotain sellaista josta rakentuu kokonaisuuksia, vapaata muotoa.

  • Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

    Levyarvio

    Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.