Hyppää pääsisältöön

Au pairit -sarja jatkuu uudella tuotantokaudella – Jane, Joona, Matleena ja Neea matkaavat Miamiin

Ylen suosikkisarjan viides kausi alkaa 29. maaliskuuta.

Viidennellä tuotantokaudella au pairit suuntaavat lämpöiseen Miamiin. // Kuva: Yle / Kendri Rodriguez

Au pairit -sarjan viidennellä tuotantokaudella suomalaiset nuoret matkaavat aurinkoiseen Miamiin kokeilemaan omien siipiensä kantavuutta kaukana kotoa. Sarja alkaa Yle TV2:lla torstaina 29. maaliskuuta ja koko kausi on kerralla nähtävissä Yle Areenassa.

Matkaan lähtevät tällä kaudella Jane Hölsö, Joona Koivisto, Matleena Pulkkinen ja Neea Autio.

Jane halusi irtioton arjestaan Suomessa

Seinäjokelainen Jane Hölsö työskentelee myyjänä Lidlissä ja viettää vapaa-aikansa cheer-tanssin sekä cheerleading-valmennuksen parissa. Au pairiksi hän päätti lähteä, koska kaipasi vaihtelua arjen rutiineihin.

Perusnegatiiviseksi itseään kuvaileva Jane sopeutui hyvin Miamin elämään ja palattuaan Suomeen hän on jo vähän kaivannut takaisin. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa matkustaa uudelleen Miamiin ja samalla tavata au pair -perhettä.

– Mulla oli kaikki niin hyvin Miamissa. Lämpö, kulttuuri, ihmiset ja elämäntyyli olivat niin mun juttu, Jane hehkuttaa.

Erityisen hyvin Jane tuli toimeen au pair -perheen isän, CJ:n, kanssa. Perheen äidin, Brooklynin, luottamus hänen piti kuitenkin ensin voittaa puolelleen.

Jane ihastui perheeseen ja asuinalueeseen, vaikka tottelemattomat lapset 10-vuotias Phoenix ja 8-vuotias Ivy Jane saivatkin ajoittain temperamenttisen au pairin tulistumaan sekä harkitsemaan jopa lähtöä. Kuitenkin hetken hengähdys ja pari puhelua äidille saivat asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Siskojensa kanssa läheiselle Neealle oli vaikeaa olla kaukana perheestä

Suuresta perheestä haaveileva hämeenlinnalainen Neea Autio sai hoidettavakseen Mc Clendonien perheen viisi lasta. Hänestä oli ihana huomata, miten perheen lapset olivat toistensa parhaita kavereita.

Neealle saapuminen au pair -perheeseen ja levottomalle asuinalueelle oli aluksi shokki. Perillä odottanut perhe ei ollut Neean sellainen kuin hän olisi toivonut. Vastuullinen ja tarkka Neea onkin hyvin eri mieltä perheen kanssa muun muassa kodin siisteydestä ja ruokailutottumuksista.

– Yritin sopeutua parhaani mukaan, mutta kyllä sitten piti tehdä rohkeita päätöksiä. Ikävä ilmapiiri olisi koko Miamin kokemukseni, Neea muistelee.

Kaihoa takaisin Miamiin Neealla ei ole, sillä kolme kuukautta riitti hänelle. Perheensä kanssa läheiselle Neealle oli raskasta olla kaukana pienemmistä sisaruksistaan.

– Oli syyllinen olo, kun ei voinut olla heidän tukenaan ja oli niin kaukana ja vaikeasti saatavilla aikaeron takia. Oon aina ollut ehkä vähän äidillinen siskojani kohtaan.

Matleenan vaikea alku kääntyi lopulta iloiseksi kokemukseksi

Matleenalla on au pair -jakson jälkeen tänä keväänä edessään ylioppilaskirjoitukset. Välivuoden jälkeen hänellä on aikeissa hakea opiskelemaan lääketiedettä.

Miamin reissun jälkeen matkakuume jäi päälle, joten välivuoden aikana hän haluaa matkustella ja palata Miamiin. Positiiviset ihmiset ja ilmapiiri tekivät Matleenaan vaikutuksen, vaikka alkumatka oli kuoppainen.

– Alku oli mulle tosi rankka. Kaikki muut lähtivät ennen minua perheisiinsä ja olin odottanut niin kauan perheen luo pääsyä, mutta sitten he tyrmäsivät mut täysin, Matleena kertoo.

Matleena kertoo, ettei hänellä ennestään ollut juurikaan kokemusta lastenhoitamisesta, mutta Miamissa häntä odottivat Sudain perheen kolme lasta 8-vuotias Eliav, 6-vuotias Shita ja 6-kuukautinen Lior.

Matkaan lähdettäessä Matleena toivoi oppivansa itsenäisemmäksi, koska tähän asti on asunut vain vanhempiensa luona.

– Tuolla joutui pärjäämään yksin ja kun uskalsi vain lähteä, niin koen itsenäistyneeni sinä aikana.

Ujosta Joonasta kuoriutui itsevarmempi ja rohkeampi

Ujo maalaispoika Joona lähti hakemaan Miamista rohkeutta ja itsevarmuutta, ja niitä asioita hän kertoo reissusta saanensa mukaan.

Etukäteen häntä jännitti eniten perhe, josta ei tiennyt mitään. Perillä häntä odottivat pastorina työskentelevä Juan, myyntialalla toimiva Tom ja 5-vuotias Lucas. Lopulta vastaanotto oli kuitenkin lämmin ja hänen oli helppo sopeutua.

– Alkushokin jälkeen totuin perheeseen nopeasti, sillä he olivat todella mukavia. Tunsin itseni hyvin kotoisaksi siellä, Joonas toteaa.

Ensireaktion hän muistelee olleen helpottunut, sillä hän kertoo toivoneen pääsevänsä homoperhettä.

Kauhajoelta kotoisin oleva Joona kertoo kontrastin olleen valtava Miamin ja Pohjanmaalaisen kotikaupungin välillä. Aluksi ison tuntuiseen kaupunkiin kuitenkin tottui nopeasti.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.

  • YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa

    Mökkifestarit on kolmen päivän spessulähetys YleX Aamussa.

    YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa YleX Aamun Mökkifestarit kuuluu radiossa ja näkyy Yle Areenan streamissa 26.–28.6. Kaksi miestä, yksi mökki ja koko Suomen kokoinen mökkifestariviikonloppu! YleX Aamun Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio laittavat itsensä likoon 26.–28.