Laila Tarpila
Yle
Maaliskuun 6. päivänä Alma ja Toivo Kuula käyvät Viipurissa. Papereita tarkastetaan usein ja tarkastus on sekavaa. Punaisten ja venäläissotilaiden välisen kahakoinnin takia kotiin päästään palaamaan vasta seuraavana päivänä. #musiikinkevät1918
Laulajatar Alma ja säveltäjä Toivo Kuula asuivat Säiniöllä 10 km junamatkan päässä Viipurista. Pieni perhe oli sitkeän etsiskelyn jälkeen löytänyt huvilan läheltä Säiniön asemaa ja päässyt muuttamaan yhteiseen kotiin syksyllä 1917. Perheeseen kuuluivat vajaan vuoden ikäinen Sinikka-tytär, kotiapulainen Helmi sekä Panu-koira.
Kuulat olivat joutuneet jo viikkojen ajan sisällissodan kahakointien ja ammuskelujen silminnäkijöiksi.
Maaliskuun 7. päivänä Toivo jatkaa kirjettään Arvo-veljelle Vaasaan. Kirje on pitkä, hän oli aloittanut kirjeen jo 28. tammikuuta, mutta ei ole saanut sitä postiin.
Tässä kohtaa kirjettä hän kertoo Viipurin-matkalla koetuista paperien tarkastuksista, punakaartin ja venäläissotilaiden välisestä kahakoinnista, pohtii maan sosialistien lyhytnäköisyyttä ja lopettaa kertomansa sanaan - 'Morjens'.
Eilen kävimme Wiipurissa - täällä maalla ilman seuraa tulee aika liian pitkäksi. Junassa tarkasti papereitamme eräs punakaartilainen, joka sanoi niiden olevan kelpaamattomat.
Paperi oli annettu meille heidän omasta esikunnastaan viittä päivää aikaisemmin. Saimme miehen kanssa - joka ei ollut selvillä edes mistä papereita saadaankaan - juosta 3/4-tuntia paikasta paikkaan.
Wihdoin tulimme oikean antajan luo, joka meiltä tiedusteli seuraavaa: Mitenkä voitte todistaa että asutte Säiniöllä? - Vedin passini esille. Se ei kelvannut. Minulla olisi pitänyt olla jäsenkirja. En ollut ymmärtävinäni mitä sillä tarkoitetaan.
Saimme kuitenkin paperin, joka mahdollisesti parin päivän päästä on taas väärä. Sellaista on järjestys.
Söimme päivällistä kaupungissa ja olimme lähdössä junalla 6:20 iltapäivällä. Kadunkulmaa ennen asemalle pääsyä pysähdytti meidät kuitenkin urhoollinen naispunakaartilainen kieltäen asemalle pääsyn.
Käännyimme takaisin ja emme montakaan minuuttia ennättäneet olla maisteri Patomäen luona ennenkuin alkoi kuulua kamala kiväärien ja kuularuiskujen pauke. Sitä kesti noin 15 minuuttia ja niin tavattoman kiihkeästi, että se kuului raesateelta.
Syyn saimme piakkoin tietää eikä kestänyt kauaa ennenkuin meillä oli selvillä tapaus, joka osoittautui tänään oikeaksi: Wenäläinen sotaväki on osoittanut suurta tyytymättömyyden merkkiä siitä, että heidän aseensa on takavarikoitu. Kaksi kertaa ennen tätä on jo Wiipurissa tapahtunut pienempiä kahakoita tämän takia punasten ja sotilasten välillä.
Tällä kertaa oli Pietarista tullut 300 aseistettua venäläistä vaatimaan aseita takaisin sekä viljaa, jota tänne (Kouvolaan) oli erehdyksessä lähetetty 19 vaunulastia. Nämä sotilaat joutuivat viipurilaisten punakaartilaisten kanssa otteluun. Seuraus oli tietysti kauhea.
Sillä aikaa kun sotilasten kanssa keskusteltiin varasi punakaarti aseman ympärille kaikki joukkonsa ja aseensa. He kuljettivat sotilasten vaunun sellaiseen paikkaan, jonne niitä kahdelta puolelta oli helppo ampua ja avasivat tulen joka paikasta samalla kertaa ampuen vaunut mäsäksi.
Sotilaita haavoittui ja kuoli suuret määrät; pitkin iltaa niitä autoilla kuljetettiin sairas- ja ruumishuoneisiin.
Minä ihmettelen vähän sitä lyhytnäköisyyttä, joka tässä tapauksessa (ja monessa muussakin kyllä) on tämän maan sosialisteissa. Vuodatettu veri vaatii aina kostoa ja ei ole ensinkään sanottu etteivät he saisi niskaansa koko täkäläistä venäläistä sotilasväestöä ja se ei heille ole eduksi.
Vasta tänä aamuna pääsimme kotiin.
Työ-lehti kertoo asiasta suurella rubriikilla: Wiipuri yritetty vallata niin päin että sotilaat olisivat tulleet Pietarista ilman asianomaista lupaa ja kun täällä oli heidän matkansa keskeytetty ja sotilaat olivat luvanneet aseineen palata Pietariin takaisin, oli heidän junansa siirretty lähtövalmiiksi (mutta minne: Lappeenrannan tielle).
Sotilaat olivat alkaneet ampumisen johon punakaarti vastasi. Sotilailta kysyttäessä olivat he matkalla viemään valkokaartilaisille (!) aseita (Wiipurin kautta, niin kuin ei muuta tietä pääsisi).
Joka tapauksessa tämä asia nyt ei ole vielä aivan selvä, mutta ehkä se selvenee. - Eloon jääneet otettiin tietysti vangiksi.
Tänä päivänä on useita laukauksia ammuttu täällä lähitienoilla.
Morjens.
Toivo
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa. Seuraavassa kirjeessä 7. maaliskuuta Säiniöllä luetaan Työ-lehteä ja odotetaan valkoisia apuun.
Lähteet
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan kirjeet.
Kansalliskirjasto. Digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0
