Laila Tarpila
Yle
Maaliskuun 7. päivänä Toivo Kuulan kärsivällisyys on koetteilla. Jo helmikuussa piti venäläisen sotaväen olla maasta pois ja valkoisten niskan päällä. Kuulan aluksi pessimistinen mieliala on kuitenkin hiljalleen muuttumassa. #musiikinkevät1918
Toivo Kuula, joka oli paitsi säveltäjä, myös kapellimestari, oli saanut lokakuussa 1916 tarjouksen ryhtyä Viipurin musiikin ystävien orkesterin johtajaksi.
Toivo muutti tuolloin Viipuriin ja Ammi-puoliso, joka oli raskaana, ja jäi asumaan Oulunkylään. Viipurissa oli niin suunnaton asuntopula, ettei sieltä löytynyt vapaata perheasuntoa.
Oulunkylässä Kuulat olivat saaneet asua ilmaiseksi oopperajohtaja Edvard Fazerin omistamassa huvilassa. Ammin seurana Oulunkylässä asui pikkuveli, hauska seuramies, mutta epätoivoinen raha-asioissa, lääkäriksi sekalaisella menestyksellä opiskeleva Eino Silventoinen.
Välillä Oulunkylässä asuivat myös Oili-sisko ja hänen tuleva puolisonsa Väinö Siikaniemi, sekä Emmi-sisko, jonka koti oli puolison Yrjö Putkisen kanssa tuolloin Pietarissa.
Kun Edvard Fazer päätti myydä Oulunkylän huvilansa, vauhditti tämä Ammin ja Toivon kodinetsintää Viipurissa.
Säiniön kodin sijainti oli kohtalokas, sillä se oli lähellä Säiniön asemaa, jonka kautta kuljetettiin aseita ja miehistöä Venäjältä Suomeen. Huhtikuussa Kannaksen rintamalinja kulki käytännössä heidän pihansa poikki.
Maaliskuun 7. päivänä Toivo jatkoi kirjettä Arvo-veljelle Vaasaan.
Täällä on odotettu odottamisesta päästyäkin. Huhut ovat kierrelleet ja toiveita asiain pikaiseksi ratkaisemiseksi on ollut paljon.
Monet alkavat jo kadottaa kärsivällisyytensä, monet, jotka ovat uskonsa valkoisten voittoon perustaneet omien optimistisien laskujensa taa ja alkaneet vähitellen huomata että ne pettävät.
Oli toivetta siitä, että helmikuun loputtua, jolloin senaatin vaatimuksen mukaan venäläisen sotaväen piti olla maasta pois, alkaa valkoisten yleinen rynnäkkö rajuilman lailla.
Helmikuun aikana odotettiin kärsivällisesti ja kaikki luottivat siihen, että maaliskuun alussa se ratkeaa, mutta eipäs vaan.
Sitten odotettiin sitä, että kun saksalainen saa Pietarin valtaansa ja alkaa painaa sieltä tännepäin, niin samalla nämä rynnistävät.
Mutta saksalainen ei vielä tänä päivänä ole sitä temppua tehnyt ja nyt kun rauha allekirjoitettiin, on sekin toive suurimmaksi osaksi rauennut.
Sen sijaan on saatu varmalta taholta tietää, että punaset ovat edenneet pitkin Karjalan radan vartta päivä päivältä ja on heillä jo hallussaan Wiipurin koillispuoli lähellä Wuoksen rantoja ja valkoisten päärintamaa.
Samoin on Etelä-Suomi jo joka paikasta puhdistettu valkoisista ja viimeiksi ovat Kirkkonummen valkoisten kohtalot masentaneet mieliä, jonka vastapainoksi taas tiedot Varkaudesta ovat kohottaneet.
Mutta niinkuin jo sanoin alkaa hyvät toiveet vähitellen herpaantua aina uusien pettymysten takia, mutta odotus se on sittenkin kuumeista ja kiihtyy yhä sillä monet perheet jo näkevät nälkää.
Jos tätä jatkuu vielä kuukauden verran, niin silloin alkavat monet hädän yhä lisääntyessä käydä levottomiksi.
Helmikuun aikana on asema täällä ollut seuraava. Valkoiset ovat tehneet tiedusteluretkiä sangen lähelle Wiipuria. Heitä on näyttäytynyt mm. Kämärällä (noin 20 km Wiipurista), Pappilanniemellä (3-4 km), Tienhaarassa (5 km), Talissa (8 km) y.m.
Taisteluja on käyty etupäässä Karjalan radan varsilla ja saman radan ja Saimaan kanavan välimailla. Näätälän kylä Karisalmen aseman kohdalla on useaan kertaan ollut eri käsissä, samoin Ihantalan kylä.
Toista viikkoa on jo joka päivä kuulunut valtava tykkien jyske suoraan pohjoisesta (meidän asunnostamme kuunneltuna) ja tällä ajalla ovat punaset vallanneet kylän toisensa jälkeen: Kilpeenjoen, Syvälahden, Noskuan, Pullilan, joten heidän pitäisi olla tätä nykyä menossa Hannilaan.
Wiimeisissä tiedoissa heidän sanotaan vallanneen myös Konnun kylän, jotenka rintama Joutsenosta suorastaan kaakkoon pitäisi olla jokseenkin suora.
Todenperäisiä tietoja täällä kyllä on vaikea saada, nämäkin tiedot ovat tuloksena Työ-lehden ahkerasta seuraamisesta, joten nyt jollakin lailla olemme siitä selvillä.
Haavoittuneita on Wiipuriin tuotu tavattomat määrät, joista luonnollisesti ei Työ-lehti uskalla puhua mitään, mutta kuolleita tuskin lienee niin paljon kuin niistä puhutaan.
Ilkeältä tuntui tiedot Raudun aseman valtauksesta ja vaikkapa se olisikin otettu jo takaisin, niin ei siitä kuitenkaan perustavaa tietoa ole tullut.
Mikäli olen Työ-lehdestä asioita seurannut, on punakaarti sangen toivehikkaalla mielellä. Waikka kyllä usein rivien välistä voi lukea pettymyksiä heilläkin olleen, niin on toisinaan taas käymässä yli lohdun meitä toisinajattelevia sangen kiusoittava itsevarmuus.
Kerroin äsken yleisesti mielialan masennuksesta kaupunkilaisväestön keskuudessa. Minulla, joka täällä maalla asun ja yksin saan miettiä ja ratkaista sotaongelmia enkä ole sanottavasti saanut kaupungissa ollutta toivorikkautta osakseni, on nyt käymässä aivan päinvastainen mielenmuutos.
Olen ollut pessimisti tähän saakka, mutta se on vähitellen mennyt tiehensä ja nyt jo luotan siihen, että voitto on valkoisten, jollei heidän keskuudessansa mitään joko kyllääntymistä tahi hajaantumista tapahtu.
Minun pessimismilläni oli tällaiset perusteet: Kun tiedän, että suojeluskaartilaiset pääasiassa olivat yrittäneet varustautua vasta marraskuun työväenluokan jälkeen ja tehden senkin kaikessa salaisuudessa, niin tiesin etteivät he voineet olla varustettuja kansalaissodan varalta läheskään siinä määrässä kuin työväki, joka juuri sanotun lakon jälkeen oli saanut aseita yhtämittaisesti Wenäjältä.
Kohta kansalaissodan puhjettua alkoi aseidentuontitulva Pietarista ja sitä paitsi punasen hallituksen aseiden takavarikoiminen täkäläiseltä sotaväeltä lisäsi aseistusta siinä määrin, että he nyt jo pari viikkoa ovat olleet rikkaampia kuin ehkä moni muu samansuuruinen sotajoukko.
Mutta jo kansalaissodan alusta alkaen ovat he olleet monta vertaa paremmin aseistettuja kuin valkoiset; se on näkynyt heidän omista uutisistaankin: lahtareilla on ollut aseinaan haulikkoja, salonkikiväärejä ja kaikenmoisia eri mallisia pyssyjä - siis mitä vaan.
Jo alussa olinkin sitä mieltä, että punaset, äkkiä saadessaan hyvin järjestetyt voimansa kokoon, voivat tuota pikaa valloittaa koko maan ja kukistaa ne vähäiset "pötkäpyssyjoukot", jotka heitä vastaan uskaltavat asettua.
Täällä on puhuttu valkoisten erinomaisesta ampumataidosta, mutta suuresti olen epäillyt sitä seikkaa, sillä minä tiedän paremmin ehkä kuin joku muu, ettei talonpoika osaa käyttää pyssyä yhtään paremmin kuin työmieskään.
Ne harvat herrasmiehet, jotka ovat mukaan päässeet täältä päin ja ne jotka ovat riveissä Pohjois- ja Keski-Suomesta osaavat ampua pääasiallisesti haulikolla.
Jotta ei minun mielestäni ampumataitoon ollut luottamista enemmän siellä kuin täälläkään. Sitten oli näillä apunaan venäläiset kuularuiskujen ja tykkien hoitajat. Mistäs valkoiset niitä ensi hädässä ottivat!
En tiedä enkä tunne mitä miehiä ovat ne n.s. jääkärit, mutta nämä kyllä tiesin ja tunsin. Mutta huolimatta siitä eivät punaset ole päässeet missään sanottavasti etenemään.
Jo kohta sodan alussa puhuttiin taisteluista Wilppulan luona Vilppulan kirkon palosta y.m. Nyt ei tähän saakka vielä ole Vilppulasta punaiset eteenpäin päässeet.
Samoin oli juttuja Mäntyharjusta ja sen aseman valtauksesta. Punaset ovat viime tietojen mukaan kuitenkin nykyään Mäntyharjun eteläpuolella Voikosken tienoilla.
Täällä eivät punaset ole myöskään sen pitemmälle päässeet ja minusta tuntuu niinkuin Antrea, jonka valloittamisesta he tämän viikon aikana ovat suurennellen puhuneet jäi kuitenkin heiltä valloittamatta.
Kun punaset parempine aseineen, suurempine tykistöineen ja jo alunpitäen paremmin järjestettyinä ole sen enempää saaneet tämän ensimmäisen puolentoista kuukauden päästä toimeen, niin minusta alkaa tuntua että heidän voittojensa päivät alkavat jo pian olla lasketut.
Kun vielä puhutaan että valkoisten aseistaminen käy nykyjään jo hyvällä vauhdilla, jos se nyt on totta - niin alan uskoa että ne voitot kääntyvät heidän puolelleen tästä puolen. Tällä tavalla minä olen voittanut pessimimini.
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan arkisto.
Kansalliskirjasto. Digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Siltanen, Pentti: Hopeaa ja säveliä. Pietarinsuomalaisen perheen kronikka. Otava. Keuruu 1999.
Linkit
Villa Fazer - kappale Nizzaa Oulunkylässä
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
Museovirasto CC BY 4.0
