Tuula Viitaniemi
Yle
Kansallisteatterin Julia ja Romeo on todellisten romantikkojen tekemä esitys, se on selvää. Ja juuri siksi esitys on niin koskettava ja kaunis.
Jokainen katsoja tietää miten tarina päättyy. Mutta näytelmän henkilöt eivät tiedä. Sydäntä ja vatsaa kivistää katsomossa, kun tarina etenee kohti myrkyllistä loppuaan.
Onneksi matkalla hautaholviin saa nauraa raikuvasti.
Nuoret hehkuvat ja palavat tässä ajassa.
Tämä Julia ja Romeo on nuorten näyttelijöiden ja nuoren rakkauden juhlaa.
Ohjaaja Jussi Nikkilä ja dramaturgi Anna Viitala liikauttavat William Shakespearen yli 400 vuotta vanhaa näytelmää juuri sopivasti kohti nykyaikaa. Epookit menevät näyttämöllä suloisesti sekaisin, mutta ehyesti ja tyylikkäästi. Ratkaisu kumpua tarinasta ja henkilöistä.
Näytelmän aikuiset ja vanhukset edustavat konservatiivisia arvoja, vanhaa maailmaa. Heidän on luonteva pukeutua historiasta ammentaviin asuihin ja peruukkeihin. Hienot ja roolihahmoja tukevat puvut on suunnitellut Saija Siekkinen.
Nuoret hehkuvat ja palavat tässä ajassa. Nuoruus on ikuista, se ei muutu, tuntuu esitys julistavan. Nuorten tehtävä on muuttaa maailmaa, tehdä toisin kuin vanhempansa. Esityksen estetiikka kertoo siitä, ei jostain tietystä ajasta tai paikasta.
Mukana on ryhmä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijoita. He tuovat jo ihollaan ja olemuksellaan näyttämölle aitoa nuoruuden kiihkeyttä. Mercution (Miro Lopperi) ja Tybaltin (Jarno Hyökyvaara) välillä kipinöi muukin kuin viha. Eetu Känkänen tekee satuttavan ja hauskan roolisuorituksen Julian epäonnisena, kömpelönä sulhokandidaattina. Benvoliosta sukeutuu Sonja Salmisen tulkitsemana katu-uskottava kovismuija.
Vihamielisten sukujen nuorison kohtaamisissa on särmää ja komiikkaa, vaaraa ja erotiikkaa. Esityksen koreografi Ima Iduozee ja Kristo Salminen vastaavat yhdessä taistelukohtauksien suunnittelusta.
Jussi Nikkilä opiskeli keväällä 2013 Shakespeare-näyttelemistä London Academy of Music and Dramatic Art -oppilaitoksessa. Nikkilän suhde Shakespeareen on selvästi syvä ja hyvä: Julia ja Romeo on hänen jo toinen onnistunut Shakespeare-ohjauksensa.
Haastattelin Nikkilää ja Kristo Salmista Kultakuume-ohjelmaan heidän yhteistyöstään Richard III –näytelmässä marraskuussa 2016. Juonsin suorassa lähetyksessä virheellisesti, että esitys nähdään Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Kumpikin studiovieraistani ähkäisi pelästyneenä: ei suurella näyttämöllä, Willensaunassa!
Mutta niin vain reilu vuosi myöhemmin Nikkilä ohjaa Shakespearea päänäyttämölle, ja kuinka luontevasti ja vahvasti ohjaakin: esitys käyttää mahtavasti koko komeaa tilaa.
Jussi Nikkilän suhde Shakespeareen on selvästi syvä ja hyvä.
Katri Rentton lavastus on yksinkertainen, dramaattinen ja lumoava. Katsomoon sijoitetut rampit toimivat tehokkaasti, Julian kukkaparveke on likimain ihaninta mitä olen näyttämöllä nähnyt.
Pietu Pietiäisen suunnittelemat valot luovat näyttämölle vaihtuvia näkyjä, Viljami Lehtosen äänet kasvattavat nuorten sisäistä draamaa. Erikoismaininta suudelmista ja ukkosesta!
Näytelmän nimessä Julia on vaihdettu ensimmäiseksi. Ja Satu Tuuli Karhun Julia onkin rakastavaisista se aktiivisempi osapuoli. Romeo (Olli Riipinen) riutuu ja hullaantuu – mutta Julia tekee aloitteet. Julia on tunnistettava teini: yhtä aikaa ujo ja röyhkeä, itsevarma ja epävarma, iso tyttö ja kuitenkin vielä pieni. Kun tämä Julia menee parvekkeelle, hän sytyttää tupakan.
Näyttelijät puhuvat Shakespearen kieltä sisäistetysti. Nykyaikaa on repliikeissäkin heitelty sopivasti sekaan, jälleen niin kevyesti ja taitavasti, että mitään kuilua tai ristiriitaa ei synny. Runomitta nyt vaan on näiden ihmisten kieltä. Nuorten suussa se korostaa heidän kiivasta romanttisuuttaan ja huumoriaan.
Runomitta nyt vaan on näiden ihmisten kieltä.
Valtava ilo on kuunnella konkarinäyttelijöiden, kuten Juha Variksen (Capulet), Katariina Kaitueen (rouva Capulet) tai Sanna-Kaisa Palon (imettäjä) taiturointia Shakespearen repliikeillä, niin ylevillä kuin riettaillakin.
Nikkilä on kaikkiaan saanut ensemblensä mahtavaan yhteisvireeseen. Heikki Pitkänen vaihtaa tunnelmasta toiseen monissa rooleissaan. Olli Ikonen on vakuuttava ruhtinas, Kristo Salminen kerrassaan ällistyttävä new age -guruksi väännettynä Isä Laurencena.
Musiikki – näin voi todella sanoa – näyttelee isoa roolia Juliassa ja Romeossa. Muusikot Mila Laine ja Aleksi Kaufmann istuvat aitioissa näyttämön sivuissa ja soittavat eri instrumentteja, laulavat ja tekevät ihmeitä. Laineen säveltämä musiikki yhdistää sekin sulavasti aikoja ja vaikutteita, sekoittaa elektrobiittejä ja selloja, synnyttää ja säestää tunnelmia.
Ensi-iltayleisössä moni nousi taputtamaan seisten.
Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun näin teatterissa Romeon ja Julian, Julian ja Romeon. Miten voi ollakin näin?! Olen kovin kiitollinen ja onnellinen tästä ensikokemuksesta.
William Shakespeare: Julia ja Romeo. Suomennos Marja-Leena Mikkola. Ohjaus Jussi Nikkilä, sovitus Anna Viitala. Muusikot Mila Laine ja Aleksi Kaufmann. Lavastus Katri Rentto, puvut Saija Siekkinen. Koreografia Ima Iduozee, taistelukoreografia Kristo Salminen ja Ima Iduozee, valot Pietu Pietiäinen, äänet Viljami Lehtonen. Rooleissa: Jarno Hyökyvaara (TeaK), Olli Ikonen, Katariina Kaitue, Satu Tuuli Karhu (TeaK), Eetu Känkänen (TeaK), Miro Lopperi (TeaK), Sanna-Kaisa Palo, Heikki Pitkänen, Olli Riipinen (TeaK), Kristo Salminen, Sonja Salminen ja Juha Varis. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 7.3.2018.
Korjaus 8.3. klo 15: Teatterikorkeakoulun nimi korjattu muotoon: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu.
